torstai 26. toukokuuta 2016

Kolin kesälaitumet

Yksi varma kesän merkki on, kun Kolin kansallispuistoon saapuvat kesän  laiduntyöntekijät.
Ollilaan ja Turulaan tulee tänä vuona suomenhevosia ja kyyttöjä vasikoineen.


Kaksivuotiaat suomenhevosvarsat Ukon Ilo ja Kuun Kuiske askeltavat rauhallisesti kesälaitumille. Ilo ja Kuiske ovat  kaksosia.  Kaksosvarsat ovat suomenhevosella harvinaisia.


Uuden kesätyöpaikan tarkastus. Taustalla Turula.





Ollila

Kyytöt vasikoineen saapuvat ensi viikolla. Silloin varmaan Ollilan komea syreenikin on jo kukassa. 



Lakkalan mennyttä aikaa henkivä pihapiiri. Lakkala sijaitsee puiston eteläpäässä Herajärven rannalla. 


Laidunnuksen avulla tämä maisema on säilynyt avoimena ja monimuotoisena.





Saramon kainuunharmailla riittää täällä hommia.




Työ maistuu. Herkullista ja aurinkoista kesää!

Lakkalassa ja Seppälässä pyörivät koko kesän lammaspaimennusviikot, jolloin arvan suosimat ihmiset pääsevät seurustelemaan lamapiden kanssa ja retkeilemään kansallispuistossa. Tänä vuonna Metsähallituksen lammaspaimennusviikoille oli yli 3000 hakijaa ja vain vähän yli sata ihmistä voitiin ottaa. 
Kansallispuiston alueelle myös Mattilaan tulee pieni lammaskatras. Mattilassa toimii Kolin Keidas .

2 kommenttia:

  1. Ihanat kesätyöntekijät ja kylläpä onkin kauniit rannat, kun on laidunnettu.

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita kuvia ja upeita eläimiä. Innolla odottelen kuvamateriaalia kyytöistä. :)

    VastaaPoista