torstai 19. maaliskuuta 2020

Kotikoululaisille ympäristöopin tunti maatiaisista


Mietiskelin, miten minä voisin auttaa näissä koronatalkoissa, kun itse olen yli 70 vuotiaana eristyksissä. Entisenä opettajana tuli mieleen kotikoululaiset. Opettajat varmasti huolehtivat parhaansa mukaan opetusmateriaalista. Mutta eipä lisävinkistä liene haittaa. Alakoulun yksi oppiaine on ympäristöoppi ja siinä kotieläimet. Maatiaismuori-kotisivuillani on laaja, helposti luettava tietopaketti kaikista maatiaiskotieläimistämme suomenhevosesta mustaan mehiläiseen. Se on vapaasti käytettävissä. Annan koululaisille luvan käyttää esitelmissään ja muissa esityksissään myös kuviani, kunhan mainitsevat kuvaajan. Kotisivuni ovat ei-kaupalliset eikä niillä ole mainoksia.      


Oheismateriaaliksi sopii hyvin multimediaesitys "Luona vanhan veräjän", jossa esitellään vekkulein valokuvin, eläinten omin äänin ja musiikin avulla kaikki alkuperäisrotumme. 

Musiikin on tehnyt tarinayhtye Tarukki, jossa yhtenä esiintyjän on tämän kevään Voice of Finlandia ehdokas Riikka Hänninen, 


Video kestää noin 20 minuuttia ja sen aikana kotiopettaja voi keittää itselleen vaikka kahvit. 


Multimedian kuvasin suurimmaksi osaksi vuosina 2008- 2012 eläkkeelle päästyäni maatiloilla ja luontokohteissa ympäri Suomea. Eniten tietenkin Kolilla ja Kortelahdessa.


Sopivaa oheismateriaalia on myös kantriyhtye Huojuvan Ladon musiikkivideo Suomenhevonen, jonka valokuvat ovat minulta. 



Näitä kaikkia tehdessäni tärkein tavoitteeni on lisätä tietoa maatiaiskotieläimistä ja edistää niiden arvostusta. Meillä ei ole varaa hukata näitä monimuotoisia  selviytyjiä, jotka ovat olleet aina suomalaisten apuna ja tukena.  




1 kommentti: