Hetkiä suolla

Kun kesä kääntyy syksyyn, koittaa suon aika. Keväällä ja kesällä en vie koiriani ja kissojani pienelle kotisuolle. Silloin suo on rauhoitettu pesiville linnuille ja muille suon eläimille.

Saunarannan lahdukan molemmilla puolilla on pieni suo. Toinen suo kuuluu rantalaitumeen ja on aidattu. Houkuttelin vuohet mukaan suoretkelle. 

Lahdukan toisen puolen suo on minun valokuvausstudioni, jossa on aina upeat värit auringinnousun aikaan.

Jos aamulla herätessäni näen Käränkän yllä sumuvaipan, minulla tulee kiire. Äkkiä saappaat jalkaan ja kamera kaulaan. Valokuvaajan ylellisyyttä on asua paikassa, jossa voi mennä suolle vaikka yöpaidassa.

Unna ja Maija järjestävät aina pientä säpinää.

Mansi ja minä  ottamme suolla leppoisasti nauttien tuoksuista ja hiljaisuudesta. Kun malttaa olla rauhallisesti, voi nähdä enemmän. 

Maatiaiskissa Hillan muistolle

Hilla syntyi kesällä 2009 Polvijärvellä. Olin muuttanut keväälllä Kolin Kortelahteen ja haaveillut punaisesta tyttökissasta.

Tyttökissa sai nimekseen Hilla Ilona. Ja ilona  Hilla todellakin on ollut kaikki nämä vuodet. Hilla oli kaunis, leikkisä, hellä, erinomainen emo ja koirien paras kaveri.

Hilla sai kolmet pennut. Se on ollut kantaemona pienimuotoiselle, vastuulliselle maatiaiskissakasvatukselle.  Ensimmäisestä pentueesta jätin itselleni Liinun (täyttää kohta 8v) ja myöhemmin vielä Liinun tytär Maija (4v) jäi minulle. Hillan jälkeläisä on monessa perheessä rakastettuna lemmikkinä ja muutama on jatkanut myös sukua. 

Hilla oli apuna myös Pilvipolun lapinporokoirien kasvatuksessa opettamalla pentuja suhtautumaan oikein kissoihin.

Hilla oli erinomainen valokuvamalli ja esimerkiksi  kissakirjan kuvien päätähti. Hillasta  ja sen pennuista on tehty myös suosittu Paperisilppurin korttisarja.

Tässä vielä kaikki yhdessä heinäkuun lopussa. Tyttärentytär Maija, tytär Liinu ja Hilla.

Viimeinen kuva, jonka Hillasta löysin. Se tuli aina mielellään mukaan, kun kuvasin kotieläimiä.
Hilla katosi vajaa viikko sitten. Se ei yleensä liikkunut kaukana omalta pihalta. Ilmoittelin katoamisesta facebookin kautta. Koirien kanssa kiersimme lähitienoota. Eilen sain puhelinsoiton: sienestäjä oli  todennäköisesti löytänyt Hillan metsästä rantasaunan läheltä naapurin puoleiselta kalliolta.

Hautasin Hillan lempimaisemaani sydänkoivun juurelle. Hillan kuolinpaikka on tästä reilun sadan metrin päässä.

Maisema kuvattu viime lokakuussa pakkasyön jälkeen.
Hillaa oli purtu kuolettavasti kaulaan ja se oli ollut kuolleena jo monta päivää. Luulen, että ilves on käynyt Hillan kimppuun. En syytä ilvestä. Itseäni voin syyttää. Yleensä kissani nukkuvat yöt sisällä. Nyt kuitenkin alkukesän koiranpennut sotkivat normaalirytmin. Kissat halusivat nukkua omassa rauhassa kuistuilla.  Kuistilta pääsi vajan kautta pihalle ja  niin ne ryhtyivät saalistamaan yöllä. Tarkoitus oli palauttaa vanha rytmi, mutta eihän se helppoa ole.

Luulen, että Liinu ja Maija tietävät, että Hilla on siirtynyt tuonilmaisiin, mitä se sitten kissalla tarkoittaneekin.

Kultaista kissaani muistellen

Niittykukkia poimin vain sulle

Viisi vuotta sitten syksyllä piharinne myllättiin perusteellisesti, kun sähköjohdot kaivettiin maahan. Siitä seurasi kaksi hyvää asiaa. Pitkiä sähkökatkoja ei sen jälkeen ole ollut ja sain monipuolisen kukkaniityn.

Rinne on luonnostaan hiekkainen ja paahteisen kuiva enkä antanut levittää sinne lisämultaa. Sen sijaan tilasin ison pussin kuivan niityn kukkasiemeniä: ahdekaunokki, hirvenkello, hopeahanhikki, kangasajuruoho, keltasauramo, ketoneilikka, kissankello, masmalo, mäkikuisma, mäkimeirami, mäkitervakko, nurmikaunokki, peurankello, pikkutervakko, puna-ailakki, päivänkakkara, rohtotädyke, ruusuruoho, siankärsämö, silkkiunikko ja ukontulikukka. Ei nämä kaikki vielä ole puhjenneet kukkaan, mutta aika moni. Jokainen uusi kukkaystävä riemastuttaa. Ja vanhat tutut metsäkurjenpolvi, puna-ailakki ja apilat ovat tärkeitä kesän tuojia.

Ahdekaunokki

 Ketoneilikka

 Silkkiunikko

 Päivänkakkara

Varsankello

Ruusuruoho

Nyt saan joka kesä jännittää, mitä  niitylle ilmestyy. Niitty on tuonut valtavasti iloa minulle, vierailleni, perhosille, monenmoisille hyönteisille ja linnuille. Se on monimuotoisuuden runsaudensarvi.

Sen suojassa viihtyvät myös Kortelahden siilit.

Kanat löytävät makoisimmat madot ja muut herkut.

Sinne pakenavat myyrät saalistavilta kissoilta.

Loppukesästä myös lampaat ja vuohet pääsevät herkuttelemaan niityllä. Kun kukat ovat siementäneet, rinne niitetään ja heinät viedään puutarhakompostiin. Viime kesänä niitin kukkakedon itse reumaisilla käsilläni ja valitettvasti huono niittojälki näkyy tänä kesänä liikana rehevyytenä niityn alaosassa.  Toivottvasti saan tänä kesänä niittotaitoisia talkoolaisa!

 Tänä kesän vallitseva väri niityllä on ollut sinupunainen.  Alkukesästä mäkitervakkoa oli runsaasti, samoin ketoneilikka on ilahduttavasti lisääntynyt.

Varsakello on voimistunut.

Nyt loppukesästä kukoistaa ahdekaunokki.

Suosittelen jokaiseen pihaan luonnonkukkaniittyä! Pienellä vaivalla voi lisätä luonnon monimuotoisuutta ja tuottaa iloa. Eikä vaadi suuria puutarhurin taitoja.

Tällaiselta pihassa ja niityllä näytti pari vuotta sitten kesäkuussa  Kortelahden luontopiha

Reijoa Taipale, Niittykukkia