Kaksi kukkoa

Mahtuuko kaksi kukkoa samaan kanalaan? Tämä kevät  taisi mennä kukkotappeluksi.

Kolin Kiekauksessa Kortelahdessa on nyt kaksi horniolaista maatiaiskukkoa. Kohta kolmevuotias  Sulevi

Ja sen viime syksynä kuoriutunut poika Tarmo Manni.

Apua! Tappelevatko isä ja poika, kauhistelee Vappu.

APRILLIA! Tässä on kysymys ihan muusta.

Sulevi on lempeä herrasmies, joka pitää hyvää huolta kanoistaan ja kasvattaa myös pojastaan kunnon kukon.

Sulevi vaatii tietysti tervettä kunnioitusta nuorelta kukkopojalta.

Sulevi opastaa Tarmoa tulevaan kukon tehtäväänsä.

Ennen muuttoani Tarmo saa oman hornionkannan kanaparven Kontiolahdesta. Sulevi ja kanat Vappu ja Vuokko jäävät Kortelahteen.

Vielä kuukauden verran minulla on aikaa  kuvata Tarmon ja kumppaneiden kevätseikkailuja. Ja ihmetellä, miten tulen toimeen Reposaaressa ilman kanojani!

Kanat ulkoilevat vain tiukassa valvonnassa ja paimennetaan sitten omaan aitaukseensa. Kanoja ei saa pitää lintuinfluenssan takia ulkona ennen kesäkuuta. Mansi ja Unna pitävät huolen, etteivät kanat pääse kosketuksiin muuttolintujen kanssa.

Linnut, yksinäisen ilontuojat

Puolikuuta peipposesta

Nyt eristyksissä on ollut hyvin aikaa tarkkailla lintuja. Ne ovat ilahduttaneet yksinäisiä päiviäni. Olenkin useampana  aurinkoisena aamuna istunut joko kuvauskojussa tai ikkunan ääressä kameran kanssa.

Kortelahdessa linnuille riittää monenlaista vanhaa puuta ja keloa. Valokuvauksenkin kannalta aamun valot ovat lumoavia. Linnuille on ollut koko talven tarjolla talipötköjä ja auringonkukan siemeniä. Näin on ollut 11 vuotta.

Kevätaamu alkaa käpytikan rummutuksella. Se on löytänyt hyvän kaikupohjan reviirijulistukselleen  pihan mahtavimman männyn katkenneesta oksasta.

Käpytikka on yksi suosikkini. Värikäs ja helppo kuvata, koska on niin ahne.

Kolilla on myös valkoselkätikkoja. Kaikkien näiden 11 vuoden aikana olen toivonut, että joku niistä tulisi talviruokinnalleni. Tämä toive ei ole toteutunut.

Onneksi tyylikäs harmaapäätikka on vakiovieras aamuisin ja illan hämärtyessä. Tältä vuodelta sen on tainnut jo lopettaa vierailut, koska kuluneella viikolla en sitä enää nähnyt.

Talitiaisia ja sinitiaisia on paljon. Viime viikolla vieraili  myös hömötiainen ( yllä) ja kuusitiainen. Molemmat ovat valitettavasti vuosien varrella harvinaistuneet.

Töyhtötiaisia ei tänä vuonna ole näkynyt. Ensimmäisinä vuosina niitä oli useita.

Pyrstötiaisten iloisen sirkutuksen olen aika usein kuullut koivikosta. Kuvan saaminen on ollut haasteellista.

Värikkäitä vakiovieraita sinitiainen, punatulkku, keltasirkku ja urpiainen

Viime talvena pihapuissa  kierteli isohko tikliparvi parin viikon ajan. Tänä keväänä yksi yksinäinen tikli harhautui Kortelahteen.

Tilhet saapuvat  yleensä isoina parvina huhti-toukokuussa. Tänä keväänä ei ole vielä näkynyt.

Närhi on kaunis ja arka lintu, joka käy ruokinnalla koko talven.

Mustarastas aloittaa kevään. Se aloitti myös minun lintuharrastukseni huhtikuussa 2009, kun muutin Kortelahteen. Mustarastas oli täällä minua vastassa. Tänä vuonna  ensimmäinen saapui jo 14. 3. Nyt on kaksi pariskuntaa.

Peippo tulee muutama viikko mustarastaan jälkeen. Nyt ensimmäinen tuli jo 25. 3.
Alarivissä viherpeippo ja järripeippo.

Punarinta saapuu yleensä huhtikuussa.

Käpylintu on harvinainen vieras.

Samoin nokkavarpunen

Ruokinnalla käy tietysti myös petolintuja. Kerron niistä myöhemmin. Käränkälammen vesilinnut ovat oma lukunsa.
Toivon, että lintujen talviriokinta jatkuu lähtöni jälkeen. Loma-Kolilla ei ole monta säännöllistä ruokintapaikkaa, koska asunnot ovat enimmäkseen loma-asuntoja.
Minä kiitän talven ja kevään suloisia ilahduttajiani ja toivon, että talia ja auringonkukansiemeniä on saatavilla jatkossakin.

Kymmenen päivää mummokarenssissa

On onni, että tämä koronakarenssi osui kevätaikaan. Valo ja sen myötä toiveikkuus lisääntyy koko ajan. Kortelahteen saapuivat tällä viikolla mustarastaat.

Kymmenen päivää mummokarenssissa on selätetty. Eilen 10-vuotias kotikoululainen Peetu, pojanpoikani, soitti ja kysyi, miten jaksan. Vastasin, että kiitos, ihan hyvin. Ja se on totta. Olen terve enkä ainakaan vielä ole pitkästynyt. On mukavaa, kun ihmiset soittelevat. Itsekin olen soittanut ystävilleni. On hyvä, että olemme  elvyttäneet vanhan tavan keskustella puhelimessa. Viestit whatsapissa ja facebookissa ovat käteviä, mutta usein hyvin lyhyitä ja rutiininomaisia. Pienten lasten kanssa näköpuhelut ovat tietysti parhaita. Kaksivuotias Pieta onkin soitellut minulle päivittäin ja pitänyt mummin mielen iloisena.

Pieta Paukku-äiskän kanssa Reposaaren Takarannalla kevättä vastassa. En nyt pääse itse käymään uudessa kodissani. Onneksi voin seurata  Reposaaren elämää Pietan avulla. Seuraan myös tarkkaan Reposaaren ja Räpsöö-kierrättää sivuja  facebookissa. 

Kyllähän tämä pandemia ahdistaa ja mietityttää, miten tästä selviämme. Poikkeustoimet ovat ankarat. Uskon ja luotan hallitukseen ja annan täyden tukeni kaikille yrityksille, joiden avulla voimme pitää tilanteen hallinnassa. Monet ovat kovan paikan edessä: terveydenhoitohenkilökunta ja muut kriittisillä aloilla työskentelevät, joiden pitää huolehtia meidän hyvinvoinnistamme ja että yhteiskunnan peruspalvelut toimivat.  Omista läheisistänikin  yksi on sairaanhoitajana, yksi kokkina suuressa laitoksessa ja yksi esikoululaisten lastenhoitajana. Työttömäksi jääneet, yrittäjät, käsityöläiset ja taiteilijat miettivät, miten selviävät taloudellisesti. Nuoret ja koululaiset joutuvat opiskelemaan kotona eikä kavereita voi tavata. Puhumattakaan sairastuneista ja heidän perheistään.

Ystävät huolehtivat, ettei ruoka, lukeminen. lääkkeet ja herkut lopu. 

Minä tunnen taas olevani onnekas. Toistaiseksi eläkkeet maksetaan eli ei huolta toimeentulosta. Ystävät tuovat ruuat ja muut tarpeelliset tavarat kaupasta Kortelahden rappusille. Jos minä voin tässä tilanteessa auttaa olemalla karenssissa ja huolehtimalla siitä, etten saa tartuntaa ja rasita sairaalakoneistoa, teen sen miellelläni.
Ehkä tämän jälkeen elämänarvojen tärkeysjärjestys muuttuu. Osaamme arvostaa, että meillä on lähellä ihmisiä, jotka välittävät. Miten ihanaa, kun taas joskus voimme olla lähekkäin, kätellä ja halata. Ehkä ymmärrämme lähituotannon ja lähipalveluiden tärkeyden. Minä ainakin lupaan  ostaa ruuan ja muun tarpeellisen  paikallisilta tuottajilta, käsityöläisiltä ja pienyrittäjiltä aina, kun se on mahdollista.

Kuuntelen  ajankohtaistiedotteet radiosta ja telkkarin ohjelmat toimivat viihdykkeenä. Kiitos Ylelle, tietoa koronasta saa monipuolisesti. Ja Areenaan on lisätty paljon  hyvää katsottavaa.  Kuunnellessani ja katsellessani voin neuloa uutta torkkupeittoa.

Jos kotiruoka alkaa kyllästyttää, voi Kolin Ryynäsestä tilata vaikka herkullisen kasvis- tai kalaburgerin.

Pihalla saan olla vapaasti, koska naapureita  ei ole lähellä.  Mutta onneksi on näitä kavereita. Yhdessä nautimme kevätauringosta. 

Ulkoilun suhteen ei tarvitse pihistellä, koska ei täällä Loma-Kolilla tule ketää vastaan. Kolin  latuja ei enää kunnosteta ja nyt ne alkavat olla hiihtäjille liian sulia ja roskaisia. Potkukelkalla niillä pääsee mukavasti sujuttelemaan. Hankikannolla voi kiivetä vaikka Rintasenvaaralle.

Toivottavasti ymmärrämme, että paluuta entiseen ei ole. Ilmastonmuutos ja luonnon lajien kuoleminen sukupuuttoon on meidän suurin ongelmamme. Koronaviruksesta johtunut pysähdys Kiinan massateollisuudessa  pudotti hiilidioksidipäästöjä huomattavasti. Venetsian turistimassoista tyhjentyneiden kanaalien vesi kirkastui nopeasti.

Jos pystymme tekemään rankkoja päätöksiä koronaviruksen takia, pitäisi meidän pystyä siihen myös ilmastonmuutoksen takia. Toivon, että selviämme ja opimme tästä katastrofista.

Lyhyellä tähtäyksellä toivon, että kun sinivuokot kukkivat, olen uudessa kodissani Toivolassa Reposaaressa.

Pielisen ja Käränkän äänekkäillä jäillä

Maaliskuun aikana olemme liikkuneet koirien kanssa paljon sekä Pielisen että Käränkän jäillä. Punainen potkukelkkani on mainio kulkuväline. Pielisellä ei tänä vuonna avattu ollenkaan jäätietä, koska  teräsjäätä ei syntynyt tarvittavaa 40 cm. Vaihtelevat säät ovat tehneet jääolosuhteetkin oikukkaiksi. Jäällä on ollut lunta, sohjoa  tai liukasta peilijäätä. Pakkasten ja plussakelien vaihtuessa tiuhaan tahtiin jäät ovat olleet myös varsin äänekkäitä.

Vuonislahden ja Pielisen välillä  oli 7 km luistelurata.

Sumuinen pakkasaamu Pielisellä

Retkellä Häkinniemessä. Taustalla Rintasenvaara.

Pakkassumuisella Käränkällä

Yleensä Mansi ja Unna viihtyvät jäällä, kisailevat ja tutkivat pilkkiaukot.

Viime sunnuntaiaamuna  läksimme taas auringonnousn aikaa kotirannasta jäälle.

Yhtäkkiä koirat tekivät stopin eivätkä suostuneet tulemaan luokseni, kun olin edennyt potkukelkalla vähän pitemmälle rannasta.

Ne päättivät juosta viereiselle suolle.

Sieltä ne katselivat epäluuloisina ja vähän huolestuneina, kun houkuttelin niitä luokseni jäälle.

Varo Maija, täällä kuuluu outoa pauketta ja kuminaa!

Jää piti todella kovaa ääntä. Maijaa se ei kuitenkaan pelottanut.

Mansia ja Unnaa piti kovasti houkutella jäälle. Emmekä me toki niitä pakottaneetkaan, vaan siirryimme suon puolelle.

Kevät etenee ja kevään ihana valo lisääntyy joka päivä.

Suruaikaa ja korona-aikaa

Viikko karanteenissa on kulunut. Sen aikana valmistauduimme sisarusten kanssa äidin hautaamiseen. Hautajaisista tuli hyvin erilaiset kuin olimme suunnnitelleet. Noin 50 kutsutun vieraan sijasta paikalla oli vain 4 äidin lasta ja yksi vävy. Vanhin veljeni katsoi viisaammmaksi seurata hautajaisia kotonaan. Lähetimme hänelle tilaisuuden videoina, äänitteinä ja kuvina. Seurakunnasta oli paikalla  pappi ja kanttori.

Pidimme tarkasti turvavälit. Henkinen tuki sisarusten välillä on kuitenkin vahva,

Siunaustilaisuuden jälkeen veimme muistokukat isän haudalle, jonne on haudattu myös isänäiti. Äidin uurna haudataan elokuussa, jolloin toivon mukaan voimme pitää myös muistotilaisuuden suuremmalle joukolle Joensuussa.

Muistelimme lapsuuttamme. Minä synnyin perheeseen toisena lapsena.  Äiti ja isä pitivät lapsistaan hyvää huolta.  Kasvatusperiaatteet olivat erilaiset kuin minulla, mutta olihan aikakin hyvin erilainen heti sodan jälkeen.

Äidin ja isoveljen kanssa kotimme rappusilla Rääkkylässä.

 Lapsuudenkoti ja erityisesti sen pihamaa koivuineen oli minulle rakas. Täällä leikittiin naapurin lasten kanssa päivät pitkät vinkkiä ja monia muita pihaleikkejä.

Tätä kissanpentua en muista. Käviköhän sille huonosti?

Kun olin 9 vuotias, sain pikkuveljen ja sitten vielä kahden vuoden välein kaksi pikkusiskoa. Vaikka pian sitten läksin opiskelemaan muualle, pikkusisarukset olivat minulle hyvin tärkeitä ja ovat edelleen.

Ulla Hassinen 10. 3. 1925-  25. 2. 2020

Kiitos , Äiti, elämästä, rakkaudesta, hoivasta ja ohjauksesta opiskeluun ja lukemiseen. Kiitos sisaruksista!

Kotikoululaisille ympäristöopin tunti maatiaisista

Mietiskelin, miten minä voisin auttaa näissä koronatalkoissa, kun itse olen yli 70 vuotiaana eristyksissä. Entisenä opettajana tuli mieleen kotikoululaiset. Opettajat varmasti huolehtivat parhaansa mukaan opetusmateriaalista. Mutta eipä lisävinkistä liene haittaa. Alakoulun yksi oppiaine on ympäristöoppi ja siinä kotieläimet. Maatiaismuori-kotisivuillani on laaja, helposti luettava tietopaketti kaikista maatiaiskotieläimistämme suomenhevosesta mustaan mehiläiseen. Se on vapaasti käytettävissä. Annan koululaisille luvan käyttää esitelmissään ja muissa esityksissään myös kuviani, kunhan mainitsevat kuvaajan. Kotisivuni ovat ei-kaupalliset eikä niillä ole mainoksia.      

Maatiaiset

Oheismateriaaliksi sopii hyvin multimediaesitys "Luona vanhan veräjän", jossa esitellään vekkulein valokuvin, eläinten omin äänin ja musiikin avulla kaikki alkuperäisrotumme. 

Luona vanhan veräjän

Musiikin on tehnyt tarinayhtye Tarukki, jossa yhtenä esiintyjän on tämän kevään Voice of Finlandia ehdokas Riikka Hänninen, 

Video kestää noin 20 minuuttia ja sen aikana kotiopettaja voi keittää itselleen vaikka kahvit. 

Multimedian kuvasin suurimmaksi osaksi vuosina 2008- 2012 eläkkeelle päästyäni maatiloilla ja luontokohteissa ympäri Suomea. Eniten tietenkin Kolilla ja Kortelahdessa.

Sopivaa oheismateriaalia on myös kantriyhtye Huojuvan Ladon musiikkivideo Suomenhevonen, jonka valokuvat ovat minulta. 

Suomenhevonen

Näitä kaikkia tehdessäni tärkein tavoitteeni on lisätä tietoa maatiaiskotieläimistä ja edistää niiden arvostusta. Meillä ei ole varaa hukata näitä monimuotoisia  selviytyjiä, jotka ovat olleet aina suomalaisten apuna ja tukena.