keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Tuleeko minusta nyt kettumuori?





Tyrninpunainen iltarusko Reposaaressa




Näistä maisemista tulee  jokapäiväinen lenkkimaastoni koirien kanssa ensi keväänä.


Olen aiemminkin sanonut, että on lähdettävä silloin, kun se on parasta. Jäin eläkkeelle työstä, jota rakastin. Sain sijalle työn, joka on intohimoni. 


Lähden Kortelahdesta ja Kolilta, joita rakastan. Ei täältä voi muuttaa kovin moneen paikkaan Suomessa.




Muutan Porin Reposaareen. Vuonna 2016 se valittiin Suomen parhaaksi kaupunginosaksi.


Reposaari sijaitsee ikivanhan merenkulkureitin varrella Meri-Porissa. Noin tuhannen asukkaan merihenkinen puutalokaupunginosa tunnetaan myös lempinimellä Räpsöö.
Reposaari on omaleimainen, tiivis ja yhteisöllinen pienoiskaupunki. Pituutta saarella on noin kolme kilometriä ja leveyttä puoli kilometriä.


Reposaaressa on kesäisin monenlaisia tapahtumia kuten Avoimet pihat, Tour de Räpsöö (hattupyöräily naisille), kulttuurifestivaali Reposfääri. Olin vierailulla viime kesän Avoimilla pihoilla. Muutto lähemmäksi lapsia ja lapsenlapsia oli jo silloin haaveissa. Katselin keltaista pientä taloa Kirkkokadulla. Tuumasin, että tuo olisi sopivan kokoinen ja muutenkin minun oloiseni talo.


Yksi tärkeä syy muuttooni on tyttärentytär Pieta ja hänen perheensä.


Nyt olen tehnyt vuokrasopimuksen keltaisesta talosta. Pietan  kotiin on matkaa kaksi korttelia. Mummila on kipaisumatkan päässä.




Aamukaffeet parvekkeella sitten joskus, kunhan olen saanut kaikki muuttoon liittyvät asiat Kolilla järjestettyä. Seurallinen Sulevi-kukko kanoineen varmaan viihtyisi Reposaaressa, mutta kaikki eivät ehkä rakastaisi aamuista kukonlaulua niin kuin minä. Maatiaiskanoilleni on siis löydettävä uusi koti.  Kissani Liinu ja Maija ovat tottuneet maalaispihan vapauteen eivätkä olisi onnellisia sisäkissoina. Muuttoon sisältyy paljon pohdittavaa, järjestettävää ja luopumista.


Katsotaan nyt, mihin tämä  muutto johtaa.  Toivottavasti en joudu sanomaan: Happamia, sanoi Kettumuori tyrnimarjoista. Toisaalta eikö tyrni ole hieman hapan? Sitä kasvaa tulevalla pihallani Reposaaressa. 

tiistai 26. marraskuuta 2019

Jos tahdot tietää mitä on pimeä


Maarit Hurmerinnan "Jos tahdot tietää mitä on pimeä" on yksi lempilauluistani. Vaihdan vain lokakuun paikalle mieluummin marraskuun.

Jos tahdot tietää mitä on pimeä
Asu luonani marraskuu.
Jos tahdot nähdä mitä on valo
Pysy luonani kesään


Muistelin ja samalla selailin, mitä olen kuvannut vuosien varrella täällä Kortelahdessa marraskuussa. Silloin kuvauspäiviä on ollut vähiten. Harvat aurinkoiset päivät olen tallentanut tarkkaan mutta harmaiden päivien kuvia on vähän. Nämä kuvat löysin syksyltä 2012. Marraskuussa mieleni on usein levoton. Pimeinä ja tylsinä päivinä mietin elämää taaksepäin ja eteenpäin.




Marraskuussa iskee helposti masennus ja yksinäisyys. Tuntuu, että on kiipelissä.


Eikä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä.


Marraskuu on myös muutoksen kuu.  Ei kannata jäädä roikkumaan harmauteen, ei syöksyä epätoivoon, on siis ponnisteltava ylöspäin kohti jotain uutta. Marraskuu pakottaa uhkarohkeisiin päätöksiin.


Nämä Maaritin sanat sopivat hyvin tämän vuoden marrskuun tunnelmiini:

Kun polttaa ikävä ja kaipuu on mennä
Ja palaa ikävä jäädä





keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kolin vaaroilla kesäyönä kerran



Mitä voi tehdä marraskuussa, kun kaikki lumet ovat sulaneet ja ulkona on joko pimeää tai hämärää? Ei pulppua uusia ideoita eikä ole meneillään mitään projektia, johon voisi uppoutua. Aloin käymään läpi ja järjestelemään komeroita, hyllyjä ja laatikoita. Aloitin  vanhoiksi menneistä lääkkeistä. Ne oli helppo koota kassiin ja viedä apteekkiin. Samoin hylätylle tietotekniikalle löytyi kätevästi uutta käyttöä ja osa meni jätekeräykseen. Sitten ajattelin lajitella vanhoja valokuvia ja cd-levyjä.  Löysin CD:ltä valokuvia vuodelta 2008. Päällä luki yöretki Kolille kesäk. 2008. Sinnehän minä sitten eksyin: Kolin vaaroille kesäyöhön lapinporokoirani Pilvipolun Silvan kanssa.


Valokuvien myötä kuljin uudestaan ikimuistoisen retken. Asuin silloin vielä Kontioniemessä. Tulin iltakimpalla Kolille. Ensin Ollilaan kyyttöjä tervehtimään.Sukevalta tulleet kyyttörouvat tuijottelivat minua ja Silvaa uteliaina kesäillan valossa.



Tämä kuva Urpista on minulla makuuhuoneen seinällä.




Lehmien luota jatkoin Turulaan. Lampaat tervehtivät myös tuijotuksella.


Karjalanruusut kukkivat Vaaralan polun varressa.


Kolilainen ystäväni vei meidät autollaan Mustanaholle, jossa oli tarkoitus nukkua yön pimeimmät hetket. Mustanahollahan ei saa leiriytyä. Onko makuualustan ja pussin levittäminen ja kolmen tunnin yöunet leiriytymistä? Joka tapauksessa rikos on jo vanhentunut.



Iltanuotion virittelin  Likolahden nuotiopaikalle.



Yö sujui rauhallisesti Silvan nukkuessa kyljessäni.


Aamulla läksimme yhtä aikaa auringon kanssa nousemaan kohti Kolin vaaroja. Tarhapuron putouksen kohina oli vaimentunut sitten kevään.





Loistava Silva. Poseerauksen ajaksi irrotin hihnan valokukvamalliksi koulutetulta Silvalta. Muuten koira kulki taluttimessa niin kuin kansallispuistossa pitääkin.




Mäkrä aamuvalossa


Mäkränaho


Toivottavasti tämä yöttömän yön aikaan tehty retki antoi valoa syksyn kaamokseen. Itse ainakin viihdyin ja viipyilin noissa ihanissa tunnelimissa muistellen rakasta ystävääni, Silvaa.
Ehkä on viisaampi suraavaksi lajitella  vaatteet, että en taas eksy vanhoille kuvapoluille.

torstai 14. marraskuuta 2019

Inversio Kolilla



Mediassa on pyörinyt tällä viikolla Meeri Koivuniemen kuvia mahtavasta sumupatjasta eli inversiosta Pielisen yllä. MTV:n uutisissa Meerin kuvia ja Pekka Puodan perusteellinen selvitys inversioilmiöstä MTV uutiset 7. 11. 2019
Innostuin etsimään omista kuvistani inversiotapauksia. Löytyihän niitä neljä kuvausretkeä kymmenen vuoden ajalta. Kuvatessa pitää aina olla vähän korkeammalla, että pääsee sumupatjan yläpuolelle. Olen kuvannut inversiota Ukolla, Akalla, Rintasenvaaralla ja Mäkrällä. Marraskuun loskassa, kun päivät raahustavat aamun pimeydestä päivän hämäryyden kautta yön synkkyyteen, oli mukava  kulkea valokuvien myötä nämä lumoavat retket uudelleen. Muutama ystävä kulki mukana näillä unohtumattomilla retkillä.


Syyskuun lopulla 2010 nousimme Mäkrälle. Koko Herajärven laakso oli sumupatjan alla. 




Herajärven toisella puolella Ryläys ja kiviputous.


Pielisen puolelle ei sumupeitosta riittänyt kuin pieniä riekaleita.



Maisemaa Pieliselle ihailevat aamuauringon lämpimässä valossa retkiystäväni Matti ja Kuura. Tällaiset kahvihetket jäävät ikuisesti sydämeen. 



Toinen ruskan aikainen inversioretki tapahtui lokakuussa 2014. Sumupeitto  oli levitetty  Kolin laakson ylle Akan ja Räsän välissä.







Myös Pielisen puolella oli kapea sumupilvi.



Tammikuussa 2010 näkymä Pahalta.


Saari sumumeressä on Mäkrän huippu



Liisa ja Hanna maiseman lumossa.





Akalta Paimenvaaran suuntaan 


Joulukuun kuudentena 2012 aamulla auringon noustessa Rintasenvaaralla.



Sumupilvestä oikealle nousee Käränkä ja taustalla Kolin huiput. Ipatilla on käymmissä laskettelurinteiden lumetus. 


Päivällä jatkoimme Leenan kanssa Kolin huipuille. Kävimme ensin itsenäisyyspäivän lounaalla.


Iltapäivällä sumupilvi oli laajentunut ja peitti Pielisen . Sutkanvaarasta, Käränkästä ja Rintasenvaarasta näkyivät vain huiput.



Näkymä Mäkrän suuntaan