perjantai 21. heinäkuuta 2017

Balladi Pieliseltä




Pielinen on suuri ja hiljainen erämaajärvi, jota Kolin vaarat jylhinä kehystävät.




1900-luvun alkupuolella Kolille saavuttiin kesäisin laivalla. Kolin satamasta pääsee nykyäänkin kantosiipialuksella ja autolautalla Pielisen yli Lieksaan ja takaisin.


Minä pääsin iltapurjehdukselle kokeneen Pielisen asiantuntijan kalastaja Eino Nuutisen matkassa.




Pitkät harjumaiset saarijonot  ovat jääkauden aikaansaamia.


Kalasääski saa elellä rauhassa Pielisen saaressa.




Rannat ovat jylhiä. Pirunkirkon luolat kätkeytyvät rantapuuston suojaan.


Aurinko laskeutuu kohti Kolin vaaroja.






Tulipallo kierähtää Sutkanvaaran taakse ja värjää pilvet kultareunoin.

Kotivaara Käränkä iltavalaistuksessa






Hyvää yötä, Mustarinta!


torstai 20. heinäkuuta 2017

Suomen kansalliskissa, eurooppalainenko?

Kuvissa esiintyvät Maatiaismuorin kissat ja niiden jälkeläiset. Suomalaisia maatiaiskissoja Pohjois-Karjalasta ja Pohjanmaalta. 


"Suomen Kissaliitto ry. on päättänyt julistaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalliskissaroduksi eurooppalaisen. Virallinen julistaminen tapahtuu 22.7.2017 Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyn yhteydessä Hämeenlinnassa. ”Suomelle oma kansalliskissa” on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa."
Tällaisen uutisen luin Suomen Kissaliiton sivuilta hieman ristiriitaisin tuntein. Suomen juhlavuoden merkeissä on innostuttu julistamaan erilaisia suomalaisuuden symboleja. Suomen kansallisperhoseksi valittiin paatsamasinisiipi laajan äänestyksen tuloksena. Ääniä annettiin lähes 40 000, joista sinisiipi sai noin 16%. Äänestys oli osa virallista Suomi100-ohjelmaa. Kukaan ei myöskään kyseen alaista  kansalliskoiramme suomenpystykorvan asemaa.


Jos nyt kysyttäisiin suomalaisilta, mikä on Suomen kansalliskissa, vastaisivatko he eurooppalainen? Kuinka moni edes tuntee sellaista kissarotua kuin eurooppalainen? Veikkaan, että hyvin harva.


Europpalaisesta kissasta
Eurooppalaisen sanotaan olevan alkuperäinen, perinteinen ja elinvoimainen suomalainen kissarotu. Euroopalaisen omilla sivuilla kuitenkin kerrotaan, että eurooppalaisen kissarodun kasvatus aloitettiin ruotsalaisista maatiaiskissoista  Ruotsissa 1940-luvulla. Aluksi eurooppalaiset, brittikissat ja kartusaanit (ranskalainen alkuperäisrotu) kuuluivat samaan rotuun. Vuonna 1982 kansainvälinen kissaliitto FIFe erotti brittiläisen ja kartusiaanin omiksi roduikseen.
Suomessa eurooppalaisen kasvatus aloitettiin 1960-luvulla. Suomalaisia maatiaiskissoja voitiin aiemmin rekisteröidä noviisiluokan kautta eurooppalaiseksi kissaksi. Tosin rotumääritelmä on niin tiukka, että harvoin maatiainen hyväksyttiin rotuun. Vuoden 2016 alusta noviiseja ei enää rekisteröidä eurooppalaisiksi, mutta määrittelemättömiksi lyhytkarvakissoiksi (XSH) rekisteröityjä maatiaiskissoja voi käyttää siitokseen rekisteröidyn eurooppalaiskissan kanssa ja kissanäyttelyn tarkistusluokassa tuomarit määrittelevät, voidaanko tämän yhdistelmän pennut rekisteröidä rotumääritelmän mukaisiksi eurooppalaisiksi.


Tämän perusteella sanoisin, että suomalaisen maatiaiskissan vaikutus eurooppalaiseen kissarotuun on melko vähäinen.
Elinvoimaisuudestakin olen eri mieltä. Eurooppalainen on hyvin pieni kissarotu. Pentuja syntyy alle sata vuodessa. Jos näin pieni kissapopulaatio aiotaan pitää elinvoimaisena, olisi tärkeä saada siihen riittävästi uutta verta ja geneettistä vaihtelua nykyisen kannan ulkopuolelta. Lisääntyvien yksilöiden määrä tulisi nostaa useampaan sataan.


Suomalainen maatiaiskissa
Suomalaisista alkuperäisroduista ja -kannoista maatiaiskissa on säilynyt ehkä parhaiten. Elinvoimaisuutta voidaan verrata suomenlampaaseen, joka myös on säilynyt koko ajan meidän yleisimpänä lammasrotuna. 


Maatiaiskissojen lukumäärää ei pystytä sanomaan tarkkaan. Tilastokeskus on arvioinut, että Suomessa oli vuonna 2016 kotikissoja yli 600 000. Maatiaiskissa on selvästi suosituin kotikissa. Varovaisesti voitaisiin arvioida, että kaikista kissoista ainakin puolet olisivat maatiaiskissoja eli kanta olisi satojatuhansia. Osaan maatiaiskantaa on varmasti sekoittunut myös nykyisiä kissarotuja. Onneksi maatiaiskissapopulaatioa on niin suuri, ettei sillä ole suurta merkitystä. Toivottavasti pian päästään tekemään asian tiimoilta geenitutkimuksia. 


Maatiaiskissa tarvitsee suojeluohjelman
Ennen kissat lisääntyivät luonnonvalinnan mukaan. Kylän kolleista parhaat pääsivät sulhasiksi. Vieläkin maaseudulla kissat lisääntyvät melko vapaasti, vaikka kissaemot ja pennut pyritään hoitamaan hyvin. Vapaana kulkevat kollit aiheuttavat tietysti harmia. Kissat voivat lisääntyä hallitsemattomasti ja villiintyä.
Villikissat ja kissatalot, joissa on kymmeniä huonosti hoidettuja leikkaamattomia kissoja, ovat eläinsuojelujärjestöjen ja eläinystävien suuri mielenharmi ja työllistäjä. Nämä löytökissat ovat yleensä maatiaisia. On ymmärrettävää, että eläinsuojelujärjestöt ovat ottaneet tiukan kannan, että kaikki lemmikeiksi menevät löytökissat ja yleensäkin kaikki kotikissat pitäisi sterilisoida ja kastroida. Loppuun asti vietynä tämä periaate kuitenkin hävittäisi Suomesta maatiaiskissakannan kokonaan.

Maatiaiskissojen kasvattaminen ei ole valitettavasti samalla tavalla suosittua ja järjestelmällistä kuin rotukissojen. Koiranjalostuksessa on jo pikkuhiljaa herätty havaitsemaan, miten ulkomuotoon perustava jalostus nopeasti kaventaa geenipohjaa ja rotukoirien perinnölliset sairaudet yleistyvät ja uhkaavat jo koko rodun terveyttä ja säilymistä. Sama uhka on tietysti myös rotukissoilla. Nyt on viime hetket ymmärtää maatiaisen arvo myös kissaharrastuksessa. Eläinten yksipuolinen jalostaminen jonkun ulkoisen seikan kuten värin, karvan pituuden tai rakenteen perusteella hävittää aina geenien monimuotoisuutta. Luontaisesti kehittynyt maatiaisemme on rikas, terve geenipankki.


Herätään suojeluun nyt, kun suomalainen maatiaiskissa on vielä elinvoimainen. Ihan tarpeeksi monen maatiaisrodun kanssa on jo tehty se virhe, että suojeluun herätään viime tingassa. Näin kävi esimerkiksi maatiaiskanalle, jonka suojeluohjelma aloitettiin 1998.  Onneksi se kovalla työllä saatiin pelastettua. Nyt sitä arvostetaan ja meillä on 11 alueellista kantaa. 
Maatiaiskissa on säilynyt luonnostaan näin hyvin, koska se on ollut meille suomalaisille niin tärkeä. Nyt on korkea aika antaa arvo omalle kissallemme, jolla on Suomessa  tuhatvuotinen historia. Suomalainen maatiaiskissa ansaitsee oman tieteellisen suojeluohjelman.

Lisää tietoa maatiaiskissasta suomalaisesta maatiaiskissasta

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Sydänkesää


Tänä vuonna sydänkesä on ollut juuri sellainen kuin muistan lapsuudestani. Pihamaa on tulvillaan syreenin toksua ja ketokukkien väriloistoa. Säät ovat sopivasti vaihdelleet. Ei ole ollut liian paahtavaa eikä kuivaa. Kukat ja luonto kiittävät.




Paarmat ja hyttyset kuuluvat kesään. Jonkun verran ne ovat lampaita kiusanneet. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan olleet sietämätön riesa.


Maatiaismuorin pihalla tapahtuu niin paljon, ettei täältä malta lähteä minnekään. Päiväni kuluvat eläimiä ja lähiluontoa kuvatessa ja tarkkaillessa.


On mielenkiintoista seurata kotieläinten sosiaalisten suhteiden kehittymistä.


Kotieläimet eivät koskaan petä luottamusta niin kuin ihmiset usein. Menneen vuoden pettymykset ja murheet ottavat oman aikansa. Mutta nämä ovat kyllä parhaita terapeutteja.


Pihan unkarinsyreeni alkoi kukkia juhannuksen aikoihin ja kukintaa on riittänyt pitkälle heinäkuuhun. Ritariperhosia on ollut runsaasti.




Aamukahvit syreenin varjossa ystävien seurassa.


Maatiaismuorin unelma on toteutunut. Tässä talossa kaikki ovat ystäviä keskenään tai ainakin sietävät toisiaan. Loppujen lopuksi minun on tarvinnut hyvin vähän "kouluttaa" eläimiä sopeutumaan muihin. Riittää yleensä, että olen läsnä. Uskon, että maatiaiset hyväksyvät helposti muut kotieläimet. Ne ovat uteliaita ja älykkäitä.




Sydänkesän vehreyttä.


Yksi kesän iloisista yllätyksistä on valoisa päivänkakkaraniitty.






perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kyläilemässä Komperossa

Pääsin käväisemään Liperissä Komperon kylällä ja Sammallahden tilalla. Mieronkiertäjänä voi tehdä hienoja löytöjä, kun malttaa poiketa valtaväyliltä. Kun Kuopiontieltä käännytään Varkauden tielle, kannataa muutaman kilometrin päästä poiketa oikealle Komperon kylään. Kuvassa vanha ruismylly.

Taipaljoen Siikakoski on 1800 -luvulla antanut enrgiaa kehruu- ja kutomotehtaalle, jossa valmisettiin tiettävästi  Suomessa ensimmäisenä  teollisesti sarkaa. Kylässä toimi myös 1900 -luvulla Siikakosken vehnämylly ja saha. Ne paloivat 1965. Vilkas teollisuuskylä on hiljentynyt.

Ruismyllyn ja  kosken alueen nykyinen omistaja Antti Mutanen esitteli meille vanhan komean kivisillan raunioita.

Sammallahden tilan lampaat elävöittävät kaunista koskimaisemaa.

Vireä Komperon kotiseututoimikunta  on tuonut kosken lähistöllä olevalle museoalueelle vanhoja rakennuksia eripuolilta Liperiä. Vanhimmat rakenukset kuten savutupa on yli 250 vuotta vanha.

Vanhaa savusanaa lämmitetään usein kesäisin. Juhannusjuhlat ovat suosittuja ja paikalle tulee satoja ihmisiä.

Vierailimme myös Antti Mutasen ja Pauliina Karvisen Sammallahden tilalla Varkauden tien toisella puolella. Vanhan maatilan perinnebiotooppia hoitavat suomenlampaat.



Edellinen sukupolvi piti tilalla lypsykarjaa. Nyt tilan ympärillä olevista pelto-ja metsälaitumista huolehtii lampaiden lisäksi myös pieni kyyttökarja. Kolme emolehmää ja vasikat.



Kiitokset Sammallahden isäntäväelle mukavasta maatilavierailusta ja kotiseutuesittelystä!