Valkeitten koivujen karjaa

 

Valkeitten koivujen karjaa

Voi tätä laukkaa,

maankamara vain paukkaa,

koiranputket kutkuttaa,

vasikka emon tissiä lutkuttaa.

Valkeitten koivujen karjaa,

olemme maaemon kaunista sarjaa.

Häntien huiskeessa,

sorkkien soidessa,

unelmatkaan ei karkaa.

Runo: Johanna Hassinen, kyytöt kuvattu Kolin kansallispuistossa Turulassa ja Olillassa

Näiden kuvien myötä yritän taas ottaa kiinni unelmista, jotka meinasivat minulta karata synkän talven ja ilottoman kevään kourissa. Sairaus ja kaikenlaiset vanhenemiseen liittyvät uhkakuvat meinasivat ottaa vallan. Nyt ehkä olen jo voiton puolella ja löydän toiveikkaan optimismin itsestäni. Ehkä saan vielä jalkanikin kuntoutettua niin, että pääsen kulkemaan metsäpolkuja. Valoisaa ja lempeää kesää kaikille!

Kevätvirkistys Saimaalla

 

Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla kannattaa liikkua silmä tarkkana. Mitä? Onko tuo vasemmalla kivi vai norppa? Se selviää,kun luet jutun loppuun. 

Tänä vuonna jäät lähtivät myöhään. Saavuin Saimaan rannoille juuri oikeaan aikaan, kun kevät saa vallan ja koivujen ruskea silmujen väri muuttuu kevään vihreäksi. 

Majoitun ystväni Maritan luo, jolla on punainen tupa Joroisilla. Tuvan ikkunasta sain seurata lammen kiihkeää kevättä. Laulujoutsenet ja kurjet huutelevat tervehdyksiään. 

Jalkavaivat olivat minua masentaneet kevättalven aikana. Normaali luonnossa käveleminen ei onnistunut. Siksi oli ihanaa päästä tänne luonnon keskelle, josta pihlata voi seurata sekä luonnon että Lillin luontopihan eläinten elämää. 

Lillin Luontopiha on Maritan yritys, joka tarjoaa  kuntouttavaa eläin- ja luontoavusteista toimintaa ja green care palveluita.

Lapinporokoira Lilli pääsi mukaan Linnansaaren kansallispuistoon, jossa vietimme yhden yön saaressa Maritan kesämökillä.  Keväällä jäiden lähdettyä norpat köllöttelevät paljon kivillä, koska on karvanlähtöaika. Siksi rantoja ei saa turhaan lähestyä. Seuraavissa kuvissa on käytetty pitkää 600 mm putkea.

Ei ollut kivi (toinen kuva ylhäältä) ,vaan lihava norppa, joka jatkoi köllöttelyä, kun hiljaa ajelimme eteenpäin. 

Sielläkin norppa!

Kolmas! Saimaannorppa on erittäin uhanalainen. Tilanne on viime vuosina hieman parantunut. Saimaalla laskettiin viime vuonna 420 norppaa. Maritan mökki on niiden kotivesillä Rantasalmella.

 

Istuimme iltapäiväkahveilla mökin terassilla, kun yhtäkkiä tyyni vedenpinta alkoi väreillä. 

Sieltähän ilmestyi uteliaan, pienen kuutin pää!

Kuutti kävi kurkkaamassa meitä vielä ihan rannassakin, mutta siitä en saanut kuvaa. 

Kun palasimme vähän ennen auringonlaskua ilta-ajelulta, Marita ihmetteli kotilahdukassa uutta kiveä oudolla paikalla. Sehän olikin pikku kuutti, joka oli valinnut nukkumapaikakseen veden alla olevan karikon kaislikon reunasta. 

 

Hyvää, turvallista kesää pikku kuutille!

Kissojen kevät

Makeet maatiaiskatit Sirkku ja Pulmu alkavat aikuistua. Kesällä kumpikin täyttää vuoden. 

Sirkku on kookkaampi. Onhan se melkein kuukautta vanhempikin kuin Pulmu. Leikit ovat riemukkaita. Mattoja saa oikoa useamman kerran päivässä ja verhoja ripustaa aina uudelleen. 

Kissatarhassa kumpikaan ei viihdy. Ne ovat suorastaan kauhuissaan, jos jätän sinne. Mutta toistaiseksi kissat saavat ulkoilla kanssani parvekkeella. Se loppuu sitten, kun jompikumpi loikkaa karkuun. 

Pulmu on uusissa asioissa selvästi varovaisempi. Turvallisen Mansin seurassa uskaltaa. 

Toinen suosikkipaikka on valoisa kuisti, jonne aamuaurinko paistaa lämpimästi. Pulmu on enemmän sylikissa kuin Sirkku. Mutta vain omasta tahdostaan. 

Sirkku on ahneempi ja uteliaampi. 

Tässä on Eevertti, kaksivuotias kolli Noormarkusta. Eevertti syntyi Pohjanmaalla. Sen emä on täysmusta maatiaiskissa, isästä ei tietoa. Luonteeltaan Eevertti on lempeä ja ihmisystävällinen. 

Eevertti  tuli meille kyläilemään Sirkun luo, kun Sirkulla alkoi kolmas kiima. Pulmulla ei vielä ole selviä kiimoja ollutkaan ja se on minusta muutenkin vielä vähän lapsi pentujen tekoon.

Näiltä homma tuntuu sujuvan. Lemmenloman jälkeen Eevertillä on varattu eläinlääkäriaika. Siihen loppuu lemmenleikit. 

 Toiveissa pieniä sirkkuverttejä heinäkuussa. 

 

Sinikeltainen kevät

Ikävöin sinivuokkoja. Kortelahden pientilalla kasvoi muutama tammi. Niiden juurelle nousi kevään ensimmäiset viestintuojat. Sinnikkäästi ne kaivautuivat ruskeiden lehtien alta avaten loistavan siniset silmänsä kohti aurinkoa. Täällä meren rannalla Reposaaressa luonto on karumpaa enkä löydä sinivuokkoja. Täällä tuttu kevään merkki on rantakäärme. Niitä lepäilee isoissa kasoissa auringonlämmössä Takarannan rantakalliolla. Minusta rantakäärmekin keltaisine pääjuovineen on kaunis. Ehkä se sopii paremmin tämän sinikeltaisen kevään hämmentäviin tunnelmiin.

Sinivuokon syvästä sinestä ja keltaisesta sydämestä tulee mieleen Ukraina. Mietin niin kuin varmasti moni muukin, voinko iloita keväästä, kun Ukrainassa sota murskaa ihmisiä ja kokonaisia kaupunkeja. Tänä keväänä eurooppalaisten eteen on noussut uhkakuvia, jotka luulimme olevan jo historiaa. Minun ikäpolveni oli oppinut tuntemaan toisenlaisen Venäjän. Vanhempien katkerat sotamuistot olivat haalistuneet. Loimme uusia yhteyksiä kaupan, matkailun ja kulttuurin alalla. Matkustin itsekin kauniissa Pietarissa, joka on täynnä vanhaa ja uutta kulttuuria. Lumouduin Paanajärven kansallispuistosta ikimetsineen ja erämaisemineen. Tapasin matkoillani ja myös Kolilla asuessani ystävällisiä venäläisiä lomalaisia, jotka arvostivat maidemme rauhallisia välejä ja kaunista luontoa. Yhtäkkiä tämä kaikki on kuin poispyyhkäisty. Putinin rautaesirippu on noussut muurina kansojen välille. Meillä on arvaamaton ja pelottava naapuri, jonka valtaapitävät eivät kunnioita demokratiaa eivätkä sananvapautta. Jälkiviisaasti voi sanoa, että merkit olivat näkyvissä. Meitä sumutettiin ja olimme hyväuskoisia, mutta vielä enemmän on johdettu harhaan Venäjän kansaa. Uskoisin, että suurin osa sekä venäläisistä olisi halunnut jatkaa elämää sovussa. Mutta heiltä ei kysytty.

 

 Minun elämänkatsomukseni mukaan maailma ei koskaan tule paremmaksi sodalla. Nyt minut on pakotettu myöntämään, että sotaa ei voi aina välttää. Länsimaiden pakotteet Venäjää vastaan eivät tunnut riittävän. Ukrainalaisille ei annettu vaihtoehtoa, jos he halusivat säilyttää itsenäisyytensä. Pasifistina olen eksyksissä ja hämmentynyt. Rauhaan tarvitaan aina luottamusta ja solidaarisuutta. Siksi ei minusta nytkään voi vaipua epätoivoon tai silmittömään vihaan. Tässä sodassa pääsyyllisestä ei ole epäillystä, mutta kaikkien venäläisten niputtaminen samaan porukkaan ei ole oikea tapa saada sotaa loppumaan. Minun toivoni ovat venäläiset äidit, isoäidit ja heidän lapsensa. Rauhan ja sovinnon mahdollisuus pitäisi aina olla olemassa.

 Omalta osaltamme voimme jokainen miettiä, miten voimme auttaa ukrainalaisia. Hyvin suomalaiset ovat auttaneetkin. Sodan pakolaisia on autettu pois maasta, otettu vastaan koteihin, lahjoitettu tavaroita ja rahaa, järjestetty mielenilmaisuja Ukrainan puolesta. Toivottavasti emme turru sodan uutistulvalle, vaan jaksamme tukea edelleenkin. Sotaan ei saa koskaan tottua, vaikka sitä seuraisi turvallisesti kaukana pommituksista. Mielessäni soi vanha tuttu sodanvastainen laulu: Where have all the flowers gone? Missä, missä kukat on, tullut kesä on, kukkaset on kadonneet, tiedätkö syyn? Vaikka sota ja sen uhka on synkkänä pilvenä mielessä, ei se voi peittää kevään aurinkoa. Ei ole väärin nauttia kesästä ja kukista. Toivottomuuden keskelle pitää luoda toivoa. Tänä keväänä on vielä tärkeämpää iloita kevään kasvun voimasta ja istuttaa kukkia ja muuttaa pihanurmikko kukkakedoksi.

Lapset kasvoivat villan tuoksussa

Suloisia muistoja vuosikymmenten takaa. Veljeni Pekka oli käynyt läpi vanhoja diojaan ja sieltä löytyi aarteita. Mukana myös omia kuvia. Hetkiä perheemme elämästä silloin, kun lapset olivat pieniä ja kaikki oli mahdollista. Eläimet ovat aina olleet tärkeässä roolissa lasten kasvussa. Ja lampaat ovat olleet meidän perheemme leipä ja lämpö.

Kevät 1984. Aloittelimme lampureina Rämsöön Vuorelan mökissä. Visiomme suomenlampaasta kaikissa väreissään alkoi selkiytyä.  Lauran, minun ja Johanneksen päällä minun suunnittelemani ja neulomani villapaidat ja myssyt omien lampaiden villoista.

Alusta asti halusimme tuoda esille suomenlampaan hienoa villaa ja värejä. Veikko Lilja esittelee kevään karitsoiden värikirjoa. 

Laura koulukaverinsa  ja koiriemme walesinspringerspanielin Väkkärän bordercollie Maxin kanssa Vuorelan mökin pihakivellä.

Vuorelan mökki kuvattuna joskus 2000-luvulla. Ohi kulkiessani käyn aina katsomassa Vuorelan pihapiiriä Vesilahden Rämsöössä. Elämä siellä 1980-90 lukujen vaihteessa oli vahvaa luovuuden aikaa. Olimme rohkeita ja ennakkoluulottomia, monella tapaa aikaamme edellä. Tai joidenkin mielestä ehkä aikaa jäljessä painottamalla luonnonmukaisuutta ja lähiruokaa. 

Sekä lapsi- että lammaskatras kasvoi. Muutimme tilavimmille laitumille Heinäveden Valamoon. 

Valamon vuodet olivat opettavaisia ja rankkoja. Siellä kasvoi ajatus yrittäjyydestä ja villasta elinkeinona.

Pojistamme Aatos ja Taneli syntyivät Valamon aikaan. 

Olimme vuokraviljelijöitä ja asuimme Sillankorvan kauniissa mutta ei kovin käytännöllisessä talossa luostarin kupeessa 

Tässä Aatos ja Taneli leikkivät jo Kontiolahden Pyytivaaran entisen koulun pihalla, jonne muutimme ja perustimme Pilvilampaat-kehräämön. 

Löysin kotimaisen paimenkoiran 1990-luvun alussa. Ensimmäiset paimensukuisen lapinkoiran pennut syntyivät 1992, siitä alkoi Pilvipolun kennelin tarina. 

Johanneksen Zamba-poni ja Lauran Elotar-tammar tulivat perheeseen Valamon aikaan.

Pyytivaaralla syntyi Pilven Poika syksyllä 1989. Vieläkin ihmettelen, miten selvisimme laman kourista lapsilauman ja velkaisen yrityksen kanssa. Ja samalla kasvatimme ja koulutimme siitosorin kouluratsatuksen huipulle. Kultainen orimme korvasi riskin monikertaisesti.

Lapsista kasvoi villan tuoksussa ja eläimiä hoivatessa vastuuntuntoisia ja empaattisia ihmisiä, jotka antavat nyt oman panoksensa yhteiskunnalle. Äiti on heistä ylpea. 

Tällä hetkellä elämä tuntuu monille lapsille ja nuorille, etenkin Ukrainassa, hyvin epäoikeudenmukaiselta. Minun ikäpolveni sai rakentaa tulevaisuuttaan rauhassa ilman sodan pelkoa Euroopassa. Näin pitäisi olla nytkin kaikkialla maailmassa. Rauhaa pitää puolustaa. Kevään toivoa pääsiäiseen 2022!