Porokoirat vievät Lappiin, osa 3: Näkkälän Unnan pennut

Kuvassa poromies Jouko Hetta ja hänen porokoiransa Pilvipolun Neakkel-Runne

Kiitän lapinporokoiriani Cikkiä ja Unnaa siitä, että olen päässyt tutustumaan Lapin luontoon, ihmisiin ja porokoiriin ympäri Lappia. Cikki tuli minulle Kautokeinosta talvella 1997, Unna Näkkälästä 2014. Tämän syksyn matkan teemana oli kiertää katsomassa Lapissa kaikki Unnan pennut. Ne ovat kaikki myös Cikin jälkeläisiä sen eri linjoista. Ensimmäiset Neakkel-pennut syntyivät tammikuussa 2017 ja pentueen isä on Korpikairan Ikirouta eli Manu, jonka isänemä on Cikki. Toinen Vilgesjuolgi-pentue syntyi kesäälä 2019 ja siinä on isänä Pilvipolun Eemeli, jonka suvussa Cikki kertaantuu sekä isän että emän puolella. Kolmas Repolaiset-pentue syntyi viime kesänä ja isänä on Pilvipolun Helmen Arwo, jossa Cikki löytyy viidennessä polvessa.

Lapinporokoirien kasvatus on tuonut elämääni monta ihanaa ystävää, jotka ovat innostuneet samoista asioista. Hannele Lógrenille kiitos verattomasta matkaseurasta ja kyytipalvelusta. Matkalla olivat mukana Hannelen koirat Pilvipolun Eemeli ja Hirre sekä tietysti Unna. Fiksuja ja reippaita matkaseuralaisia! 

Matkamme ensimmäinen kohde oli Pudasjärven Kokkokylä. Tuomaalan perheessä on porokoiran hommia opettelemassa 3,5 kk ikäinen Pilvipolun Arwo Repolainen.  Arwo on jo mukavasti päässyt osallistumaan porotilan töihin. Mönkijän kyytiin se hyppäsi innokkaasti  Pihalaitumella on muutama lammas ja yksi orpo vasa, joihin pentu on tehnyt tuttavuutta. Arwo on ollut mukana marjastamassa ja jäkälänkeruussa. 

Rovaniemellä tavattiin iloinen Impi eli Pilvipolun Impi Repolainen. Impi on kaupunkikoira, mutta pääsee kotiväkensä kanssa paljon retkeilemään ja emännän mukana työmatkoillekin maaseudulle. Unna suhtautui lapsiinsa rauhllisesti. Joitakin villikkoja piti vähän komentaa. Impin kanssa Unna innostui leikkimään. 

Sodankylässä vierailimme Pääkköjen suvun porotilalla. Pilvipolun Silva Repolaisesta on kasvamassa Markukselle työkaveri porohommiin. Hyvänä mallina toimii myös Markuksen toinen porokoira, kuusivuotias, rauhallinen Zinaidan Lysti. 

Pyhällä tuli Pilvipolun Velho-Tilko treffaamaan meitä. Kovasti oli viisivuotias miehistynyt. Tilko on Hirren kaksinkertainen serkku eli Hirren emän Unnan veljen poika mutta myös  Hirren isän Eemelin sikonpoika. Pysyitkö kärryillä?

Vuotsossa pääsimme näkemään enemmänkin porokoiria. Poromies Jouko Hettan perheessä on aina ollut porokoiria. Se on tärkeä työkaveri laajassa Lapin paliskunnassa. Joukon oma koira on Unnan ensimmäisestä pentueesta Pilvipolun Neakkel-Runne.

Runne on Joukolla aina mukana porotössä. Nytkin he olivat juuri tulleet Rajajoosepista aitojen teosta. Joskus porokämpällä saattaa vierähtää useampi viikko. 

Joukon tyttären Elli-Marjan kaunis parkki porokoira on nimeltään Ruste. Se on rekisteröimätön reilun vuoden vanha porokoira, jonka vanhemmat ovat Raattamasta. 

Toisen tyttären Karen-Annin lapinporokoira Hulmmo on Kautokeinosta., emä on norjalainen lapinporokoira ja isä ruotsalainen. Komea Hulmmo ei ole täyttänyt vielä vuottakaan.

Vuotsosta ajelimme ruskan väriloistossa Inarin-järven taakse Sevettijärvelle. Siellä meidät otti vastaan ylitsevuotavan ystävällisesti Pilvipolun Siekkis Vilgesjuolgi eli Peku.

Peku oli jäänyt vanhemman porokoiran kanssa talovahdiksi, kun poromies Jussi Porsanger oli mennyt hommiin Norjan puolelle.

Peku on Jussin mielestä lupaava porokoira. Yksi vika sillä on: liian pitkä ja pehmyt karva. Hannele kävi karstalla ja kammalla läpi koiran turkin. Toivottavasti pentukarvan jälkeen kasvaa karkeampi turkki. Tämäntyyppinen turkki on talvella lumessa ongelma, koska karvoihin takertuu helposti lumipaakkuja. 

Jussin vanhempi, rekisteröimätön porokoira on nimeltään Rippe. Se on 9 -vuotias ja lähtöisin Rovaniemen seudulta. 

Kittilässä kävimme Korhosen Maijan perheen luona. Heillä on porokoirana Pilvipolun Neakkel-Ránne.  Yhteistyöhaluinen Ránne toimii sekä poroilla että lampailla. 

Ránne Unna-emon puhuttelussa. 

Ránnella on kaverina nuori, kaunis Raikon Pikku Myy. 

Meillä oli upea ja värikäs  reissu. Oli hienoa nähdä Unnan pentuja. Ulkomuodoltaan ne olivat kirjavia kuin iloinen riepumatto. Oli niissä kuitenkin paljon yhteistä. Kaikki olivat reippaita, ystävällisiä ja toimivia porokoiranalkuja. 

Mukavat retkikaverit meillä oli myös auton kyydissä.  Ja miten hyvin ne sopivatkaan Lapin ruskamaisemiin. Kiitos mahtavasta reissusta Hirre, Eemeli ja Unna!

       

 

Porokoirat vievät Lappiin, osa 2: Kohti sinisiä tuntureita

 

Ohitettuamme Rovaniemen alkavat silmät tähyillä kaukaisuuteen, missä tunturit siintävät. 

 Päätimme yöpyä Pyhällä. Välillä Luosto-Pyhä pääsee autostakin käsin ihailemaan tuntureita ja hyvällä tuurilla porojakin.

 

Pyhältä käsin kannattaa ehdottomasti ajella parinkymmenen kilometrin matkan Suvannon historialliseen kylään Kitisen rannalle. Tie kulkee ensin kauniin Pyhäjärven rantoja.

Saavuimme Kitisen yli vievälle sillalle auringonlaskun aikaan. (kuva Hannele Lógren)

Suvannon kylä Pelkosenniemellä on harvoja sodalta ehjänä säilyneitä jokivarsikyliä.

Vuotsossa pääsimme tutustumaan Tuula-Maija Magga-Hettan entisöityyn lapsuudenkotiin Pieranperän pirttiin ja ateljeeseen, joka sijaitsi hänen lapsuudenkotinsa pihapiirissä. 

Ateljeessa on Tuula-Maijan taidokkaita perinteisä saamelaiskäsitöitä ja saamelaiskulttuuria henkiviä taideteoksia. Mielenkiinnolla kuuntelimme tarinoita hännen töistään, jotka kumpusivat syvällisestä, herkästä luonnonviisaudesta.

Elähdyttävä päivä päättyi Kaunispäälle, jossa katse ylsi kauas sinisiin tuntureihin.  

 

Porokoirat vievät Lappiin, osa 1: Lammaspaimennusta

Kuvassa Unna, Eemeli ja Hirre Menesjärven rannalla. Aikanaan, kun lapinporokoiran rotumääritelmää kehitettiin, otettiin malliksi Jomppasten menesjärveläinen kanta: musta lyhytkarvainen koira, jolla oli ruskeat merkit ja nelisilmät. Nyt yli 50 vuotta myöhemmin  arvostetaan geeneissä ja ulkonäössäkin monimuotoisuutta. Hirren vanhemmat ovat molemmat rotuunotettuja. Eemeli edustaa vanhoja Käsivarren porokoirasukuja ja Unna nykyistä saamelaisten porokoirakasvatusta. Tällaista aitoa alkuperäistä rotua on mielenkiintoista  kasvattaa! 

Unnan pentu Pilvipolun Arwo Repolainen on väritykseltään menesjärveläinen.

Pääsinpä taas pohjoiseen, kiitos lapinporokoirieni! Suunnittelin yhdessä ystäväni Hannelen kanssa porokoira-teemaisen Lapin kierroksen. Reittimme ympäri Lappia viitoittivat siellä asuvat Unnan pennut, joita halusimme nähdä. Matkustin Unnan kanssa junalla Ouluun. Sieltä jatkoimme Hannelen autolla kohti pohjoista reittiä Pudasjärvi-Tervola- Rovaniemi- Pyhä-Sodankylä-Vuotso- Saariselkä- Inari-Sevettijärvi- Inari- Menesjärvi- Lemmenjoki-Sirkka- Kittilä- Oulu. Kyydissä olivat lapinporokoirat Unna, Pilvipolun Eemeli ja niiden poika Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi. Matkallamme loistivat aurinko, ruskan värit ja ilo kelpo koristamme ja niiden sukulaisista. Matka oli niin monivaiheinen, että kerron siitä usemmassa päivityksessä. 

Minulla on koko kesän ollut ikävä lampaita. Kun etsin Lapin reissumme ensimmäistä yöpymispaikkaa Rovaniemen läheltä, tuli heti mieleeni Marjo Mattilan Kätkänpaimen Tervolasta. Varasin sieltä yösijan ja  aamuksi koirille ja itsellemme iloksi lammaspaimennusta metsässä. 

Parinkymmen lampaan katras heräteltiin lampolasta sumuiseen syysaamuun. Suurin osa suomenlampaita, muutama ahvenanmaanlammas ja pari risteytystä. Lampaat ovat tottuneet koiriin, myös paimentaessaan haukkuviin lappalaiskoiriin. Niitä laidunnetaan paljon talon ympärillä olevilla kesantopelloilla ja metsissä koirien kanssa. Lampaille kelpasi aamiainen syksyisessä luonnossa.

Ensin lampaita kuljetettiin tienvieruspolkua pois pihasta. Unnan pääsi aikoinaan siirtämään  lampaita, vuohia ja kyyttöjä apunani Kortelahden tilalla laitumelta toiselle. Eemeli on käynyt harjoittelemassa paimennusta lampailla ja poroilla ja yksivuotias Hirrekin on ollut muutaman kerran mukana. Kaikki suhtautuivat lampaisiin kohteliaasti. 

Sillan ylitys sujui rauhallisesti. Tiellä lampaat piti saada kulkemaan oikeaan suuntaan.  

Eemelin ja Unnan yhteistyöllä viimeinenkin hidastelija saatiin matkaan. 

Koirat toimivat hyvin yhdessä. Nuori Hirre otti mallia emästään Unnasta ja isästään Eemelistä.

Välillä pysähdyttiin syömään. Koirien pitää osata rauhoittua ja antaa lampaiden ruokailla rauhassa. Unnakin maisteli heinää. Lampaat löysivät metsästä syksyn herkkuja sieniä.

Sitten taas lauma kokoon ja liikkeelle.

Kiitos Marjo ja lampaat! Vietimme kaikki metsässä virkistävän puolitoista tuntia. Mukava oli huomata, että koirat olivat "töissä" koko ajan. Aiemmin en ollut päässyt kokeilemaan Unnalla näin  pitkäjaksoista paimennusta. 

Lammastiloilla on vuosisatojen aikana jalostuneet omat paimenkoirarotunsa bordercolliet ja kelpiet. Ne ovat koulutettuina korvaamattomia ammattilaisia suurilla lammasfarmeilla.  Lapinporokoira on ennen kaikkea porotokkien paimen.Tämäntyyppinen työskentely lampaiden kanssa sopii kuitenkin myös lappalaiskoiralle. Poropaimennuksessa tarvitaan koiralta kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja sopeutumista erilaisiin maastoihin. Metsälaidunnuksesssa pusikoissa liikuttaessa myös haukusta on selvästi hyötyä. 

Porokoiramatka jatkuu seuraavassa päivityksessä.

Pieni tietovinkki: Suomalaiset alkuperäisrodut suomenlapinkoira ja lapinporokoira sekä ruotsalainen ruotsinlapinkoira ovat jalostettu pohjoisesta porojen paimennukseen käytetystä koirasta. Näistä roduista käytetään yleisnimitystä lappalaiskoirat. Suomenlapinkoiran ja lapinporokoiran rekisterit ovat avoimia eli rekisteriin voidaan edelleen ottaa rotuunoton kautta rekisteröimättömiä porotyössä käytettyjä koiria tai niidn suoria jälkeläisiä. 

Porokoira tarkoittaa porotyössä olevaa koiraa ja se voi olla rodultaa mikä tahansa tai rekisteröimätön koira. Eniten rotukoirista porokoirina on lapinporokoiria. Jonkun verran myös suomenlapinkoiria. Lisäksi porokoirina on mm bodercollieita, australianpaimenkoiria ja uutena tulokkaana australialaisia koolieta. Paljon on vielä rekisteröimättömiä poronaisten ja -miesten omia kasvatteja. Ne voivat olla vanhojen porokoirasukujen jälkeläisiä tai niiden ja muiden rotujen sekoituksia.