Yö saaristossa lampaiden kanssa

Retkeilin yön yli Saaristomeren kansallispuistossa Konungskärin saaressa. Kesäkuisessa yössä minulla oli seurana saaren laiduntyötekijät, suomenlampaat. 

Lampaat toivottivat minut tervetulleiksi.

 Yövyin Metsähallituksen autiotuvassa. Montaakaan tuntia en malttanut nukkua. 

Meri oli tyyni ja laskeva aurinko maalasi maiseman väkevin vedon.

Kuvat palauttavat minulle elävästi mieleen muistot yli kymmenen vuoden takaa. Tunteeni ja elämäni oli silloin yhtä värikästä kuin kesäinen yö saaristossa. Olin rakastunut. Vaikka rakkaus oli yksipuolista ja päättyi surullisesti, olen onnellinen näistä muistoista. Onneton rakkaus on haikeaa elämän rikkautta. En olisi halunut jäädä kokematta.  

Metsän tummuus mulle tuokaa

Tuonne taakse metsämaan sydämeni halaa. Siell´on mieli ainiaan, sinne toivon salaa.

Vaikka polku pitkä on, kivinen ja kaita, korpi kolkko valoton, ei se mitään haitaa.

Kullan muoto muistossa on tiekin hauska aivan,

Kullan ääntä kuullessa jo unhottaapi vaivan. (kansanruno)

En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, ( Eino Leino)

Kuvat Sastamalan Ekojärveltä

Reposaari aamusta iltaan, talvea meren rannalla

Tammikuu alkaa olla selätetty. Vaikka alkutalvi on ollut leuto ja loskainen, on täällä Reposaaressa ollut värikkäitä päiviä, kiitos meren. Tässä kuvakavakaldi Räpsöö aamusta iltaan.

Mieronkiertäjä muistelee: Paanajärven kansallispuisto

Tasan kymmenen vuotta sitten tein yhden elämäni retken. Tammikuun lopussa 2013 matkustin ystäväni Piken kanssa ankarissa talvipakkasissa Paanajärven kansallispuistoon Venäjälle. Matkan järjesti kuusamolainen matkailuyritys ja vetäjänä toimi valokuvaaja Paavo Hamunen.  Reissasimme Venäjän puolelle pikkubussilla ja peräkärrissä oli kaksi moottorikelkkaa. Paanajärvellä ei ole talvisin valmiita reittejä. Onneksi meillä oli kokeneet kelkkailijat oppaana. Kansallispuistoon vievän 60 km pitkän tienkin aurausta saimme jännittää. 

Minulle ja Pikelle kesäinen Paanajärvi oli tuttu paikka. Ensimmäisen matkan teimme sinne elokuussa 2010. Minä olen käynyt siellä myös kesällä 2012 ja viimeisen kerran syksyllä 2016. Valoisan, kukkivan maiseman sijaan meitä odotti nyt kaamosajan hyytävät olosuhteet. 

Kitkajoki yhtyy Suomen puolella Oulankajokeen

Majoituimme Olangajoen rannalle hirsimökkiin ja pääsimme heti kuvaamaan täysikuuta

Oulangan kansallispuiston kosket ja taigametsät jatkuvat Venäjän puolella Paanajärven ikimetsiin. Oulankajoki muuttuu Venäjän puolella Olangajoeksi. Se huokaa hetken kapeassa ja syvässä Paanajärven laaksossa, jota  kehystää molemmin puolin jylhät vaarajonot. Jatkaa sitten juoksuaan Kivakkatunturin  ohi Kivakkakosken kuohuihin ja laskee lopulta Pääjärveen.

Ensimmäisen päivän retki suuntautui Kivakkakoskelle. Taustalla Kivakkatunturi

Olen onnellinen, että olen saanut retkeillä tässä maisemassa, jossa sydämeni ja sieluni oli kotonaan. Nyt sinne ei enää ole pääsyä. Lohduksi minulla on tuhansia kuvia, joita voin käydä läpi ja tehdä matkat uudelleen. 

Maisemat ovat lähes muuttumattomat valokuvaaja I.K. Inhan ajoilta, joka lumoutui ja kuvasi samoja  kohteita 1800-1900 lukujen vaihteessa. 

 Seuraavana päivänä heti aamun sarastaessa suuntasimme kohti Kivakkatunturin (499m) huippua

Kun pääsimme huipulle, hämärä talvipäivä värjäytyi hetkeksi roosan sävyihin. Valokuvaaja oli onnellinen.  

Vanhaa metsää silminkantamattomiin

Haluatko jatkaa retkeä Paanajärven kesämaisemiin ja ruskanhehkuun? Olen kuvannut kukkivat kulleropellot ja karhun uimassa Paanajärvessä. Täältä löydät Mieronkiertäjän Paanajärven matkat