maanantai 13. kesäkuuta 2022
Valkeitten koivujen karjaa
keskiviikko 18. toukokuuta 2022
Kevätvirkistys Saimaalla
Linnansaaren kansallispuistossa Saimaalla kannattaa liikkua silmä tarkkana. Mitä? Onko tuo vasemmalla kivi vai norppa? Se selviää,kun luet jutun loppuun.
Tänä vuonna jäät lähtivät myöhään. Saavuin Saimaan rannoille juuri oikeaan aikaan, kun kevät saa vallan ja koivujen ruskea silmujen väri muuttuu kevään vihreäksi.
Majoitun ystväni Maritan luo, jolla on punainen tupa Joroisilla. Tuvan ikkunasta sain seurata lammen kiihkeää kevättä. Laulujoutsenet ja kurjet huutelevat tervehdyksiään.
maanantai 9. toukokuuta 2022
Kissojen kevät
Makeet maatiaiskatit Sirkku ja Pulmu alkavat aikuistua. Kesällä kumpikin täyttää vuoden.
Sirkku on kookkaampi. Onhan se melkein kuukautta vanhempikin kuin Pulmu. Leikit ovat riemukkaita. Mattoja saa oikoa useamman kerran päivässä ja verhoja ripustaa aina uudelleen.
Kissatarhassa kumpikaan ei viihdy. Ne ovat suorastaan kauhuissaan, jos jätän sinne. Mutta toistaiseksi kissat saavat ulkoilla kanssani parvekkeella. Se loppuu sitten, kun jompikumpi loikkaa karkuun.
Pulmu on uusissa asioissa selvästi varovaisempi. Turvallisen Mansin seurassa uskaltaa.
Toinen suosikkipaikka on valoisa kuisti, jonne aamuaurinko paistaa lämpimästi. Pulmu on enemmän sylikissa kuin Sirkku. Mutta vain omasta tahdostaan.
Sirkku on ahneempi ja uteliaampi.
Tässä on Eevertti, kaksivuotias kolli Noormarkusta. Eevertti syntyi Pohjanmaalla. Sen emä on täysmusta maatiaiskissa, isästä ei tietoa. Luonteeltaan Eevertti on lempeä ja ihmisystävällinen.
Eevertti tuli meille kyläilemään Sirkun luo, kun Sirkulla alkoi kolmas kiima. Pulmulla ei vielä ole selviä kiimoja ollutkaan ja se on minusta muutenkin vielä vähän lapsi pentujen tekoon.
Näiltä homma tuntuu sujuvan. Lemmenloman jälkeen Eevertillä on varattu eläinlääkäriaika. Siihen loppuu lemmenleikit.
Toiveissa pieniä sirkkuverttejä heinäkuussa.
perjantai 29. huhtikuuta 2022
Sinikeltainen kevät
Minun elämänkatsomukseni mukaan maailma ei koskaan tule paremmaksi sodalla. Nyt minut on pakotettu myöntämään, että sotaa ei voi aina välttää. Länsimaiden pakotteet Venäjää vastaan eivät tunnut riittävän. Ukrainalaisille ei annettu vaihtoehtoa, jos he halusivat säilyttää itsenäisyytensä. Pasifistina olen eksyksissä ja hämmentynyt. Rauhaan tarvitaan aina luottamusta ja solidaarisuutta. Siksi ei minusta nytkään voi vaipua epätoivoon tai silmittömään vihaan. Tässä sodassa pääsyyllisestä ei ole epäillystä, mutta kaikkien venäläisten niputtaminen samaan porukkaan ei ole oikea tapa saada sotaa loppumaan. Minun toivoni ovat venäläiset äidit, isoäidit ja heidän lapsensa. Rauhan ja sovinnon mahdollisuus pitäisi aina olla olemassa.
Omalta osaltamme voimme jokainen miettiä, miten voimme auttaa ukrainalaisia. Hyvin suomalaiset ovat auttaneetkin. Sodan pakolaisia on autettu pois maasta, otettu vastaan koteihin, lahjoitettu tavaroita ja rahaa, järjestetty mielenilmaisuja Ukrainan puolesta. Toivottavasti emme turru sodan uutistulvalle, vaan jaksamme tukea edelleenkin. Sotaan ei saa koskaan tottua, vaikka sitä seuraisi turvallisesti kaukana pommituksista. Mielessäni soi vanha tuttu sodanvastainen laulu: Where have all the flowers gone? Missä, missä kukat on, tullut kesä on, kukkaset on kadonneet, tiedätkö syyn? Vaikka sota ja sen uhka on synkkänä pilvenä mielessä, ei se voi peittää kevään aurinkoa. Ei ole väärin nauttia kesästä ja kukista. Toivottomuuden keskelle pitää luoda toivoa. Tänä keväänä on vielä tärkeämpää iloita kevään kasvun voimasta ja istuttaa kukkia ja muuttaa pihanurmikko kukkakedoksi.
torstai 14. huhtikuuta 2022
Lapset kasvoivat villan tuoksussa
Suloisia muistoja vuosikymmenten takaa. Veljeni Pekka oli käynyt läpi vanhoja diojaan ja sieltä löytyi aarteita. Mukana myös omia kuvia. Hetkiä perheemme elämästä silloin, kun lapset olivat pieniä ja kaikki oli mahdollista. Eläimet ovat aina olleet tärkeässä roolissa lasten kasvussa. Ja lampaat ovat olleet meidän perheemme leipä ja lämpö.
Kevät 1984. Aloittelimme lampureina Rämsöön Vuorelan mökissä. Visiomme suomenlampaasta kaikissa väreissään alkoi selkiytyä. Lauran, minun ja Johanneksen päällä minun suunnittelemani ja neulomani villapaidat ja myssyt omien lampaiden villoista.
Alusta asti halusimme tuoda esille suomenlampaan hienoa villaa ja värejä. Veikko Lilja esittelee kevään karitsoiden värikirjoa.
Laura koulukaverinsa ja koiriemme walesinspringerspanielin Väkkärän bordercollie Maxin kanssa Vuorelan mökin pihakivellä.
Vuorelan mökki kuvattuna joskus 2000-luvulla. Ohi kulkiessani käyn aina katsomassa Vuorelan pihapiiriä Vesilahden Rämsöössä. Elämä siellä 1980-90 lukujen vaihteessa oli vahvaa luovuuden aikaa. Olimme rohkeita ja ennakkoluulottomia, monella tapaa aikaamme edellä. Tai joidenkin mielestä ehkä aikaa jäljessä painottamalla luonnonmukaisuutta ja lähiruokaa.

Tässä Aatos ja Taneli leikkivät jo Kontiolahden Pyytivaaran entisen koulun pihalla, jonne muutimme ja perustimme Pilvilampaat-kehräämön.