kotisuvut uusittu

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kortelahden lumikissat toivottavat riemukasta talvilomaa


Tauno ja Maija elävät ensimmäistä talveaan. Ihmetellen suurin silmin ja nopein tassuin ne syöksyvät uusiin kokemuksiin.




Liinu ja Hilla tietävät jo talven.


Aah, helmikuun lopulla aurinko lämmittää.Keitettäiskö nokipannukahvit?




Tutkimusmatkailija










Hei, en minä mikään lumipallo ole!


Riemukasta talvilomaa kaikille!

torstai 16. helmikuuta 2017

Maatiaispystykorvasta Ruotsin kautta pohjanpystykorvaksi

Kuvissa Tuike Lehdon Sisu Miina ja sen kuusiviikkoiset pennut

Kotimaisen, valkokirjavan maatiaispystykorvan tie rotukoiraksi on samantapainen kuin suomalaisen korpiseudun pieneläjän. Elämisen ehtoja ja arvostusta piti hakea ensin siirtolaisena Ruotsin puolelta.


Tilkkuturkki jäi suomenpystykorvan varjoon

Suomen pohjoisissa havumetsissä on vuosisatoja raikunut pienen, terhakan pystykorvan haukku metsästäjän korvaamattomana apuna. Tästä koirakannasta jalostettiin Suomen kansalliskoira suomenpystykorva. 1800-luvun lopulla laaditussa  rotumääritelmässä rajattiin valkokirjavat tilkkuturkit pois ja suomenpystykorvan väriksi tuli tiukasti yksivärinen kellan- tai punaruskea. Valkokirjava paperiton pystykorva sinnitteli metsästäjien kumppanina 80 vuotta ennen kuin se hyväksyttiin rotukoiraksi.


Pohjanpystykorvan alkuperäinen levinneisyysalue on käsittänyt pohjoisen havumetsävyöhykkeen länsiosat suunnilleen Venäjän Vienanjoelta Atlantin rannikolle. Tällaisia pieniä metsästyspystykorvia on ollut olemassa vuosituhansien ajan. Luonnonvalinta jätti sukua jatkamaan vain ne yksilöt, jotka pärjäsivät pohjoisen metsien ankarissa oloissa ihmisen kumppanina.


Pohjanpystykorvaksi Ruotsin kautta

Ruotsissa kirjava, pieni, pystykorvainen metsästyskoira huomattiin jo 1900-luvun alussa, mutta kiinnostus hiipui. Rodun rippeet koottiin uudelleen ja vuonna 1967 Ruotsin Kennelliitto hyväksyi norbottenspetsin rotumääritelmän. Tämän jälkee Ruotsissa aloitettiin rotuunotot, joissa hyväksyttiin rotuun satakunta maatiaiskoiraa. Osa koirista oli Suomen puolelta. Suomen Kennelliitto kiinnostui norbottenspetsistä vasta, kun Ruotsin Kennelliitto ehdotti yhteistyötä vuonna 1973. Tällöin hyväksyttiin ruotsalaisten laatima rotumääritelmä ja rotu sai suomenkieliseksi nimekseen pohjanpystykorva. Hieman ristiriitaisesti suomalaisen pienen metsätyskoiran rodun kotimaaksi merkittiin Ruotsi.


Korkea monimuotoisuusaste pohjanpystykorvan valtti

Koirarotujen terveyden ja jalostamisen kannalta on tärkeää, että rodut ovat geneettisesti monimuotoisia. Jos rodun perimän monimuotoisuusaste on pieni, ei myöskään jalostuksessa enää ole valinnanvaraa.
Suomalaiset koirarodut olivat vuonna 2013 mukana geenitutkimuksessa, jossa kartoitettiin eri rotujen monimuotoisuutta. Tässä tutkimuksessa todettiin, että verrattuna muihin kotimaisiin metsästyskoirarotuihin pohjanpystykorva on selkeästi monimuotoisin. Vaikka rotu on jalostettu pienestä määrästä kantakoiria, niiden perimä on todennäköisesti ollut rikas. Näinhän on monella maatiaisrodulla, jotka ovat kehittyneet pikkuhiljaa osittaisella luonnonvalinnalla rankoissa oloissa. Edelleen jatkuvat rotuunotot  tuovat myös monimuotoisuutta koiran perimään. Näin saadaan "uutta verta" kantaan.
Pohjanpystykorvalla ei ole rasitteena mitään laajalle levinnyttä perinnöllistä sairautta. Jonkun verran on silmäsairauksia ja epilepsiaa. Näiden muutamien sairauksien leviämiseen saattaa yhtenä syynä olla niin sanottu matadorijalostus. Valitettavasti myös osa pohjanpystykorvakasvattajista on suosinut siitosvalinnoissa liikaa  samoja metsästyskokeissa ja näyttelyissä menestyneitä uroksia. Rodun terveyden ja monimuotoisuuden kannalta olisi tärkeää käyttää siitokseen koko koirakantaa mahdollisimman laajasti.


Reipas metsästys- ja perhekoira

Rotumääritelmän mukaan pohjanpystykorva on väritykseltään puhtaanvalkoinen ja laikut ovat aina selvästi erottuvia ja hyvin jakautuneita. Laikkujen ihannevärit ovat kaikki punaisen ja keltaisen sävyt. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 45 cm ja nartuilla 42 cm.
Luonteeltaan pohjanpystykorva on innokas, eloisa, ystävällinen ja itsevarma. Olemukseltaan pohjanpystykorva on tarkkaavainen, peloton ja hyvin ketterä.


Pohjanpystykorva on puuhun lintua haukkuva koirarotu, joka haukullaan ilmaisee, missä riista kulloinkin on. Nykyisin rotua käytetään etupäässä metsäkanalintujen (metso, teeri ja pyy) metsästykseen, mutta alun perin se on ollut monenviljan koira, jota on lintujen lisäksi käytetty myös turkisriistan metsästykseen. Osa on harjaantunut jopa hirven ja karhun pysäyttämiseen.
Eloisasta luonteestaan huolimatta pohjanpystykorva on tottelevainen ja sopeutuu hyvin myös taajama-alueille sekä perhekoiraksi. Sen suosio onkin viime vuosina tasaisesti kasvanut, vaikkakin sen ensisijainen käyttötarkoitus onkin metsästys.


Kevään kuluessa blogissani tutustutaan kaikkiin suomalaisiin alkuperäisiin koirarotuihin.
Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen
Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävien kesken

Tauno ja Unna ovat ystäviä. Välit ovat reilut, vaikka joskus vähän toista jallitetaankin. Unnasta on kiva säikytellä kissoja.  Tyttökissat ovat menneet leikkiin mukaan ja lähtevät mukamas karkuun. Mutta viisikuinen Taunopa yllättää Unnan.

 Unna lähestyy! Maija luottaa kiipeilytaitoonsa.

Tauno tassuihinsa.


Ähäkutti!

Tauno portieerina


 Minun ylipä ei hypitäkään!

Johan tokeni!

Mansi on paras ystävä. Mansi ei koskaan kiusaa kissoja.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväetkot


Helmikuun pakkasaamun aurinko koristelee puut pastellivärein ja timantein.




Nyt on juuri sopiva aika nauttia kaakaot ja laskiaispulla rantasaunan verannalla. Sen kunniaksi, että taas selvisin yhdestä talvesta ja voin alkaa odottamaan kevättä.

Nam!

Parhaat kaverit seurana aamuauringosta iloitsemassa.Kiitos uskollisimmille ystävilleni, jotka ovat aina läsnä- aidosti.

Mansi

Maija, Hilla ja Liinu

Unna

Tauno

lauantai 4. helmikuuta 2017

Kesäkimara kanat kukkaniityllä

Helmikuuhan on viimeinen talvikuukausi. Maaliskuu on jo kevätkuukausi eli kesähaaveilu saa alkaa. Minun kesääni Kortelahdessa on jo kuuden vuoden ajan kuuluneet maatiaiskanat.


Kuuluvathan kanat talveenkin eli nytkin tuolla pikkukanalassa asustelee  5-vuotias Yrjö-kukko ja kolme kanaa, jotka ovat iältään 6, 5 ja 4 vuotta.


Talvi on hiljaiseloa. Hyvin kanat kuitenkin pitävät minut päivän rytmissä kiinni. Aamulla kiirehdin kanojen luo sytyttämään valot ja antamaan päivän rehut, Päivällä voin viedä vielä jotain herkkua, salaatintähdettä tai muuta, mitä on lounaalta jäänyt. Muniakin tulee vielä silloin tällöin. Illalla  käyn sanomassa hyvää yötä ja sammuttamassa valot.


Maltetaan vielä vähän aikaa. Kyllä se kesä tulee ja kanat pääsevät taas vapauteen.

Kesäkimara Kortelahden kanoista ja kukkaniityistä:








Haaveiletko sinäkin kanoista omalla pihallasi?
Alkuun pääset lukemalla Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen -kirjan
Tietoa maatiaiskanoista sivuillani suomalainen maatiaiskana