sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kansansatu Kettu ja kalastaja

Tämä suakkuna on omistettu erityisesti lapsenlapsilleni Peetulle ja Hugolle.
Rudolf Koivun kuvittamat opetustaulut olen kuvannut Vantaan museossa 2007.
Lisää opetustauluista Maatiaiset koulutauluissa

Kerron sadun omin sanoin sellaisena, kun muistan sen omalta kouluajaltani.
Olin  seitsemänvuotias saparopäinen tyttö Rääkkylän kansakoulussa. Meitä oli luokssa aika paljon, ehkä kolmekymmentä. Kun opettajamme Irma Kuusaro ripusti opetustaulut karttatelineeseen, odotimme innolla.
Kalastajaukko ajeli tyytyväisenä hevosellaan jäveltä. Talviverkot olivat antaneet kunnon saaliin. Yhtäkkiä polle pysähtyi. Ukko meni katsomaan. Kappas vain! Polulla retkotti kettu reporankana. Mihin lie repolainen kuollut?
No johan on onnenpäivä, ukko tuumasi. Hän nosti kuolleen ketun rekeen kalansaaliin päälle.

Kotiin päin ajellessaan ukko myhäili, että kyllä eukko nyt riemastuu. Mahtavan kalansaaliin lisäksi eukko saa vielä lämpimän kettupuuhkan kaulaansa.
Mutta kettupuuhkapa heräsikin eloon.

Kettu olikin valekuollut. Nyt se heitteli tyytyväisenä kalat hankeen ja loikkasi työn tehtyään itsekin kyydistä.

Ukko huuteli eukkonsa mökin pihalle katsomaan hienoa saalistaan. Voi ukkoparka, ei ollut kalaa eikä  kettupuuhkaa vain tyhjä reki.

Hyvää pikkujoulua kaikille ihmisille ja metsäneläimille!


 Ilveksille
Oraville
Susille
Saukoille
Villisioille
Maakotkille
ja karhuille makeita, rauhallisia talviunia!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Valamon kuuset


Tein marraskuisen hämäränpäivän retken Tommilan Liisan kuvataideryhmän matkassa Uuteen Valamoon Heinävedelle

 Trapesa

 Luostarinmäellä





Tärkein syy muistelomatkaani pilkottaa kuusikujan katveesta Juojärven rannalla.

Hämyinen kuusikuja johdatti minut muistojen polulle neljännesvuosisadan taakse. Täällä työntelin vaunuissa Aatosta ja Tanelia, Johannes opetteli ajamaan pyörällä ja Laura ratsasti Elottarella. Veikko uurasti viereisellä pelolla rakentaen aitoja lampaille.

Kuusien vuosisataisessa elämässä 25 vuotta on lyhyt tovi. Minulla siihen aikaa mahtuu monta elämää. Valamon aika, Pilvilampaat, Kontioniemi ja Koli. Kuusten holvikaaren alla tunsin kiitollisuuta ja kuusten siunaavan rauhan.

Kuusten katveessa Sillankorvassa vietin elämästäni neljä rikasta vuotta. Silloin perheessämme kukoisti luovuus ja hulluus. Minulla oli lapset lähelläni ja mies, jonka kanssa uhkarohkeasti toteutimme unelmia.

Tuolla aidan takana aidatulla pihalla pojat leikkivät turvallisesti. Laura haaveili ja piirteli hevoskuviaan vinttikamarissa. Harmaa Risto-kissa toimi vahtimestarina ja tarkasti kaikki luostarin hautausmaalle kävelevät turistit. Väkkärä-spanieli loikoili pihalla. Bordercollie Max paimensi lampaat sillan yli kesälaitumille.


Lampolaan pääsi suoraan isosta salista pienen eteisen kautta. Siellä meillä oli 80 uuhta, karitsat ja pässit. Voikukka-lehmällä, Elottarella ja Zampa-ponilla oli omat pilttuunsa.  Viime vuonna lampola ja latokuivuri paloivat. Palojäljet on raivattu ja lampolan tilalle on rakennettu aita.

 Sillankorva Juojärven rannalla kuvattuna viersvenelaiturilta.


 Luostarin myymälässä loikoili leppoisa Nikolai eli Niksu, kuusivuotias kissapoika.



Tuliaisiksi ostin Valomon kuohuviinejä ja Niksu-salmiakkikarkkeja. Niitä maistelemme sitten joulun aikaan ja muistelemme perheeme aikaa Valamossa.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pipari, kymmenen yhteistä vuotta

Pilvipolun Pipariakka eli Pipari täytti 10 vuotta marraskuun 13. päivä. Synttäreiden juhlimnen siirtyi perheasioiden takia.
Tämä marraskuu on ollut muisteluiden aikaa. Olen selaillut paljon vanhoja kuvia. Mukaan tarttui myös kuvia Piparin elämän kymmenstä vuodesta.
Tässä poimintoja vuosien varrelta ja taloista, joissa olemme eläneet.

Piparin ja minun kymmenen yhteistä vuotta ovat olleet täynnä tapahtumia ja suuria tunteita. Pipari on joutunut koiristani eniten kantamaan  huolta ja murhetta minun pärjäämisestäni.
Uskollisena silmät huolesta ymmyrkäisenä se on seisonut vierelläni vaikeina aikoina.

Piparin ensimmäinen joulu Pyytivaaralla.
Pipari ja sen veli Pipariukko olivat piparinruskeita, veli Pihka-Viehka ja sisko  Pihka-Ahku mustia merkein. Emä oli Pilvipolun Leammi-Ahku ja isä Peänu Vaaprotti eli Viehka. Viehka toimii edelleen 12-vuotiaana hälytyskoirana vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Oulussa. Pihkapiparit jäi sen ainoaksi pentueeksi. Viehka on suuri koirapersoona ja suvultaan lapinporokoirarekisterin harvinaisuuksia.

Pipari, nuori koiraneito Pyytivaaralla keväällä 2005. Piparin ensimmäinen vuosi oli huoletonta aikaa kuusipäisen koiralauman nuorimmaisena.

Pentutapaamisessa veli Pihka-Viehka eli Kuru, Pipari ja veli Pipariukko eli Pyry. Veljet ovat menehtyneet sairauksiin. Pipari ja  sen sisko Pihka-Ahku ovat olleet terveitä.

Piparin ja minun viimeinen syksy Pyytivaaralla.

Pipari sai viettää yhden onnellisen kesän Kuhmon Itälän kämpällä.



Itälän laiturilla ja uimassa Silvan ja Tsahpin kanssa.




Seuraavana talvena tuli minulle ero miehestäni ja Piparille ero koiralaumasta. Muutin Piparin, Silvan ja Tsahpin kanssa kerrostaloon Kontioniemeen Höytiäisen rannalle keväällä 2006.

Uskolliset ystäväni ja Höytiäisen kauniit järvenlaskun maisemat auttoivat minua selviämään elämäni suurimmasta surusta.








Kaksi kesää vietin koirien kanssa Sinisessä tuvassa Sokojärvellä keskellä  Lieksan korpea.

Elämänilo palasi

Unelmat saivat siivet.



Muutin Piparin ja Silvan kanssa Kolin Kortelahteen. Tsahpille olin etsinyt uuden kodin, koska kerrostalossa asuessani kolme koiraa oli liika yhdelle ihmiselle.



Pipari on lempeä ja rakastaa kaikkia pieniä kuten lapsia, kissanpentuja ja koiranpentuja. Minun kriisiaikani Piparin ollessa vuoden ikäinen on kuitenkin jättänyt siihen jälkensä. Pipari pitää kaikkia miehiä aluksi epäluotettavina. Se ei pidä tungettelusta eikä mielistelystä. Pipari ei kuitenkaan ole hyökkääva. Rauhallisella käytöksellä miehetkin pääsevät sen ystäviksi.


Pipari on saanut kaksi pentuetta. Ensimmäiset Malja- lapinporokoirapennut 2010. Isänä on Pilvipolun Maatiainen. Vuonna 2012 Pipari sai reisteröimättömät porokoirasukuiset Onnenpiparit maatiaiskantaisen porokoiran, Onnin, kanssa.

Peppi eli Pilvipolun Malja Keväälle on sijoitusnarttuni. Peppi on terve, reipas  nelivuotias perhekoira. Pennutuksen suhteen en pidä kiirettä, koska haluan varmistaa Pepin ja sen sisarusten terveystilanteen. Pepin suvussa on palojn hyvää ja ainutlaatuista, mutta myös paljon riskejä.

Onnenpipareista jäi Piparin ja minun iloksi ja kiusaksi tytär Mansi. Jos koirilla olisi oma Mensa, Mansilla olisi ehkä mahdollisuuksia jäseneksi.

Pipari  on harvinaislaatuinen koira väriltään, suvultaan että luonteeltaan. Se on opettanut minulle, miten herkkiä ja viisaita porokoirat voivat parhaimmillaan olla. Piparin herkkyys ja ihmisten lukutaito on ollut sekä hyvä että vaativa ominaisuus.