tiistai 28. helmikuuta 2017

Poroja, lampaita ja koiria napapiirin tuolla puolen

Tein ystäväni Leenan kanssa pienen reissun Kolariin ja Pelloon. Pellossa vietimme kaksi päivää Saajomannun porotilalla seuraten porokoirien paimennusharjoituksia.

Porot oleskelevat talvisin talon läheisyydessä. Kurssilaiset saivat osallistua porojen hoitoon.

Oma kasvattini vajaa kaksivuotias Tilko Historiapentueesta pääsi mukaan harjoituksiin ensimmäisenä päivänä. Ensin Tilko tutustui noin parikymmenpäiseen parttioon pitkässä liinassa. Alkuun nuorella uroksella oli vähän liikaa intoa ja vauhtia. Kouluttajan ja porotilan emännän Minnan keppi lensi poroja kohti ryntäävän Tilkon eteen.

Minna kertoi Tilkolle selväsanaisesti, että noin ei saa poroja säikytellä. Loppuharjoitus menikin sitten rauhallisemmin.

Välillä Tilko sai harjoitella lampailla. Se sujuikin heti alusta pitäen hyvin. Lampaat olivat hyvin tiukasti laumassa kapealla lumipenkkojen reunustamalla tiellä, joten ne olivat kokemattomalle helppoja "paimennettavia". Tilan oma  paimenkoira australian koolie Sora huolehti, että lampaat pysyivät tiukkana laumana ja liikkuivat eteenpäin. Tilko hoiti hyvin peräpäätä välillä haukahdellen.

Tilko sai harjotella lampaiden paimennusta myös aitauksessa, jossa se sujuikin jo melko mallikkaasti.

Porokoirat ovat nopeita oppimaan, jos ne haluavat. Selvästi Tilko innostui tästä uudesta hommasta. Kun se pääsi toisen kerran poroille, se oli reipas ja innokas, mutta jarrut löytyivät eikä se turhaan laukottanut poroja.

Emäntä Tytti oli yllättynyt ja tyytyväinen. Hän kertoi, että näki nyt koirastaan aivan uuden puolen.

Meillä oli matkassa Leenan Tassu ( Taimiston Ahnas Susi) ja Näkkälän Unna.

Tassu sai harjoitella kahtena päivänä. Alkuun Tassua jouduttiin toppuuttelemaan, ja myös yksi poro yritti ottaa nuorelta urokselta luulot pois. Mutta ei se Tassua lannistanut. Se oli rohkea ja reipas porokoiran alku, joka oppi koko ajan paremmin lukemaan laumaa.

Unnalla kokeilin perjantaina sen suhtautumista poroihin. Hienostihan se meni. Haukulla ja vilkkaalla liikkeellä Unna sai porot hyvin liikkumaan. Lampaat olivatkin sille ennestään tuttuja ja niitä se kuljetti rutiinilla.

Pari minun kännykälläni otettua kuvaa Unnasta poroaidassa:


Lauantaina kävimme tutustumassa poroihin toiselta kantilta Rovaniemen porocup-ajoissa.
Vauhdikasta menoa ja mukava meininki.

Pääsimme onnellisesti kotiin, vaikka auto jäikin matkalle. Pudasjärvellä Rovaniemen risteyksessä takaa tullut auto törmäsi meidän autoomme. Onneksi vain autot särkyivät. Leenan auto aika pahasti. Ihmiset selvisivät säikähdyksellä ja koirat eivät tainneet edes säikähtää. Nyt kuukauden verran kotona ja sitten pääsen taas Lappiin ja poroja tapaamaan.

Poro on tämän vuoden maatiaiskotieläin. Jos haluat lukea enemmän poroista, tietoa löytyy kotisivujeni  maatiaiset osiosta Poro on puolivilli kotieläin


maanantai 20. helmikuuta 2017

Kortelahden lumikissat toivottavat riemukasta talvilomaa


Tauno ja Maija elävät ensimmäistä talveaan. Ihmetellen suurin silmin ja nopein tassuin ne syöksyvät uusiin kokemuksiin.




Liinu ja Hilla tietävät jo talven.


Aah, helmikuun lopulla aurinko lämmittää.Keitettäiskö nokipannukahvit?




Tutkimusmatkailija










Hei, en minä mikään lumipallo ole!


Riemukasta talvilomaa kaikille!

torstai 16. helmikuuta 2017

Maatiaispystykorvasta Ruotsin kautta pohjanpystykorvaksi

Kuvissa Tuike Lehdon Sisu Miina ja sen kuusiviikkoiset pennut

Kotimaisen, valkokirjavan maatiaispystykorvan tie rotukoiraksi on samantapainen kuin suomalaisen korpiseudun pieneläjän. Elämisen ehtoja ja arvostusta piti hakea ensin siirtolaisena Ruotsin puolelta.


Tilkkuturkki jäi suomenpystykorvan varjoon

Suomen pohjoisissa havumetsissä on vuosisatoja raikunut pienen, terhakan pystykorvan haukku metsästäjän korvaamattomana apuna. Tästä koirakannasta jalostettiin Suomen kansalliskoira suomenpystykorva. 1800-luvun lopulla laaditussa  rotumääritelmässä rajattiin valkokirjavat tilkkuturkit pois ja suomenpystykorvan väriksi tuli tiukasti yksivärinen kellan- tai punaruskea. Valkokirjava paperiton pystykorva sinnitteli metsästäjien kumppanina 80 vuotta ennen kuin se hyväksyttiin rotukoiraksi.


Pohjanpystykorvan alkuperäinen levinneisyysalue on käsittänyt pohjoisen havumetsävyöhykkeen länsiosat suunnilleen Venäjän Vienanjoelta Atlantin rannikolle. Tällaisia pieniä metsästyspystykorvia on ollut olemassa vuosituhansien ajan. Luonnonvalinta jätti sukua jatkamaan vain ne yksilöt, jotka pärjäsivät pohjoisen metsien ankarissa oloissa ihmisen kumppanina.


Pohjanpystykorvaksi Ruotsin kautta

Ruotsissa kirjava, pieni, pystykorvainen metsästyskoira huomattiin jo 1900-luvun alussa, mutta kiinnostus hiipui. Rodun rippeet koottiin uudelleen ja vuonna 1967 Ruotsin Kennelliitto hyväksyi norbottenspetsin rotumääritelmän. Tämän jälkee Ruotsissa aloitettiin rotuunotot, joissa hyväksyttiin rotuun satakunta maatiaiskoiraa. Osa koirista oli Suomen puolelta. Suomen Kennelliitto kiinnostui norbottenspetsistä vasta, kun Ruotsin Kennelliitto ehdotti yhteistyötä vuonna 1973. Tällöin hyväksyttiin ruotsalaisten laatima rotumääritelmä ja rotu sai suomenkieliseksi nimekseen pohjanpystykorva. Hieman ristiriitaisesti suomalaisen pienen metsätyskoiran rodun kotimaaksi merkittiin Ruotsi.


Korkea monimuotoisuusaste pohjanpystykorvan valtti

Koirarotujen terveyden ja jalostamisen kannalta on tärkeää, että rodut ovat geneettisesti monimuotoisia. Jos rodun perimän monimuotoisuusaste on pieni, ei myöskään jalostuksessa enää ole valinnanvaraa.
Suomalaiset koirarodut olivat vuonna 2013 mukana geenitutkimuksessa, jossa kartoitettiin eri rotujen monimuotoisuutta. Tässä tutkimuksessa todettiin, että verrattuna muihin kotimaisiin metsästyskoirarotuihin pohjanpystykorva on selkeästi monimuotoisin. Vaikka rotu on jalostettu pienestä määrästä kantakoiria, niiden perimä on todennäköisesti ollut rikas. Näinhän on monella maatiaisrodulla, jotka ovat kehittyneet pikkuhiljaa osittaisella luonnonvalinnalla rankoissa oloissa. Edelleen jatkuvat rotuunotot  tuovat myös monimuotoisuutta koiran perimään. Näin saadaan "uutta verta" kantaan.
Pohjanpystykorvalla ei ole rasitteena mitään laajalle levinnyttä perinnöllistä sairautta. Jonkun verran on silmäsairauksia ja epilepsiaa. Näiden muutamien sairauksien leviämiseen saattaa yhtenä syynä olla niin sanottu matadorijalostus. Valitettavasti myös osa pohjanpystykorvakasvattajista on suosinut siitosvalinnoissa liikaa  samoja metsästyskokeissa ja näyttelyissä menestyneitä uroksia. Rodun terveyden ja monimuotoisuuden kannalta olisi tärkeää käyttää siitokseen koko koirakantaa mahdollisimman laajasti.


Reipas metsästys- ja perhekoira

Rotumääritelmän mukaan pohjanpystykorva on väritykseltään puhtaanvalkoinen ja laikut ovat aina selvästi erottuvia ja hyvin jakautuneita. Laikkujen ihannevärit ovat kaikki punaisen ja keltaisen sävyt. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 45 cm ja nartuilla 42 cm.
Luonteeltaan pohjanpystykorva on innokas, eloisa, ystävällinen ja itsevarma. Olemukseltaan pohjanpystykorva on tarkkaavainen, peloton ja hyvin ketterä.


Pohjanpystykorva on puuhun lintua haukkuva koirarotu, joka haukullaan ilmaisee, missä riista kulloinkin on. Nykyisin rotua käytetään etupäässä metsäkanalintujen (metso, teeri ja pyy) metsästykseen, mutta alun perin se on ollut monenviljan koira, jota on lintujen lisäksi käytetty myös turkisriistan metsästykseen. Osa on harjaantunut jopa hirven ja karhun pysäyttämiseen.
Eloisasta luonteestaan huolimatta pohjanpystykorva on tottelevainen ja sopeutuu hyvin myös taajama-alueille sekä perhekoiraksi. Sen suosio onkin viime vuosina tasaisesti kasvanut, vaikkakin sen ensisijainen käyttötarkoitus onkin metsästys.


Kevään kuluessa blogissani tutustutaan kaikkiin suomalaisiin alkuperäisiin koirarotuihin.
Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen
Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat
Kotisivuillani esitellään perusteellisesti kaikki kotimaiset koirarodut ( päivitetty vuoden 2020 alussa)


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävien kesken

Tauno ja Unna ovat ystäviä. Välit ovat reilut, vaikka joskus vähän toista jallitetaankin. Unnasta on kiva säikytellä kissoja.  Tyttökissat ovat menneet leikkiin mukaan ja lähtevät mukamas karkuun. Mutta viisikuinen Taunopa yllättää Unnan.

 Unna lähestyy! Maija luottaa kiipeilytaitoonsa.

Tauno tassuihinsa.


Ähäkutti!

Tauno portieerina


 Minun ylipä ei hypitäkään!

Johan tokeni!

Mansi on paras ystävä. Mansi ei koskaan kiusaa kissoja.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväetkot


Helmikuun pakkasaamun aurinko koristelee puut pastellivärein ja timantein.




Nyt on juuri sopiva aika nauttia kaakaot ja laskiaispulla rantasaunan verannalla. Sen kunniaksi, että taas selvisin yhdestä talvesta ja voin alkaa odottamaan kevättä.

Nam!

Parhaat kaverit seurana aamuauringosta iloitsemassa.Kiitos uskollisimmille ystävilleni, jotka ovat aina läsnä- aidosti.

Mansi

Maija, Hilla ja Liinu

Unna

Tauno