lauantai 30. tammikuuta 2016

Kaikille paimenpojille ja paimentytöille




Jäi toiset aamulla nukkumaan,
kun otin konttini naulaltaan
ja kiiruhdin karjoteille.


Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa,
ne seuras torveni toitantaa,
ja metsä soitteli meille


Mä tunnen polkuja paljonkin,
jo kesän karjaani paimensin,
en konsaan eksynyt vielä.




Tikankontti




Mä tiedän ruohoiset syöttömaat
ja ahonrintamat marjakkaat
ja rannat siintävät siellä.


Kun eilen rauhassa karja söi
ja pikku vuonaset leikkiä löi,
mä poimin muuranta suosta, 
niin susi syöksähti laumahan.
se sieppasi suuhunsa karitsan
ja aikoi tiehensä juosta.


Sen kanssa ma silloin taistelin,
sen kidasta pienoisen pelastin
ja annoin sen äidillensä.
Se susi kättäni haavoitti,
vaan olkoon se sille anteeksi.
se oli kai nälissänsä.


On armas sunnuntaiaamu tää,
se mielessä muistot herättää-
nyt toiset on kirkkotiellä.
Mä etsin kirjani kontistain,
sen äitivainaalta muistoks sain-
hän on jo tallella siellä.


Nyt metsä kirkkoni olla  saa,
voi täälläi palvella Jumalaa,
mun urkuni  kauniit soikaa!


Mun kirkkoni katto on korkeella,
ja ystävä yksi on seurana,
joka muistavi paimenpoikaa.

Immi Hellen, 1898

Nuori Vesa-Matti Loiri laulaa  koskettavasti Paimenpojan

Immi Hellenin kaunis runo kuvaa tunnelmiani ja kiitollisuuttani siitä, että olen saanut elää ja tehdä töitä rakkaiden maatiaisteni kanssa ja "paimentaa" niitä nykyaikaan. 
Nöyrä, lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana ja kannustaneet tällä tiellä. Kolmas maatiaiskirja on lähtenyt  iloisesti maailmalle.


Kirjasta lisää sen omilla sivuilla


lauantai 23. tammikuuta 2016

Onko ikävä paukkupakkasia?

Tammikuu on ollut kylmin vuosiin. Kolillakin oli viikon verran yöllä pakkasta noin kolmekymmetä astetta.  Päivisin muutama aste vähemmän. Lunta on vielä melko vähän. Kortelahdessakin jäätyi vesiputki . Onneksi saatiin nopoeasti korjattua. Lämpöä tupaan toi joka päivä lämitetty leivinuuni ja  hella, jolla keitin aamukahvin ja puuron. Kanoille piti laittaa lisäpatteri eikä plusasteita silloinkaan ollut monta. Hyvin kuitenkin maatiaiset selvisivät. Kissatkin kävivät urhesti ulkona tarpeillaan. Tosin tulivat vilkkaasti sisälle ja makoilivat mielellään uuninpankolla. Koirat tarkenivat ulkona  hyvin, jos pääsivät vapaana temmeltämään. Olisivat viihtyneet pitempäänkin.  En minäkään palellut, kun oli villasukat, villahousut, villapusero ja uusi untuvatakki. Jalkoja lämmittivät punaiset huopikkaat, päässä  lämmin myssy ja käsissä omat neulomat tumput suomenlampaanvillasta.
Nyt pakkaset hellittivät ja lämpötila on noussut reilut kymmenen astetta. Ei minulla ole kovia pakkasia ikävä. Pakkasen kauniita, ainutkertaisia valoja ja värisävyjä kylläkin.

 "Koti tuolla se vilkkuvi kultainen"



"Tuli taasen on takassansa" Paukkupakkasesta on ihana tulla tuvan lämpöön.

 Kun olen ruokkinut ja hoitanut kanat, lähdin koirien kanssa Käränkän jäälle. Saunaranta vähän ennen auringon nousua

Kotisuo ja sen takana Kolin huiput.



 Tammikuussa nouseva aurinko värittää pastellein Käränkän rinteet.





Pakkasukko pitää koirat liikkeessä.

Auringon ja pakkasen yhteisteos kanalan ikkunassa . 

perjantai 15. tammikuuta 2016

KirstiLove



Kolmekymmetä astetta pakkasta Käränkällä tammikuussa 2016

Ulkona paukkuu pakkanen. On ollut aikaa rauhoittua ja mietiskellä. Jotenkin tuntuu, että elämässäni on taas jonkinlainen käännekohta. Ennen uusia suunnitelmia ajattelin kuitenkin hieman muistella SuomiLove-konsertin tapaan.


Hanhet lentävät yölevolle Orivedelle Rääkkylän Koivuniemessä syksyllä 2013.

Nuoruuteni tärkein rakkauslaulu oli Twilight Time. Sen tahdittaman tutustuin ensimmäiseen aviomieheeni Ahtiin Rääkkylän Rasivaaran seurojentalolla.


Pitkä parisuhde vaatii paljon. Onnistuisikohan se kuikiltakaan, jos he eläisivät yhtä vanhaksi kuin ihmiset?

70-luvun alussa elämä ja rakkauslaulut muuttuivat. Nuoruustangoa tanssin Veikon kanssa. Tanssimme tangoja yhdessä vaihtelevin askelin yli kolmekymmentä vuotta. Väkevästi, tulisesti ja tuskaisesti niin kuin tangoa kuuluu tanssia. Sitten herra Asberg sotki tanssiaskeleemme. 

Kymmenen vuotta on kulunut avioerosta. Nyt voin sanoa, että kyllä Huovutettu sydämeni kesti ja vahvistui. 

Tämän sinkkuelämäni tärkein päätös on varmasti ollut muutto Kolin Kortelahteen. 

31. 3. 2009 kirjoitin silloiseen blogiini: "Huomenna muutan Kolille Kortelahden pientilalle. Eron jälkeen kuvittelin, ettei minulla ole rohkeutta, ei voimia eikä taitoja selviytyä yksin maalla. Päiväunissani kuvittelin kohtaavani eläkeläisprinssin, joka veisi minut maasturillaan punaiseen tupaan kosken partaalle suuren taigametsän reunalle."
Eläkeläisprinssiä ei ole saapunut. Olen toki ihastunut ja rakastunutkin. Jälkiviisaasti kuitenkin voin sanoa, että onpa minulla ollut tuuria, etteivät ihastumiseni johtaneet sitovaan suhteeseen. Minun elämässäni on ollut jo kaksi miestä, joita molempia edelleen arvostan. Se taitaa riittä.
Elämäni Kortelahdessa on ollut luovaa ja rikasta. Voimavarani ovat olleet lapseni, ystäväni, kotielämeni ja luonto. Olen oppinut arvostamaan myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys on antanut tilaa kehittyä ja löytää uutta. Olen saanut rauhassa kasvaa ja löytää ne asiat, jotka ovat minulle tärkeitä. Tänä päivänä minua koskettaa erityisesti laulu Toiset meistä .


Jaksaa, jaksaa, jaksaa se aurinko nousta ja kohta se lämmittääkin. 
Valoa ja uusia haasteita kohti!
Mieronkiertäjä tai kulttuurikulkuri, ihan miten vain. Matka jatkuu.