sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Historiapentujen nimiäiset

Pennut ovat jo käyneet ulkona. Vähän outo ympäristö jännittää.

Olen piirrellyt pentujen sukutauluja. Arkistoista on löytynyt monenlaista tarinaa pentujen esivanhemmista.Pentujen nimet ajattelin poimia sukutaulusta.


Aila Korhonen, joka oli toinen Porokoiratutkimuksen  (sukutaulussa lyhennetty Pkt) tekijöistä (1974-84), kertoi sukutaulussa olevista koirista. Mansin isänisänisä on Sahfi. Muistini mukaan Sahfi on myös Mansin emänisänisänisä eli Santun isä. Aila mainitsi Sahfista, että se teki elämäntyönsä Muonion paliskunnassa. Useammankin lausunnon perusteella oli palkisen paras porokoira monet vuodet. Aila halusi sen siitokseen, koska se oli todella viehko ja älykäs.  Taempana sukutaulussa oleva Tilkku Raittijärveltä oli myös varsin maineikas porokoira ja hyvä periyttäjä. Yhteenvetona Aila toteaa omista kasvateistaan, että tässä on syntynyt useita sukupolvia  koiria alkaen kuudesta koirasta: kanta-Pikestä, Jehusta, Karhu-Mustista, Tilkusta, Luuhkista ja Runnesta. Jehu oli työkoira. Karhu-Mustia ei paljon porotyössä käytetty eikä Runneakaan. Tilko ja Luuhki  olivat ykkösluokan maatiaistyökoiria. Ailan mukaan niiden jälkeläisissä on viisitoista todella kovan luokan työkoiraa. Porokoiratutkimuksessa siitosvalinnan ainoa peruste oli osoitettu ansioituminen porotyössä. Nartulla se tarkoitti, että pentueveli osoitti kykynsä työssä. Narttupennut jäivät etelään sijoitukseen ja siitokseen.
Mansin suvussa esiintyvien Porokoiratutkimuksen suorien jälkeläisten , Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan kasvattien, Tilkon, Santun, Siivin ja Pihkkan takaa löytyvät juuri nämä kuusi koiraa.
Lisäksi siinä on Cikin kautokeinoleinen, arvosettu porokoirasuku. Sen taustoista kertoi kautokeinleinen poromies Nils Peder Siri matkakertomuksessani Cikin kotiseuduille. Cikin narttulinja menee suoraan Tromssan museon täytettyyn porokoiraan
Pienen pikantin lisän siihen antavat pitkäkarvaiset porokoirien jälkeläiset (paimensukuiset lapinkoirat), jotka karvanpituuden perusteella rekisteröitiin suomenlapinkoiriksi.
Väittäisin, että missään muussa nykyisessä elossa olevassa siitoskykyisessä linjassa ei ole koottuna näin monimuotoisesti vanhaa maatiaiskantaista porokoirageenistöä.
Tuo sukutaulu on myös mielenkiitoinen tiivistelmä porokoirien historiaa ja vaiheikas kertomus siitä, miten monenlaisia polkuja saamelaisten porokoira on tullut etelään ja rekisteröity lapinporokoiraksi tai suomenlapinkoiraksi. Ja miten osa on jätetty rekisteröimättä.  Jos historia kiinnostaa, voit lukea lisää kirjoittamastani Porokoiran tarinasta .

Lisäyksiä: Tuija Rinne kertoi, että Tilkku oli myös Porokoiratutkimuksen koiria. Se on otettu rotuun Kemijärvellä ja on Kennelliiton rekisterissä Tilhku SF29505G/84, omistaja Isak (Isko) Juuso, Raittijärvi.  

Historiapentujen isän Rannun suku taas edustaa  vielä näihin päiviin jatkunutta poromiesten ja -naisten omaa porokoirakasvatusta.

Nasti leikkii poikansa Hipun kanssa.

Rannun emä Nasti on Anni-Marja Vanhapihan narttu, josta pidin kovasti ja jonka takia kiinnostuin pennuista. Nasti on älykäs ja ystävällinen nyt noin 4 vuotias narttu.
Nastin isä on kylällä kovasti kehuttu, kuuliainen  jo vanhempi porokoira Guuge, jonka omistaa poromies Antti Näkkäläjärvi. Guugen isä on Matti Proksin  porokoira Skierri. Proksilta on tunnetusti tullut hyviä porokoiria Nastin emä on Tuomas Näkkäläjärven vilkas porokoiranarttu Sunna. Sunnaa on käytetty porotöissä. Rannun isä on nuori Musti. Musti on Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira. Mustin emä on samainen Sunna. Tämä vähän mietitytti. Mutta koska pennut vaikuttivat hyvin terveiltä ja elinvoimaisilta, uskalsin ottaa riskin, vaikka sukusiitosaste on korkea. Tuomas Näkkäläjärvellä oli itsellään Mustin veli Tsahpi porokoirana. Mustin isä on Mosku. Sen suku jäi epäselväksi. Se on kuitenkin muualta eli ei ole samaa sukua kylän koirien kanssa. Kuvia Rannun sukulaisista: Näkkälän porokoiria


Tämän perusteellisen alustuksen jälkeen on hyvä antaa pennuille juhlavat nimet suoraan historiallisesta sukutaulusta

 Tilko



 Pilkki


Runne

Sahfi

Luuhki

Luuhki ja Tilko

Runne, Tilko ja Pilkki

Sahfi ja Luuhki




Kaikki pennut ovat varattu.

Herkkää kesää

Läksin minä kesäaamuna käymään...


siihen metsään niin salaiseen.







Neidonkenkä (Calypso Bulbosa) on pohjoisen havumetsävyöhykkeen kämmekkälaji. Neidonkenkä nousee  10-12 cm varren päähän. Tavallisimmin neidonkenkää tapaa kalkkiseutujen vanhoissa havumetsissä. Suomessa se on rauhoitettu ja hyvin harvinainen.

torstai 28. toukokuuta 2015

Voi pässinpäät!

Trio pässit . Eikä tämä tarkoita hallitusohjelmansa julkaisutta kolmea herra puheenjohtajaa, vaan ihan oikeita pässejä, jotka pääsivät kesälaitumelle.



Pässit tulivat Nurmeksen Saramosta Kolille Mattilan tilalle.

Ensin laitumelle päästettiin kuuden vanhemman pässin lauma, jotka olivat olleet yhtenä laumana myös talven yli. Vihreä alkoi heti maistua. Ruskea ja valkoinen ovat suomenlampaita, muut kainuunharmaksia.

Noittaan Nakkeli

Vanhempien pässien ryhmään yhdistettiin nuoret pässit. Vähän niin kuin hallitus ja oppositio eduskunnassa.






Johtajien neuvottelu.  Nuorempien pässien pomo on yksivuotias kainuunharmas Mutkan Talo ja vanhempien pässien Noittaan Nakkeli.

En muuten ole lähettänyt sopimattomia tekstiviestejä, mutta mitäs pässi luonnolleen voi!

Onpa mielenkiintoista seurata ison pässilauman kesätouhuja. Hienoa, että ne saavat toteuttaa lajinomaista käytöstään!

Pässejä voi käydä tervehtimässä Kolin kansallispuistossa Mattilassa, jota isännöivät  Elontilan  Ilkka ja Kaija.



maanantai 25. toukokuuta 2015

Kevään kintereillä

Ketunleipää aamukasteella

Nyt on se aika keväästä, kun kaikki tapahtuu hetkessä. Toivoisin, että voisin vähän jarruttaa ajan kulkua. Voi jospa koivunlehdet pysyisivät hiirenkorvalla kauemmin! Valkovuokot ja ketunleivät voisivat loistaa pitempään kevätmetsikössä.






Linnut voisivat jatkaa kiihkeitä kosintojaan. Kuikkaparikin on jo aloittanut hautomispuuhansa. Nyt yksinäinen emo lipuu lammella suon reunassa. Toinen on varmaan hautomisvuorossa jossain rantaruovikossa.

Ruoho voisi kasvaa hitaammin. Onneksi maisemanhoitajat ovat saapuneet.


Kortelahdessa laitumet pitävät avoimina neljä kainuunharmasuuhta.

Kanat odottavat  yhtä kiihkeästi kuin koululaiset virallista lupaa päästä kesälaitumille.


Jännittävä kesä on tulossa. Kaikki mammat ovat kantavia. Juhannuksen jälkeen on luvassa pikkukaritsoita.


Kansallispuistossa Ollilassa ja Turulassa puistonhoitotyöihin osallistuvat innolla lapinlehmäpojat.


Saramon lampaat  on tehnyt Metsähallituksen kanssa  Ollilan ja Mattilan alueista hoitosopimuksen. lampaat tulevat Saramosta ja lapinlehmämullit Sormulan luomutilalta


Lampaissa on sekä kainuunharmaksia että suomenlampaita.

Tällä viikolla ei kerkiä paljon nukkumaan, jos haluaa pysyä kevään kintereillä.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kuikkien hidas valssi

Oli kulunut yksi päivä kuikkien kihlajaisista, kun heräsin sunnuntaiaamuna varhain. Tapani mukaan kurkistin tuvan ikkunasta lammelle. Aamu oli pilvinen ja tuuleton. Ajattelin, että käväisenpä vastakkaisella suoniemellä, missä kuvasin kihljaisia. Saappani  hörppäsi kylmää vettä, harppoessani märällä suolla. Pääsin niemen kärkeen.


Sieltähän ne tulivat taas suoraan kohti minua. Minä vaivuin mättäälle ja odotin luomoutuneena.








Hidas häävalssi jatkui tunnin. Sinne kuikat jäivät lepäämään, kun minä hiippilin aamukahville.


Toivottavasti tapaamme vielä monta kertaa kesän kuluessa!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kuikan kihlajaiset

Yksi iso haave toteuui eilen illalla, kun pääsin kuokkimaan kuikan kihlajaisiin.



Läksin illalla kahdeksan maissa kotilammen suoniemelle. Käränkän pinta oli peilityyni.


Lammen vastarannalta minua lähestyi kaksi vesivanaa. Vajosin empimättä mahalleni märälle mättäälle. Pujotin objektiivin varvikon läpi rantapenkalle. Reilun tunnin seurasin onnellisena kuikkaparin karkeloa.