torstai 25. toukokuuta 2017

Kortelahden väki valmistautuu kesään

Kyllä se kesä sieltä tulee.

Tyyni on yli-innokas valokuvamalli. Virallisestihan kanat pääsevät  ulkoilemaan vasta viikon päästä lintuinfluenssariskin takia. Minun eläkeläiskanani toimivat valokuvamalleina ja ovat sen takia saaneet ulkoilla kuvatessani valvotusti pihalla. Samalla olen totuttanut nuoria kissoja  Maijaa ja Taunoa kanoihin.

Yrjö ja kanaset ovat supermalleja.

Pari päivää sitten valkovuokotkin alkoivat kukkia.

Tauno ei suostunut samaan kuvaan kanojen kanssa. Tällä hetkellä se hieman pelkää kanoja, kun Yrjö räpyttelee uhkaavasti siipiään. Toivotaan, että kesän aikana luottamus paranee. 

Maija on itsevarmempi. 

Mansi osaa suhtautua kanoihin rauhoittavasti. Kanat pitävätkin Mansia turvahenkilönään.

 On hauska seurata koirien ja kanojen välistä kommunikointia.


Mansi ja Tyyne ovat bestikset.

 Unnakin on oppinut säätämään vauhtinsa kanoille sopivaksi.



Laitumet alkavat vihertää. Lampaita ootellaan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ei mikään pullasorsa, sinisorsa ja muut Käränkän linnut

Nyt lempi leiskuu Käränkällä. Jokainen lintu panee parastaan loistavin värein hehkuvissa juhlapuvuissaan.

Toukokuun 16. päivä västäräkit hyppivät vielä jäillä.

19. 5. oli kevään lämpimin päivä. Jäät höyrysivät.

Telkät saapuivat muutama päivä sitten.

Linnut uiskeltelivat jääsohjon seassa. Mikäs tämä uusi tuttavuus on?

 Isokoskeloiden tuloa ei voinut olla huomaamatta.





 Kuikan huutoja olin kuullut jo pari päivää.

 21. 5. varhain sunnuntaiamuna pariskunta  lipui kamerani eteen.


Tänä keväänä olen seurannut sinisorsaparin lemmenleikkejä. Koiraan höyhenpuku on kiehtova. Se vaihtaa väriä valon ja ehkä myös tunteen mukaan.

 Vanha herra juhlapuvussaan.





Sunnuntai-illan hämärissä tavi lipui maisemaan, johon se väriensä puolesta sulautui täydellisesti.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Viipyilevä kevät

Minun maisemani

Tämä kevät on ollut erilainen. Yleensä jäät ovat lähteneet Käränkästä vapun tienoilla.
Nyt vielä toukokuun puolessa välissä västäräkki sai hypellä Kortelahden rannassa jäällä.

Ei näkynyt telkkiä, ei kuikkia niin kuin yleensä tähän aikaan. Yöllä oli ollut pakkasta. Aurinko oli noussut noin tunti sitten. Istuin hiljaa laiturilla ja päätin, että istun niin kauan, kunnes joku muukin lintu ilmestyy paikalle. Mustarastaat, laulurastaat, räkätit ja monet pikkulinnut, joita en tunnistanut, pitivät aamukonserttiaan. Ilo läikähti sydämessä, kun kuulin kevään ensimmäisen käen ja kohta toinen vastasi vaaran takaa.

Silmä havaitsi liikettä lahdukan suulla suoniemen kärjessä. Kevään airut oli saapunut.





Kurki ruokaili levollisena niemen kärjessä ja minä istuin hievahtamatta laiturilla 50 metrin päässä. Kameran räpsähdyksestä kurki ei häiriintynyt. Jonkun ajan kuluttua se nousi siivilleen ( en saanut lennosta terävää kuvaa)  ja ilokseni huomasin, että sillä oli ollut myös puoliso mukana. On aika pystyttää kuvauskoju rantasuolle. 

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Unna ja Rannu sukuloimassa Näkkälässä

Tämä tarina alkoi kolme vuotta sitten, kun kävimme ensimmäisen kerran Näkkälässä maaliskuussa ja tutustuin Anni-Marja  Vanhapihaan ja porokoirasukuiseen  Nastiin. Nasti oli kantavana ja niinpä palasin hakemaan Kuosmasen Tiinan kanssa sieltä maatiaiskantaiset porokoiranpennut Unnan ja Rannun myöhemmin toukokuussa. Nyt Unna ja Rannu ovat terveitä, reippaita aikuisia koiria, jotka hyväksyttiin tänä keväänä lapinporokoirarotuun. Halusimme lähteä Tiinan kanssa kertomaan asiasta henkiklökohtaisesti kasvattaja Anni-Marjalle ja samalla Rannu ja Unna saisivat tavata sukulaisiaan. Samalla reissulla kävimme myös Norjassa katsomassa porojen jutaamista. Siitä ja muista matkan kokemuksista kerron aiemmissa päivityksissä. Yllä oleva kuva on otettu Porsangerin vuonon rannalla Norjassa.

 Iloinen paluu Näkkälään.  Näkkäläjärven jäällä Unna ja Rannu leikkivät pentunakin.


Anni-Marjan Hippu toivottaa vieraat kohteliaasti tervetulleeksi.


 No vähän pitää poikien tutkiskella, että milläs asioilla liikutaan.
Hyvin on koirankieli ja keskustelutaito hallinassa ja niin oltiin kavereita ilman sen kummempia pöhinöitä.

Poron kuivaliha tuoksuu turistien nenään.

 Se ei ollut koirille tarkoitettu, mutta poronluita oli vapaasti tarjolla.



Emä Nasti olikin mennyt Anni-Marjan miehen kaveriksi Pöyrisjärven mökille. Niinpä suuntasimme Samuli Näkkäläjärven kelkan kyydissä sinne.

Nasti ja isäntä.

 Jälleennäkemisen riemua

Äiti ja tytär

Pöyrisjärvellä lunta oli vielä toista metriä.

Unnaa vähän pelotti moottorikelkan kyydissä. Onneksi se sai olla turvallisesti tyttöjen välissä.

Kylän koirat tervehtivät ohi ajaessamme. Nämäkin lienevät sukulaisia.

Unna löysi myös  melkein kaksoisolennon. Tämä pentu on syntynyt Hetassa. Selvästi samaa sukua kuitenkin.


Lähellä meidän kämppää porotilalla oli neljä koiraa. Tarkkaan ne valvoivat meidän kulkua mökille. Kohteliaasti koirat kuitenkin pysyivät omalla puolellaan. Ranni oli vanha tuttu,10- vuotias työkoira.
 Rannin tytär Vilho Vanhapihan kelkan kyydissä.

Norjan Av´tzista (läheltä Kautokeinoa) oleva Nalle on reipas 12-vuotias.

Kiitokset Näkkälän Eräpalvelun Samulille ja Tainalle hyvästä palvelusta ja majoitukseta! Näkemisiin Näkkälä!
Kolme vuotta sitten Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat