torstai 17. elokuuta 2017

Vielä on perhosia jäljellä eli kuhinaa kukkaniityllä

Kortelahden pihan kukkaniittyni  kuhisee kaikenlaisia lentäviä ötököitä kuten perhosia, pistiäisiä, ampiaisia ja monenmoisia kärpäsiä. Sudenkorentoja lentää valtavasti niityn yllä. Niiden kuvaamisessa en ole vielä onnistunut. 


Varoituksen sana. Minun kukkien ja perhosten tuntemukseni  on jokseenkin hatara. Haluan kuitenkin oppia ja siksi yritän  niitä määrittää. Olkaa kilttejä ja kertokaa, kun huomaatte virheitä. 


Päivänkakkaroita ja keltasauramoita on runsaasti.


Nämä kellokukat ovat kauniita ja vaikeita määrittää tarkemmin. Niitä oli niityllä harvakseltaan. Toivottavasti ensi kesänä runsaammin tuomassa kaunista sinisävyä kukkapeltoon.




Iloinen yllätys ukontulikukka.




 Ahdekaunokki kukkii loppukesästä runsaana.


Ketoneilikka


Mäkitervakon kukinta on jo ohi.


Keisarinviitta ruusuruoholla


Komeita keisarinviittoja on lennellyt runsaasti. Tässä perhonen jollakin niityn yläpuolella olevalla kalliopuutarhakasvilla.


Loistokultasiipiä on myös paljon.


Syysmaitiainen ja metsännokiperhonen.


Kukkaniitty on toiminut hyvin myös valokuvastudiona. Mansi.


Unna metsäapilapolulla.


Yrjö ja Miina


Maija


Muutaman keran lampaatkin pääsivät maistelmaan kukkaketoa.


Hieman kulahtanut kukkaketo on haikean kaunis.


Lampaat ovat lähteneet Satalammasta-kotitilalleen. Siellä mammat karitsoivat syyskuussa.
Minä ja kaikki Kortelahden pihan eläväiset saamme nauttia vielä jonkun aikaan kukkakedosta. Sitten minun pitäisi saada joku niittämään se. Kun siemenet ovat varisseet, kerään kasvuston pois, ettei niitty rehevöidy liikaa.


Olen niin iloinen tästä niittyprojektistani, josta olen saanut nauttia jo kaksi vuotta. Se syntyi melkein sattumalta, kun maahan upotettujen sähköjohtojen takia pihani myllättiin. Tilasin niittykukkasiemeniä ja kylvin niitä ja myös kaapeista löytyneitä vanhoja siemeniä, joita olin kerännyt haaveillesani kukkivasta kedosta.


Minä rakastan värejä, yllätyksiä  ja runsautta. Juuri sellainen minun kukkaniittyni on ollut. Ensi kesään!
Alkukesän tunnelmia pihallani Kortelahden luontopiha


torstai 10. elokuuta 2017

Historiapentujen sukukokous


Mansin Historiapennut syntyivät 11. 5. 2015.  Nyt reilut kaksi vuotta vanhoina niistä jo hieman näkee, minkälaisia koirapoikia  viidestä urospennusta on kehittynyt. Neljä pääsi mukaan, vaikka matkat olivat kaikilla pitkät. Mukana oli vähän muutakin sukua. Ja meillä oli mukavaa!

Runne, Paju eli Sahfi ja Tilko


Miksi Historiapentue?
Tämän pentueen sukutaulu on kertomus porokoirien historiasta ja siitä, miten monenlaisia reittejä saamelaisten porokoirat ovat tulleet etelään.  Emän Mansin sukutaulussa on  Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan viimeisä kasvatteja ja heti niiden takaa porokoiratutkimuksen tunnetuimmat urokset jo kolmannesta polvesta lähtien. Sieltä löytyy 3. polvesta myös Suomen toistaiseksi ainoan  risteytyspentueen tytär Halla ( kasv. Helvi Tiisala). Pienenpienenä purona on myös vanhingossa syntynyt "risteytys", jossa minun paimensukuisen suomenlapinkoiran kasvatuslinja risteytyy rotuunotettuun kautokeinolaiseen Cikkiin.
Sukutaulu on täynnä suuria koirapersoonia, joista jokaisesta voisi kirjoittaa pitkän tarinan. Olen myös henkilökohtaisesti tavannut kaikki muut koirat, paitsi 70-luvulla ja 80-luvun alussa syntyneet porokoiratutkimuksen koirat. En myöskään  nähnyt Cikin vanhempia, mutta olen tavannut kasvattajan.
Pentueen isä Rannu edustaa saamelaisten edelleenkin jatkuvaa omaa porokoirakasvatusta Näkkälässä. Rannu otettiin lapinporokoirarotuun keväällä 2017.

Saanko esitellä Mansin ja Rannun Historiapentueen kutsuvieraat:


Tilko sai nimensä raittijärveläisen 70-luvun porokoiran Tilkon mukaan. Sen omisti poromies Ketola. Tilko on Historiapentujen sukutaulussa 6. polvessa. Toinen Tilko sukutaulussa on Mansin isän Onnin isä Tilko, joka oli Aila Korhosen kasvatti ja suoraan porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen.

Sahfi eli Paju ja Tilko


Runne sai nimensä kautokeinolaisen Runnen mukaan. Se on myös paimensukuisten lapinkoirien yksi kantakoira. Runne esiintyy sukutaulussa  isän puolella Tsahpin eli Sahfin takana  5.polvessa sekä emän puolella 6. polvessa Bennun takana.  Bennu on taas monen Iresa-koiran sukutaulussa.

Tilko ja Runne


Sahfi, jota kutsutaan Pajuksi, sai nimensä Joonas Pudaksen porokoiran Tsahpin eli Sahfin mukaan. Se oli porokoiratutkimuksen viimeisiä uroksia ja toimi porokoirana Muonion paliskunnassa. Se oli Aila Korhosen kasvatin Tilkon isä. Sahfi on myös pentujen emälinjassa  5. polvessa Peänu Vaaprotin eli Viehkan isän Santun isänä.

Sahfi eli Paju ja Tilko


Pilkki tulee sukutaulun 7.polvesta. Se on J. Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin isä. Pilkki oli paliskunnanyhdistyksen koiratarhan koiria.

Pilkki


Luuhki eli Jero ei valitettavasti päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle. Siksi Jerosta pentuaikainen kuva. Jero toimii perhekoirana ja retkikaverina perheen matkailuyrityksessä. Luuhki sai nimensä Jorma Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin mukaan, joka toimi Hetassa 1970-luvulla. Luuhki on historiapentujen sukutaulussa 5.polvessa.

Lisää tietoa porokoirien historiasta ja tässä mainituista koirista Historiapentujen nimiäiset


Emo Mansi ja täti Unna toivottavat vieraat tervetulleiksi.




Rannu-isäkin oli paikalla.


Rannu ja sisko Unna saivat keväällä lapinporokoiran rekisteripaperit


Juttua riitti sekä ihmisillä että koirilla. Runne ja Tilko vaihtamassa kuulumisia.


Hannele saapui Oulusta kertomaan pelastuskoiratoiminnasta. Mansi seuraa tarkkana, kuina pojat käyttäytyvät.


Mansin veli, Eemeli -eno, oli myös paikalla. Eemeli on toinen Hannelen hälytyskoirista.  Eemeli ei suostunut pikkupoikien kanssa leikkimään.


Moi Mansi-sisko ja Unna!

Pilkki vuorossa pienessä koulutushetkessä. Kaikki pennut olivat sosiaalisia ja luottavaisia ihmisten kanssa.


Runne ja sen pikkuisäntä.


Kaksivuotiaat porokoirapojat olivat myös keskenään kavereita. Yhtään murinatappelua ei syntynyt, vaan välit selvitettiin selkeällä koirakielellä. Vauhdissa Pilkki, Unna, Tilko ja Mansi.



Tilko, Runne ja Unna


Runne ja Paju

Oli mukava nähdä iloisia ja onnellisia kasvattejaan, joilla on parhaat mahdolliset kodit. Kiitos kaikille, että kävitte!

Kasvattajana voin olla tyytyväinen iloisen kirjavaan ja reippaaseen Historiapentueeseen. Pojista kolme on jo kerinnyt osoittamaan hyviä paimennustaipumuksia. Tilko  on suorittanut poropaimennuskokeen  kevättalvella Sattasvaarassa ja sai kunniapalkinnon.
Minulla on kasvatustyössäni kolme johtotähteä: Porokoirien perimän monimuotoisuuden, hyvien lisääntymisominaisuuksien ja käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Kun rikas geenistö on tallessa, siitä on sitten jokaisen kasvattajan hyvä jatkaa omien tavoitteidensa mukaan.

tiistai 8. elokuuta 2017

Siilinpoikanen seikkailee Kortelahden pihalla


Mikäs tämä on, ihmettelee Vieno Kananen.


Pari päivää sitten koirat Mansi ja Unna alkoivat haukkua lammaslaitumella ja tuijottivat heinikkoon. Kutsuin koirat pois ja menin itse paikalle katsomaan. Pitkästä heinikosta kuului tuohtunutta tuhinaa.


Seuraavana päivänä pieni siilinpoikanen köpötteli pihassa. Koirat sen taas löysivät.


Se kuljeskeli pihalla määrätietoisen näköisenä eikä tuntunut paljon välittävän ihmisistä tai kotieläimistä. Luottiko se niin suuresti piikkeihinsä?




Liinu-kissa vilkaisi sitä ohi kulkiessaan, mutta antoi olla rauhassa. Muutama vuosi sitten pihapiirissä asusteli aikuinen siili. Se ehkä opetti (toivottavasti) kissoille, ettei piikikäs siili ole kissojen ruokaa.






Kanat ensin vähän säikähtivät, mutta sitten uteliaisuus voitti.


Siilinpoikasen pitäisi syksyyn mennessä kasvaa noin 700- 800g painoiseksi, että se selviää talvesta. Aion nyt seurata, jääkö se Kortelahden pihapiiriin. Koirat kyllä sen varmasti löytävät ja kertovat haukullaan. Mansi on jo nuorempana tottunut siileihin eikä vahingoita niitä. En usko, että Unnakaan on kovin saalistusintoinen. En ole koskaan antanut koirieni myyrästää.
Jos siilinpoikanen jää tänne, siirrän sen tyhjään lammasaitaukseen navetan taakse ja laitan sinne sopivaa ruokaa. Lammasaitauksen portit voin sulkea niin, etteivät koirat mene syömään poikaselle tarkoitettuja herkkuja. Siili tietysti kulkee, minne tahtoo. Jos se kuitenkin ruuan takia pysyttelisi siellä pihan rauhallisemmalla puolella. Ruuaksi käy suurin piirtein sama ruoka kuin kissoille ja koirille. Ruoka ei saa olla liian suolaista eivätkä maitotuotteet sovi. Ajattelin laittaa lähinnä koiran ja kissan kuivamuonaa. Niitä eivät kanat syö, mutta siilille pitäisi kelvata. Sitten pitää vain toivoa, että se saa kasvaa rauhassa niin, että pääsisi turvallisesti ja pulskistuneena talviunille.

Kerron tässä blogipäivityksessä siilinpoikasen kuulumisia.