maanantai 27. elokuuta 2018

Pieta, pieni eläintenhoitaja


Syksy lähestyy ja parasta säilöä kesän parhaat muistot, niin että näistä saa iloa ja energiaa pitkän talven aikana.


Pieta rakastaa kaikkia eläimiä ja on niiden kanssa peloton ja rauhallinen.






Laura-äidin kanssa vietiin kilipojille leipää.






Paukku-äiskän kanssa harrastettiin vähän moottoriurheilua.




Pieta on näppärä sormiruokailija. Miltäs viinimarjat maistuu?






Lapinporokoiranpennut olivat haaastavimmassa iässä,  kahdeksanviikkoisia villikoita. Mutta hienosti Pieta pärjäsi niidenkin kanssa.














lauantai 25. elokuuta 2018

Mitäs rescue-lampaille kuuluu?




Kiitos, meille kuuluu ihan hyvää.


Alku täällä Kortelahdessa oli kyllä yhtä pakenemista. Kaikki oli outoa ja pakoreaktio laukesi pienestäkin liikkeestä tai äänestä.


Lampaat hävisivät  metsään niin, että luulin niiden karanneen aidasta. Kun sitten läksin koirien kanssa etsimään, niin löytyiväthän ne.


Yksi säikky vain panikoi ja hyppäsi 110 senttisen aidan väärälle puolelle. Sen kaikista arimman saaminen aitaan oli melko haasteellista. Pari päivää lammas määkyi aidan väärällä puolella ennen kuin onnistuttiin.


Koska lampaat pelkäsivät koiria, käytin apuna kissoja. Tai siis kissat päättivät tulla auttamaan. Kun etsin laumaa, ne tulivat aina mukaan. Niiden liikkeistä ja katseesta arvasin, missä lampaat piileskelevät.


Kissat istuivat hiljaa paikallaan tai hiipivät hissukseen kohti lampaita niin, että lampaat jäivät tuijottamaan. Kun lampaat kiinnittivät huomion kissoihin, pääsin niin lähelle, että ne tajusivat minulla olevan herkkua, kauraa ja leipää.


Pikkuhiljaa laumasta alkoi erottua rohkeat ahmatit, jotka alkoivat seurata minua. Muutkin tulivat perässä. Kun minulle tuli isompi porukka koiranpentujen katsojia kylään, he pääsivät  myös lammaspaimennukseen. Ja niin saatiin lopulta aidan väärälle puolellekin eksynyt takaisin laumaan. (kuva Erkki Lampén).


Lauma kasvoi vielä kolmella uuhella, jotka nekin olivat alkuun melko säikkyjä.


Todennäköisesti  tulokkaat olivat vanhoja tuttuja, mutta alkuun pitää vähän irvistellä.




Pikkuhiljaa epäluuloisuus vaihtui uteliaisuudeksi.


Lampaat uskalsivat  jo tulla lähelle taloa.


Sulevi ja kanat kiinnostivat.


Koiriin tutustuminen alkoi pikkukoirista, jotka eivät olleet kovin pelottavia.




Nyt Kortelahdessa on kesyjä lampaita , jotka tulevat juosten ihmisten luo. Pari arempaa seuraa hännillä eivätkä tule rapsuteltaviksi. Kaikki kuitenkin kulkevat mukavasti perässäni. Ja tulevat iltaisin  toivottamaan hyvät yöt ikkunan alle.




perjantai 24. elokuuta 2018

Koirien geenitutkimuksesta apua rotujen monimuotoisuuden säilyttämisessä

Pilvipolun Mansi poropaimennuskokeessa keväällä 2018.

Tänä vuonna pitkä lähes 20 v kestänyt säilytystyöni lapinporokoirarekisterin ulkopuolella päätyi lopulta kahden kasvattini rotuunottoon. Rotuunoton yhteydessä tehtiin MyDogDNA kasvateistani Pilvipolun Mansista ja Pilvipolun Eemelistä. Myöhemmin DNA-tutkimus tehtiin myös Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä, jonka isä on vuonna 2016 rotuunotettu Rannu. Olisipa tämä mahdollisuus ollut jo 20 vuotta sitten. Silloin ehkä olisi ymmärretty pelastaa enemmänkin porokoirien perimästä. Paljon geenejä menetettiin turhien ennakkoluulojen ja vanhojen ristiriitojen takia.

Kuvassa Pilvipolun Mansi ja maatiaiskukko Sulevi ja kana hornionkantaa, kaikki omaa maatiaiskasvatustani ja säilytystyötäni.

Koirankasvatukseni lähti aikanaan liikkeelle maatiaisuuden ideasta. Halusin kasvattaa suomalaista alkuperäisrotua, joka pohjautuu maatiaiskantaan. Ensin löysin paimensukuisen lapinkoiran, joka on erillinen kanta suomenlapinkoira-rodussa. Aloitin kasvatustyön 1992. Paimensukuisten lapinkoirien kaikki koirat polveutuvat saamelaisten maatiaiskantaisista porokoirista. Porokoirien historiaan tutustuessani huomasin, että porokoirien jako kahteen rotuun suomenlapinkoiraan ja lapinporokoiraan perustuu melko pintapuolisesti koiran karvanpituuteen, väritykseen ja muihin ulkomuotoseikkoihin. Rotuja perustettaessa 1960-70 luvulla painotettiin Kennelliitossa ajan hengen mukaisesti ulkomuotoa, ei niinkään käyttöominaisuuksia tai sukuselvityksiä. Porokoiria on aina ollut sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia, usein samassa pentueessa molempia. Niinpä kiinnostuin myös lyhytkarvaisista porokoirista. Löysin Norjan Kautokeinosta lähtönarttuni Cikin, joka hyväksyttiin lapinporokoirarotuun 1998. Kasvatustavoitteekseni alkoi muotoutua sellaisten vanhojen porokoirasukujen säilyttäminen, jotka olivat joko ulkomuoto- tai muista erimielisyyksistä johtuen jätetty rekisterin ulkopuolelle. Tällaisia koiria löytyi vielä muutamalta sinnikkäältä säilyttäjältä esimerkiksi Aila Korhoselta (Velho-kennel) ja Helvi Tiisalalta (Peänu-kennel) Etelä-Suomesta. Molemmat kasvattivat koiria myös Kennelliiton rekisterin ulkopuolella.
Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueella kasvatetaan vielä porokoiria omaan käyttöön. Sukua jatkamaan valitaan koirat, jotka toimivat, rodulla ei ole merkitystä. Siksi minusta onkin todella mielenkiintoista saada avuksi geenitutkimus niin, että voidaan selvittää näiden korien taustoja.

Rotuunotettujen Mansin, Eemelin ja Rannun suvuista
Pilvipolun Eemeli
Pilvipoun Mansi ja Eemeli ovat syntyneet 11. 4. 2012. Pentueessa oli yksi narttu ja neljä urosta, joista yksi pitkäkarvainen. Liitin Mansin ja Eemelin sukutauluun tiedot koirien tiedetyistä käyttöominaisuuksista, rekisteröimättömien kasvattajista tai omistajista ja syntymävuodet.











isä
Onni
s. 2000
poropaim. koe suor.
Epävirall.
Lt 155p
kasv. Kirsti
Hassinen







Tilko
s.1988
veli porokoira
kasv. Aila
Korhonen








Ardna
s.1998
poropaim.koe
paimensi kotitilalla hevosia ja
vuohia
kasv. Kirsti Hassinen

Tsahpi eli Sahfi
s. 1980
U104-80A
Joonas Pudaksen
porokoira Muonion plk
Porokoiratutkimus


Jetta
s.1983
Porokoiratutkimus
N121-83




Pilvipolun Pepe
FIN47548/95 slk
poropaim.koe suor.




Cikki FIN29051
Nils Peder Sirin
hyvän porokoirasuvun
viimeinen kasvatti
Kautokeino
poropaim.kilpailussa
palkittu, lt 141p

Runne
Kautokeino
paimensuk.lapinkoirien kantakoira
Tsahpi eli Sati N35-75A
Porokoiratutk.
Tilkku eli Tilhku
SF29505G/84
s. 1977
Isak Juuson porokoira Raittijärvi

Netta, Netan isä Jorma Näkkäläjärven porokoira Luuhki Hetta

Huhtun Urtti SF25990/94
slk

Pilvipolun Lilli
slk
SF19477/92, useaan kertaan poropaimennuskilpailussa palkittu

Tsahpe, Nils Peder Sirin porokoira Kautokeino

Cikki,Nils Peder Siri Kautokeino













emä
Pilvipolun
Pipariakka
ER10084/05
lt 79
poropaim.
koe suor.








Peänu Vaaprotti
ER40992/02
toimi VaPePan hälytyskoirana








Pilvipolun Leammi Ahku
ER44779/02
sisko työkoirana poromies Anssi
Kiiskisellä



Santtu ER32067/96
s.1992, Porokoiratut-
kimuksen jälkeläinen
kasv. Helvi Tiisala




Halla ER24818/99
otettu rotuun risteytys-
pentuna
om. Helvi Tiisala





Iresa Jytä-Joonas SF25329/94
Veikko Jomppasen porokoira
Lemmenjoki

Cikki FIN29051

Tsahpi eli Sahfi
s.1980
porokoira Muonion plk
Joonas Pudas
Porokoiratutkimus

Siivi ER40523/95
Porokoiratutkimuksen jälkeläinen,rotuunotto

Risukarhin Sirma SF04922/88
slk

Pihkka FIN29053/98
Porokoiratutkimuksen jälkeläinen
kasv. Helvi Tiisala

Bennu SF21459/87

Iresa Diidii SF25843/92
rotuunotettu

Tsahpe Kautokeino

Cikki Kautokeino


Pilvipolun Mansin ja Eemelin sukutaulussa on noin 44 % on suoraan Porokoiratutkimuksen jälkeläisiä. Marri Pennan ja Aila Korhosen Porokoiratutkimuksen (1974-84) kunnianhimoisena tavoitteena oli kasvattaa käyttökoiria poromiehille. Emäkoirat sijoitettiin Etelä-Suomeen. Uroskoirat annettiin Lappiin poromiehille työkoiriksi. Sukua jatkettiin niillä nartuilla, joiden veljet tai jälkeläiset toimivat porokoirina. Mansin ja Eemelin taustoista 25 % on Kautokeinosta 1990-luvun loppupuolella rotuun tuomani Cikin perimää. Cikki edusti perinteistä saamelaiskoiraa, kautokeinolaista porokoirakasvatusta ja sen suku pystyttiin jäljittämään useampi sukupolvi taaksepäin. Tunnetusti samoja koiria kuin paimensukuisissa lapinkoirissa on 18,7%. 12,5 % on Iresa-kennelin lähtökoiria (Bennu ja Iresa Diidii), jotka edustavat Käsivarren alueen 1980-luvun porokoiria. 


Tilkku eli Tilhku, Isak Juuson porokoira s.1977 Raittijärvi. Kuva Tuija Rinteen kotialbumista. 

Odotetusti rotuunotettu Mansi ja sen veli Pilvipolun Eemeli tuovat lapinporokoiriin erilaista geeniperimää kuin jo pitemmän Kennelliiton rekisterin omaavat, etupäässä etelässä rotumääritelmän tavoitteiden mukaan kasvatetut lapinporokoirat. Mansin ja Eemelin sukutaulun koirat kaikki polveutuvat tunturialueen lapinporokoirista siis alueelta, jossa porokoira on aina ollut vain paimenkoira, ei monenviljan koira niin kuin Metsä-Lapissa. Sisarusten sukutaulusta löytyy jo kolmannessa polvessa vanhoja maatiaiskantaisia porokoiria 1970-80-luvulta. Mansin ja Eemelin DNA-testin perusteella voidaan päätellä jotain 1970-luvun porokoirien perimästä ja verrata sitä nykyiseen lapinporokoirakantaan. Olisikohan syytä turvata tämän aineiston säilyminen tulevaisuuden tutkimuksia varten ja geneettisen monimuotoisuuden varmentamiseksi keräämällä myös spermaa geenipankkiin?


Pilvipolun Velho-Pilkki

Velho-Pilkin isä Rannu, rotuunotettu lapinporokoira Enontekiön Näkkälästä, edustaa nykyistä saamelaisten omaa porokoirakasvatusta. Varmasti voidaan sanoa, että ainakin 25 % Rannun suvusta menee perinteisiin saamelaisiin porokoiriin, joita Näkkälään yleensä haettiin Norjan puolelta Kautokeinosta. Muitten Rannun suvussa olevien porokoirien taustoista ei ole niin varmaa tietoa. Mukana on varmasti suomenlapinkoiraa Kittilän alueelta. Myös Rannun suvussa on vahvaa sukusiitosta, sen emä Nasti on suvussa molemmilla puolilla. Nastin emä Sunna on työkoira samoin Nastin isä Guuge.


Rannu, rotuuntettu lapinporokoira Näkkälästä


Mitä MyDogDNA kertoo Pilvipolun Mansista ja Eemelistä ja Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä?


Värit:

Väritulosten tulkinnassa sain apua testilabran asiantuntijalta. Myönnän, että minulle vähän vaikeaa asiaa. Laitan kuitenkin tähän, koska tiedän lapinporokoiranomistajissa olevan monta innokasta värien periytyvyyden harrastajaa.
Rotumääritelmän mukaan brindle on ei ole toivottu väri lapinporokoirissa. Brindlen periytyvyys on vaikea selvittää. K-lokus on kuulemma hankala ymmärtää, sillä testi ei pysty erottamaan KB-(dominoiva musta) ja kbr-(brindle)alleeleja toisistaan. Se kumpi alleeli KB vai kbr koiralla on näkyy koiran ilmiasusta. Brindle ei ole kuitenkaan aina ihan helposti havaittavissa kovin tummapohjaisesta koirasta, joita Mansi ja Pilkki ovat. Tutkija päättelikin ensimmäisten kuvien perusteella koirat mustiksi, mutta tarkasteltuaan toiseen kertaan vielä useampia kuvia kyseisistä koirista ja katsomalla sukutaulua totesi, että molemmat koirat ovat brindlejä. Eli niillä on K-lokuksessa  kbr alleeli. Genotyypin ollessa täten kbr/ky. Myös rotuunotossa Mansi arvioitiin brindleksi. Brindle-väri ei ole ongelma, koska mielestäni ei värienkään monimuotoisuutta saisi karsia.


Kuvassa etualalla kanojen ympäröimänä Velho-Pilkki veljiensä kanssa. Pentueessa oli kaksi riistaparkkia poikaa, kaksi mustaa merkein ja yksi riistanvärinen. Takana emo Mansi ja isoäiti Pilvipolun Pipariakka, joka oli tumma parkki vakoisin merkein.

Kaikilla kolmella havaittiin hauska B-lokuksen genotyyppi bc/bd, mutta koska kukaan koirista ei ilmennä ruskeaa, voidaan päätellä, että molemmat alleelit sijaitsevat samassa kromosomissa. Eli testi on havainnut koiralla sekä ruskeaa aiheuttavan bc- että bd-alleelin, mutta se ei pysty kertomaan missä DNA-juosteessa mikäkin alleeli sijaitsi. Jos alleelit olisivat eri kromosomeissa koira olisi ruskea. Koska koirat eivät ole ruskeita, alleelien on pakko olla samassa kromosomissa, jolloin toisessa kromosomissa on B-alleeli, joka mahdollistaa mustan eumelaniinin tuotannon (eli sen että K- ja/tai A-lokus voivat ilmentyä turkissa). Testauslabran mukaan bc- ja bd-alleelit periytyvät monissa roduissa tällä tavalla kytkeytyneenä ja näyttää ennemminkin olevan harvinaista, että ruskean ilmiasun takana olisi bc/bd genotyyppi .Testi ei erikseen testaa B-alleelia, vaan se testaa vain eri b-alleelien läsnäolon. Jos näitä ei ole läsnä, tulkinta on, että genotyyppi on B/B.
Alla taulukko koirien värituloksista. Vihreällä on korostettu ne genotyypit, joita kukin koira turkissaan ilmentää. Tulkinta siis on, että kaikki kolme voivat jättää ruskeita, resessiivisiä sekä dominanttimustia ja Pilkki myös sudenharmaita.


Värilokus
Mansi
Eemeli
Pilkki
E (maski ja resessiivinen punainen)
E/E
E/E
E/E
B (ruskea)
bcbd/B
bcbd/B
bcbd/B
K (dominanttimusta)
kbr/ky
ky/ky
kbr/ky
A (agouti)
a/a
a/a
aw/a
S (valkokirjavuus)
S/S
S/S
S/S


Testilabrassa kiinnostuttiin Mansin ja Eemelin väriperimästä niin paljon, että he vertasivat sitä vielä muiden testattujen lapinporokoirien värituloksiin. SKL:n porokoirissa ei toistaiseksi ole tavattu KB- tai kbr-alleelia lainkaan. Tämä ainakin erottaa Mansin ja Pilkin muista. Lisäksi huomattavaa on se, että at eli black and tan on erittäin yleinen rodussa, mutta ei Mansi, Eemeli eikä Pilkki kanna sitä. Toistaiseki otoskoot lapinporokoirista ovat pieniä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tältä osinkin koirat lisäävät monimuotoisuutta rodussa.

Sairausgeenit:

Maatiaiskantaiset porokoirasuvut ovat paikallisesti melko sukusiitettyjä. Asuttiin kaukana toisista siidoista, myöhemmin kylistä ja hyviä porokoiria käytettiin siitokseen myös niiden sukulaisille. Luonto sitten hoiti asian, kun sukusiitos meni liian pitkälle. Toisaalta voidaan olettaa, että sukusiitoksesta ja pienestä kannasta huolimatta elinvoimaisuus on säilynyt porokoirissa hyvänä, koska elinolosuhteet ja rankka työ porokoirana toimi samaan tapaan kuin luonnonvalinta. Sama ilmiö on tutkittu esimerkiksi itäsuomenkarjalla eli kyytöllä. Pienestä, ahtaasta kannasta huolimatta se on yksi monimuotoisimmista lehmäroduista.(lähde: 
Iso‐Touru, T. , Tapio, M. , Vilkki, J. , Kiseleva, T. , Ammosov, I. , Ivanova, Z. , Popov, R. , Ozerov, M. and Kantanen, J. (2016), Genetic diversity and genomic signatures of selection among cattle breeds from Siberia, eastern and northern Europe. Anim Genet, 47: 647-657. doi:10.1111/age.12473 )


Rannun sisko rotuunotettu Unna paimentaa kyyttösonneja.

On kuitenkin erinomainen asia, että nyt on mahdollista tutkia monia sairauksia DNA:n avulla. Lähtönarttuni Cikki kantoi pompentautia ja luultavasti sen suku Norjan Lapissa oli sen takia sammumassa. Onneksi geenitesti pompentaudille valmistui ennen kuin yksikään kasvattini sairastui siihen. Nyt voidaan geenitestaamalla varmistaa, ettei sairaita synny, mutta pitää arvokkaat yksilöt jalostuksessa mukana. Mansi ja Eemeli eivät kanna enää pompentaudin geeniä, vaikka niillä on Cikki suvussa kerrattuna.

Monimuotoisuus

Mansi 33,8 % ja Eemeli 36,8 %

Mansin ja myös Eemelin monimuotoisuusprosentti on hieman alle rodun keskiarvon, joka on 38,3. Mansin suvussahan on paljon Porokoiratutkimuksen koiria. Niiden ja myöhemmin kasvatettujen Porokoiratutkimusten koirien jälkeläisten taustalla on paljon sukusiitosta. Myös itse olen linjannut Cikkiä, joka siis esiintyy sekä isän että äidin suvussa.
Pilkin monimuotoisuus on 42,5%. Siinä on yhdistetty kaksi vuosikymmeniä erillään kasvatettua melko sukusiitettyä porokoiralinjaa. Taustalta voi hyvin löytyä samojakin koiria esimerkiksi Kautokeinosta 1990-luvulta, vaihtelua on kuitenkin tullut riittävästi. Voisi ennustaa, että jos Pilkkiä käytetään siitokseen mille tahansa pitkän rekisterin omaavalle lapinporokoiralle, monimuotoisuus kasvaa.

Pilkin pentujen monimuotoisuudesta voisi saada ennusteen aktivoimalla Pilkin MyDogDNA:ssa Breeder Toolin eli jalostustyökalun. Breeder tool vertaa Pilkin perimää kaikkien porokoiranarttujen perimiin, joilla myös on Breeder tool aktivoituna. Työkalu listaa nartut siten, että paras vaihtoehto tuottaisi kaikkein monimuotoisimpia pentuja. Työkalu ei ehdota paritettavan samojen mutaatioiden kantajia.

Sain testilabralta vielä lisäselvityksen Breeder Toolin käytöstä, kun  ihmettelin, että Pilkille oli ehdotettu parituskumppaniksi emoa Mansia. Työkalu ei tunne koirien sukulaisuuksia, sillä MyDogDNA:ssa ei ole koirien sukutauluja. Tämän takia Breeder Tool-tuloksissa näkyy myös Pilkin emä Mansi, mutta kuten kuuluukin vasta viimeisenä eli huonoimpana parituskumppaniehdokkaana. Breeder Tool laskee eri parituskumppaneihin verraten pentujen laskennallisen perimän terveysindeksiarvon. Perimän terveysindeksi eli Genetic Health Index (GHI) on luku, joka muodostuu koiran monimuotoisuusasteesta sekä mahdollisista kahden mutaatiokopion aiheuttamista sairastumisriski-statuksista. Mitä monimuotoisempi ja vapaa sairausmutaatioista koira on, sitä korkeampi GHI. GHI on indeksi, mikä tarkoittaa sitä, että populaation keskivertokoira saa aina arvon 100. Tätä keskivertokoiraa monimuotoisemmat ja tautimutaatioista vapaat saavat yli 100 GHI:n ja vastaavasti sukusiitetymmät matalamman GHI:n. Pilkin ja Breeder Toolin parhaimmaksi parituskumppaniksi nostaman nartun pentujen odotettu terveysindeksi olisi korkea, 116. Seuraavan nartun kanssa odotettu terveysindeksi olisi 114 ja kolmannen nartun kanssa 111. Tämä antaa osviittaa siitä, että Pilkki on geneettisesti erilainen kuin nartut ja niiden yhdistelmistä syntyisi geneettisesti hyvin monimuotoisia pentuja. Toisin sanoen, Pilkillä on rodulle "uutta verta" annettavaksi.  
Ehtona siis sille, että Breeder Toolista olisi hyötyä, on se, että mahdollisimman moni lapinporokoira testattaisiin ja Breeder Tool aktivoitaisiin.


Tässä vielä rotuunotetut Pilvipolun Mansi, Eemeli sekä Mansin ja rotuunotetun Rannun poika Pilvipolun Velho-Pilkki koottuna samaan monimuotoisuuskäyrään.

Perinnölliset eroavaisuudet




 Siniset ovat suomalaisia testattuja lapinporokoiria. Kuvasta saa havainnollisemman menemällä MyDogDNA:n sivuille. Siellä voi varrata myös keskenään pohjoisia paimenkoirarotuja, jolloin mukaan saa myös suomenlapinkoirat. 

Kuvaajasta näkee, että kaikki kolme Mansi, Eemeli ja Pilkki ovat lapinporokoirakentässä perimältään erilaisia ja keskenään melko samanlaisia. Minulle oli jopa pieni yllätys, että Pilkin isältä Rannulta saadut geenit eivät vieneet Pilkkiä kovinkaan kauas emästään. Mansi ja Eemeli ovat siitä erikoisia rotuunotettuja, että niiden suku tiedetään varmasti useampi vuosikymmen taaksepäin. Eli niiden geenien avulla on saatu näyte 1970-luvun porokoirista. Todennäköisesti Rannussa on myös tätä samaa taustaa, varmasti kyllä myös muutakin.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kasvattieni DNA-profiilit vahvistavat sen, mitä olen tavoitellut. Olen pyrkinyt lisäämään lapinporokoirakannan monimuotoisuutta ja säilyttämään siinä alkuperäisen maatiaisporokoiran geenejä. Tulevaisuus näyttää, minkälaisen jäljen nämä koirat jättävät lapinporokoiriin.

Toivottavasti jatkossa mahdollisimman monen lapinporokoiran ja suomenlapinkoiran geeniprofiili tutkitaan. Sen avulla on mahdollista vaikuttaa rotujemme terveyteen ja säilymiseen geenistöltään rikkaana.


Pilvipolun Mansin, Pilvipolun Eemelin ja Pilvipolun Velho-Pilkin DNA-profiilit  ovat julkisia MyDogDNA.ssa . Löydät niiden profiilit syöttämällä nimen hakuun https://www.mydogdna.com/crm/index.html#fi/publicAnimals
Linkkejä Pilvipolun Mansin, Eemelin taustoista https://suakkuna.blogspot.com/search?q=onnekkaat


tiistai 21. elokuuta 2018

Yö ahmakojulla


Vietimme elokuisen yön Erä-Eeron kuvauskojulla Lieksan Kontiovaaralla.


Iltapäivällä kolmen maissa pakkauduimme Pauliinan kanssa kuvauskoppiin Eeron opastuksella.


 Noin tunnin kuluttua paikalle ilmestyi ahma arpinaama etsimään sapuskaa.







Ahma ahmatti yritti kerätä kaiken talteen ennen pimeän tuloa.




Kun se oli saanut koottua  ison saaliinsa metsänreunaan, se valpastui. Korpit alkoivat  huutaa kailottamaan varoitusääniä. Joku liikkui kauempana metsänpeitossa. Susi?


Muutaman tunnin nukuttuamme nousimme aamuhämärissä taas kuvaamaan. Ahma vieraili vielä kello neljän maissa. Sen jälkeen korpit tarkastivat ruokapaikan.