lauantai 31. joulukuuta 2016

Maatiaismuorin kymmenen kärjessä

Näin vuoden vaihtuessa on tapana luoda katse menneeseen. Niinpä täällä Maatiaismuori-blogissanikin on syyytä tarkastella mennyttä aikaa. Tätä blogia olen nyt kirjoittanut neljä ja puoli vuotta. Vierailijoita on ollut jo yli 300 000. Siitä kaunis kiitos ja hellä rutistus kaikille maatiaisten ja luonnon ystäville!
Mikä vierailijoita on kiinnostanut eniten? Poimin tähän kymmenen suosituinta sivuani eli ne sivut, joissa on eniten ollut vierailijoita. Laitan ne tämän hetkisessä paremmuusjärjestyksessä. Sivuilla on nyt ollut kävijöitä 1681-5447.  Minua itseäni tietysti kovasti kiinnostaa, mikä teitä lukijoitani kiinnostaa.

Tuore itsenäisyyspäivän päivitys nousi heti suursuosikiksi Mitä olisi Suomi ilman suomenhevosta
Kiitos Pihamäen talliporukka ja Pihan ihanat suomenhevoset!


Kakkosena viimekesäinen lehmänlämpöinen päivitys kyyttöjen kesäriemusta Kolilla
 Lehmät, ne nyt vaan on niin ihania!


Pilven Poika elää muistoissa ja jälkeläisissä on sivu, jonka tein Pipon kuolinpäivänä surutyönä  ja suuri, pakahduttava kiitos sydämessäni.


Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista Niinhän se on, mutta ei minunkaan kasvatustyöni tuohon päivitykseen  kolme ja puoli vuotta sitten loppunut, vaikka niin uhkasin. Maatiaiskissat ovat vieneet mennessään ja ehkä olen  pystynyt tekemään jotain niiden arvostuksen lisäämiseksi. Se on ainakin ollut tavoitteeni.


Joulu ilman Piparia Pipari oli viimeinen oma koirani, joka oli syntynyt Pyytivaaralla Pilvilampaiden aikaan. Pipari oli minulle ainutlaatuisen  tärkeä.  Pipari on tärkeä lenkki vaativassa maatiaiskantaisen porokoiran kasvatustyössäni, joka perustuu porokoiran historiaan ja geenien säilyttämiseen mahdollisimman monimuotoisena. Onneksi sen harvinainen suku  jatkuu pieninä puroina tai paremminkin noroina.


Suomenhevosori Voru ja Telkkämäen kaskiperinnetila  ylistävät suomalaista työtä ja historiaa.


Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat
Oli satumainen onni ( ja ehkä myös parinkymmenen vuoden yhteydet ja perehtyminen ) että löysin vielä syrjäisen Näkkälän kylän, jossa oli vanhantyyppistä porokoirakasvatusta. Sieltä tuomani porokoiranpentu Unna on jokapäiväinen iloni ja ylpeyteni.

Oi Kolin kuusipuu kertoo tarinaa Kolin kansallispuistosta,  luonnonsuojelun ja lyhytnäköisen kaupallisuuden ristiriidasta.


Ylistyslaulu suomenhevoselle
Kesäinen matka Poriin Noormarkkuun Rehulan tallille ja Yyteriin oli yksi valokuvaajanurani riemullisimmista koemuksista.


Järisyttävin luontokokemukseni sielunmaisemassani Paanajärven kansallispuistossa Venäjällä.
Paanajärven karhu

Mitäpä tässä muuta voi sanoa kuin että elämälle kiitos!
Monimuotoista , suvaitsevaa, kohtuullista ja hitaan elämyksellistä Uutta Vuotta 2017!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Minun joululahjani: Tauno Vimpeli Palo


Vähän ennen joulua saapui kissalaumaani uusi jäsen, pieni harmaaraidallinen poikakissa.
Taunon emä pelastettiin Pohjanmaalta Vimpelistä, jossa se oli elänyt ilman kotia ja tehnyt jo useammat pennut. Se imetti vielä luovutusikäisiä pentuja ja odotti jo seuraavia. Eläinystävät pyydystivät pentueen ja emon. Pennuille löytyi kodit ja emo matkasi Nooran kyydissä Helsinkiin Kajaskiven kenneliin. Harmaaraitainen emo sai nimekseen Kaisa. Syyskuun 27. päivä syntyi neljä virkeää kissanpentua: kaksi mustaa tyttöä, harmaa tyttö ja harmaa poika. Nyt Kaisa on steriloitu  ja se ja kaikki sen pennut ovat löytäneet sopivat kodit.


Olen jo pitkään haaveillut villasukanharmaasta kissasta. Punaiset Hilla ja Liinu sekä valkokilppari Maija ovat  kaunottaria, mutta niiden vastapainoksi tarvitaan jotain turvallisen vakaata ja maanläheistä. Ei järkevää, mutta voi niin mieltä ilahduttavaa.


Nimensä pikkukolli sai syntymäpaikkansa Vimpelin ja tulevan tehtävänsä mukaan. Charmikas harmaa hurmuri kuin Tauno Palo kotimaisissa elokuvissa eli siis Tauno Vimpeli Palo.


Nyt Maija pitää Taunoa pikkuveljenään, jolle pitää opettaa juttuja. Ehkä kuitenkin joskus vuoden kuluttua lempi leiskahtaa. Taunolle olisi toinenkin morsian. Olen ajatellut, että Tauno saisi elellä kollina pari vuotta ja  kastroitaisiin sen jälkeen.


Tauno otettiin mutkattomasti vastaan ja kaikki kissat hyväksyivät sen laumaan.


Tauno ei ollut varsinaisesti tottunut koiriin, mutta Mansi ja Unna eivät olleet siitä yhtään pelottavia, päinvastoin.


Joulunpyhät sujuivat  leppoisasti.


Välillä  voi ottaa matsit Maijan kanssa.  Ulkoilukin on jo aloitettu.


Kuvaamisiin ja valoisaa vuotta 2017!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Maatiaismuorin joulukortit

Tämän vuoden joulukorttirahani menivät hädänalaisille Aleppoon.
Näillä sähköisillä korteillani toivotan rauhaa ja hyvää tahtoa kaikkialle maailmaan!
Kiitän kaikkia läheisiäni,  ystäviäni, yhteistyökumppaneitani ja  kaikkia eläinystäviäni. Toivon kaikille valoa, toivoa ja iloa vuodelle 2017!











tiistai 20. joulukuuta 2016

Vaarallista joulua Kolilta III-joulukalenteri

Joulukalenteri jatkuu, aiemmat luukut löydät täältä Vaarallista joulua Kolilta II

Auringonnousut Mäkrällä ovat unohtumattomia. Juhannusyön aurinko maalaa upeasti Mäkrän siirtolohkareen.


Järnefeltin männyn luota  avautuu vaikuttava maisema Kolin vaaroille ja Pieliselle.


Talvipäivänseisauksen kunniaksi kuvasarja Kolin Rantatien varrelta.  Valoa kohti! Yllä kuva Likolahdesta  joulukuussa 2012.


Likolahti maaliskuu 2016


Likolahti kesäkuu 2015


Likolahti Juhannusyö 2011


Likolahti syyskuu 2012


Joulu lähestyy ja talviaamun roosassa valossa saavumme vihdoin Kolin päähuipuille. Ensin vuorossa Akka.


Akalta avutuu näkymä Kolin kylän laaksoon.


Hiljaisuuden temppeli aamun sarastuksessa. Täällä julistetaan joulurauha  jouluaattona klo 12.


Paha on päähuipuista suosikkini. Sieltä näkee pitkälti etelänsuuntaan Pielisen saari- ja vaarajonot.


Mäkrän huippu usvan ympäröimänä.


Jouluaattona nousemme Kolin korkeimmalle huipulle Ukolle. Tämä maisema ei koskaan petä. Se on ikuistettu lähes jokaisen suomalaisen sieluun.


Jounrauhaa ja toivoa vuodelle 2017!

Jatkuu jouluaattoon asti

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Koli kuutamolla


Kuunkulkija Irkku

Maanantaina 12. joulukuuta oli kirpakka pakkaspäivä. Läksimme auringonlaskun jälkeen kuvaamaan kuuta. Erinomaisena assistenttina toimi Irkku.

Ensin kävimme kuvaamassa kuuta Loma-Kolilla Merilänrannassa. 


Seuraavaksi siirryimme lähelle Likolahtea Pielisen rantaan. Täällä näkyi etelänpuolella hieno sateenkaaren värinen halo. Halot syntyvät, kun kuunvalo osuu sopivasti ilmassa leijuvaan jääkidepilveen.




Lopuksi kiipesimme vielä Akalle, jossa kuu loisti halorenkaat ympärillään tykkylumikuusien lomasta


Kuukuviani vähän suuremmassa koossa Ursan Taivaanvahti-sivuilla

maanantai 12. joulukuuta 2016

Vaarallista joulua Kolilta-joulukalenteri II


Jatketaan vaellusta Kolin vaaroilla kohti joulua uudessa päivityksessä, koska joulukalenteri I tuli jo täyteen. Vaellus alkoi täältä Vaarallista joulua Kolilta I


Herajärven kierroksen polulta kannattaa Ryläyksen huipun jälkeen poiketa Ryläyksen kiviputoukselle. Siellä muinainen jättiläinen on heitellyt mahtavia kivilohkareita kohti Herajärven laaksoa. Toukokuu on hienoa vaellusiakaa. Maisemat ovat avaria, päivät pitkiä  eikä poluilla ole ruuhkaa.


Kiviniemen retkeilykeskus sijaitsee Herajärven rannalla. Siellä on mahdollista kesäisin yöpyä aitoissa. Lähellä rannalla on myös iso laavu ja vaeltajien vapaasti käytössä oleva sauna.


Kiviniemestä voi jatkaa Herajärven kierrosta etelään tai mennä vetolautalla Herajärven toiselle puolelle. Muutama kilometri polkua etelään kohti Ahvenisen lampea saavutaan komealle Huuhkajavaaralle.


Herajärven eteläpään kierroksen polut nousevat  metsäiseltä, louhikkoiselta vaaralta toiselle. Avaria näkymiä on vähemmän, mutta ainakin alkupäässä  on kaunista, sammaleista metsämaisemaa. Valitettavasti polku kulkee myös nykymetsätalouden muokkaamien maisemien läpi.


Eteläpään kierroksen loppupäässä kannattaa poiketa Pielisen hiekkarannoille Rykinniemeen. Siellä on mahdollista telttailla. Tämä alue on liitetty kansallispuistoon viimeisenä, vuonna 2009.


Ismo ja Tuuli Metsähallituksesta tarkastuskierroksella Rykinniemessä.


Herajoen voi ylittää kahluuvaijerien avulla.


Lakkala on vanha, entisöity pientila Herajärven itärannalla. Kesäisin siellä asustaa kansallispuiston lammaspaimenet.


Ahkerat kesätyöläiset ja niiden hienosti hoitama maisema. 


Vaellus jatkuu Herajärven ja Pielisen välissä huikeissa maisemissa vaaralta vaaralle. Taakse jäävät Vesivaara ja Jauholanvaara ja saavutaan Mäkrälle. Mäkrältä voi ihailla Herajärven laaksoa. Oikeassa reunassa erottuu Ryläyksen kiviputous. Kuva kesäkuulta 2013.


Syysaamuisin Herajärven yllä on usein usvapeitto.