Pilvipolun koirat turisteina syntysijoillaan

Pilvipolun koirat ja heidän jälkeläisensä emäntineen lähtivät ihan turisteina ruskareissulle Lappiin. Tavoitteena oli nähdä värikästä ruskaa, porokoiria töissään ja tietysti paljon poroja. Matka suuntautui Käsivarteen, Enontekiöön ja Kautokeinoon lapinporokoiriemme syntysijoille. Majoituksen saimme Korhosten mökistä Jerisjärven rannalta Kittilän ja Muonion rajalta. 

Antti-Oula Juuson perheen porokoirat lähdössä Raittijärvelle töihin.

Jerisjärvellä meillä oli viihtyisä hirsihuvila luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Koirat nauttivat vapaudesta ja me kauniista maisemista Pallaksen suuntaan. 

Lämmin kiitos Korhosen Maijalle, että saimme viettää täydellistä lomaa koirien kanssa Jeriksellä!

Kohti Kilpisjärveä ja Saanaa.

Unna pääsi Hannelen ja Terhin kanssa muiden koirien matkaan Mallan rinteille . Minä tyydyin ihailemaan  ja kuvaamaa maisemia alempaa. 

Saarijärvellä Muoniojoen varrella tapasimme poromies Antti-Oula Juuson poikineen. 

Meitä tuli iloisesti tervehtimään kaksi porokoiraa, Ruske ja Bolfi.

Bolfi Kautokeinon läheltä

Ruske kysyy, joko lähdetään hommiin. Ruske on 1,5 v Bolfin tytär. Isä on Raittijärvellä 3v sitten tapaamani Penne. Penne on Andten perheen koira. Hyviä porokoiria kaikki, tuumaa Antti-Oula. 

Vasemmalta Per-Ailu Gaup-Juuso, isä Antti-Oula Juuso ,  Andte Gaup-Juuso

Antti-Oula ja pojat koirineen lähtivät ilta--auringossa kohti Raittijärveä, jossa viivytään parisen viikkoa porohommissa. Matka mönkijällä kestää useamman tunnin. 

Koirien juottotauko Muoniojoen rannassa.

Meillä oli matkassa Terhin Háldi ( Pilvipolin Haldi Vilgesjuolgi),Viehka ( Uniaavan Lupukka), minun Unna ja Hannelen pojat Pilvipolun Eemeli, Vigge ( Chevrott´s Eccels) ja Hirre ( Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi).

Seuraavana päivänä retkeilimme Pallaksella.

Maijan matkasss pääsimme Kyrön paliskunnan Puksun erotusaidalle, jossa oli raattamalaisia poromiehiä ja naisia korjaamassa aitoja. Koiria oli mukana niin kuin kuulemma aina työhommissa. Tässä Eetu Alatalon porokoirat, isä ja poika. 

Mukava oli seurata, miten koirat hengailivat kaikessa rauhassa keskenään, mutta kun poromies hyppäsi mönkijän päälle, olivat heti tarkkoina mukana. 

Jonna Autto ja 2v lapinporokoira Rihtu.  Rihtun narttulinja on kolme polvea Jonnan omia koiria, isä on Petri Kyrön lapinporokoira Remu eli Junkor. Jonna suunnittelee joskus tulevaisuudessa myös Rihtun pennuttamista. Myös Rihtun veli Cahbe on porokoirana samassa paliskunnassa. Sen tapasin talvella Petri Kyrön ja Vilma Logjen kodissa. 

Korhosen Maijalla naapuripaliskunnasta Kuivasalmesta oli mukanaan nuori lapinporokoirauros Hipo eli Harmi, jonka isä on Maijan vanhempi porokoira Pilvipolun Neakkel-Ránne ja emä Poikkikorvan Jokkmokk. 

Viimeisenä yhteisenä päivänä ajelimme Raattaman ja Hetan kautta Norjan puolelle Kautokeinoon.

Kilometrejä kertyi. Olimme säästeliäitä ja ajelimme yhdellä autolla. Hyvin mahtui kolme naista ja kuusi porokoiraa yhteen autoon, kun olimme kaikki sopuisia. 

Emme tällä kertaa kerinneet Näkkälään, mutta pysähdyimme  Näkkälän tiehaarassa ulkoilluttamaan koiria. Täällä pohjoisemmassa alkoi olla jo enemmän ruskaa. 

Yhäkkiä koirat terästäytyivät ja haukku raikui. 

Syy selvisi, kun käännyin .

Porot juoksivat kohti Näkkälää koirien haukun saattelemana. Unna ja sen pennut Háldi ja Hirre lähettävät porojen myötä terveiset synnyinseudulleen. 

Kautokeinon museo

Taustalla virtaa Altajoki. Täältä lähti aikanaan minun lapinporokoirakasvatukseni. Cikki on syntynyt Kautokeinossa 1996 ja  vuonna 2006 vein tänne Cikin tuhkat. Tämä kohta 30 vuoden matka on tuonut elämääni paljon ystäviä, sykähdyttäviä kokemuksia ja upeita koiria.

Väriä kasveista ja iloa lampaista

Sain nauttia kolmen päivän ajan nuotiosavun tuoksusta ja ihastella, miten höyryävissä padoissa syntyi kiehtoavia värisävyjä kasvien avulla. Rentouttavana seurana meillä oli lempeitä ahvenanmaanlampaita, viisaita porokoiria, touhukkaita ankkoja ja kanoja. Arvoisana isäntänä toimi paimenkissa Nipsu Kuosmanen. 

Terhi Honkonen Heinäjärven Määtilalta kutsui minut lammasretriittiin kauniille kotitilalleen Vimpeliin.

Eteläpohjanmaalaisen peltoaukean ja metsän välissä oli viihtyisä harmoninen pihamaa, jossa ei näkynyt räikeitä muoviämpäreitä eikä muuta turhaa rompetta. Valokuvaajan unelmaympäristö. Minä sainkin enimmäkseen kuvata ja Terhi raatoi keräten kasvit, kantaen vedet ja puut, käsitellen langat sekä tietysti hoitaen eläimet. 

Iines-rouva ja nuoret Tupu ja Lupu tarkastivat kaikki meidän touhut. Ja niillä oli myös mielipide joka asiaan.  Värjäyksen aloitimme lupiinilla, joka haittakasvina joutaakin hyvin värjäykseen. Viereisessä padassa puretetaan lankoja eli käsitellään alunalla, että väri tarttuisi paremmin. 

Alunaa eli aluuminisulfaattia laitetaan 10 prosenttia lankojen painosta noin 40 asteiseen veteen. Turhaa kemikaalikuormaa kannattaa välttää eli tarvitaan talousvaaka. Vesi kuumennetaan 80-90 asteeseen. Puretuksen voi tehdä myös samanaikaisesti värjäyksen kanssa. 

Lämpömittari on tärkeä työväline. Villalangat kuumennetaan vähitellen eikä  lämpö saa värjätessä nousta  yli 90 asteen.

Toin mukanani kotoa kaksisäikeisiä harmaita ja valkeita jämälankakeriä suomenlanpaanvillasta, kainuunharmaasta ja muista suomalaisista villalangoista noin 500g. Olisin mielelläni värjännyt myös ahvenanmaanlampaan villalankoja, mutta niitä ei nyt ollut saatavilla kuin kolmisäikeisenä. 

Kun lupiini oli porissut kiehuen kattilassa reilun tunnin, liemi siivilöitiin. Tuoretta värikasvia tarvitaan noin kymmenkertainen määrä lankoihin verrattuna. 

Väriliemen jäähdyttyä sinne siirrettiin puretetut langat suurinpiirtein samanlämpöisestä vedestä. Vettä pitåå lisätä, jos langat eivät uppoa kunnolla. Lankoja sekoitellaan silloin tällöin puukepillä.  Samaan aikaan laitoimme tulille väriliemen kanervasta ja järviruo'osta. 

Jännittävä hetki, kun langat ovat olleet vähintään tunnin 80-90 asteessa lupiinin väriliemessä. Olin tehnyt kolme pientä vyyhtiä keskiharmaasta, vaaleanharmaasta ja valkoisesta langasta. Harmaa värjäytyy enemmän  vihreäksi ja valkoinen keltaiseksi. Myös padan materiaali vaikuttaa väriin. Rautapata vahvistaa vihreää. Teräspata on myös sopiva värjäysastia. 

Välillä pitää rentoutua ja verytellä jalkoja. Lampaat veivät meidät porokoira Haldin ( Pilvipolun Háldi Vilgesjuolgi) paimentamana metsään. 

Seuraavaksi oli vuorossa kanerva.

Noitamaista touhua, tuumivat lampaat.

Terhi keräsi järviruo'on röyhyt läheisen järven rannalta. 

Järviruo'on väri hämmästytti ja epäiltiin, saako tuosta nyt vihreää. 

Huuhtelu suoritetaan vähitellen haalenevissa vesissä niin kauan, ettei väriä enää irtoa. Yleensä 5 kertaa riittää. Huuhteluveteen voi lisätä hieman etikkaa, joka edistää värin pysymistä.  

Kyllä järviruokokin antoi vihreää!

Ensimmäisen päivän tuotos ripustettiin kuivumaan komeisiin metsäpeuran sarviin. Ylhäällä lupiini, alhaalla vasemmalla järviruoko ja oikealla kanerva. 

Uhanalaiset metsäpeurat vaeltavat Terhin kotiseudun ohi keväisin vasomaan Oulunjärven rannoille ja syksyisin takaisin etelämmäksi. Porokoirat ovat taitavia löytämään pudonneita sarvia metsästä. 

Punasipulin kuoret keitettiin illalla ja jätettiin likoamaan väriliemeen. Aamulla siivilöitiin vahvanvärinen liemi. 

Punasipuli antaa harmaaseen voimakasta kellavihreää. Samalla värjättiin vielä 100g harmaata lankaa kanervan jälkiliemessä. Yllättävän hyvä väri siitäkin. 

Välillä muistettiin nautiskella Terhin omavaraisherkuista: riistaa, raparperipiirakkaa, jäätelöä kuusenkerkkasiirapilla. Nipsukin tuli kesken tuholaistorjuntatöiden tervehtimään. 

Tässä kahden ja puolen päivän värjäyksen tuotos, mukana väriä antaneet kasvit. 

Kiitos Terhi ja koko Heinäjärven Määtilan väki unohtumattomasta lammas- ja väriterapiasta! 

Terhi järjestää pienelle porukalle värjäys-, huovutus- ja kehräyskursseja. Tietoa facebookista https://www.facebook.com/heinajarven.maatila tai instagramista  osoitteella Heinäjärven Määtila.

Syksyllä langat soljuvat silmukoiksi ja villapuseroksi ja lämmittävät kuin  muisto kesän vihreistä kukkivista metsäpoluista.