tiistai 11. syyskuuta 2012

Kolin Kiekauksen kuulumisia

Horniolainen Taisto-kukko elää toista syksyään Kortelahdessa. Paljon se on saanut aikaiseksi...
Kesäkuun alussa nuori porokoira poika tutustui siihen liian innokkaasti ja nappasi pyrstösulat.
Mutta kesän aikana kasvoi tilalle entistä ehommat.

Nämäkin ovat Taiston aikaansaannoksia. Juhannuksena kuoriutuneista tipuista on kehittynyt reippaita kukkopoikia ja yksi kana. Vieno saa jäädä kotikanalaan. Yksi kukko lähti Savoon. Mutta loput taitavat joutua tulevana viikonloppuna pataan. Eli jos joku on kiinnostunut horniolaisista maatiaiskukoista, minulta niitä saisi. Voisin ehkä neuvotella myös parin , kolmen kanan antamisesta.  Syy selviää seuraavasta suakkunasta.

Miina-kana kateissa

Muutaman viikon ajan oli yksi kana, Miina, puuttunut joukosta. Koska kanojen välillä oli kärhämää, ajattelin sen vain pakoilevan muita. Välillä olin huomaavinani sen kuljeskelevan hieman muista erillään pihalla. Kiersin kyllä koirien kanssa pihamaata, jos löytäisin sen pesän. Mutta koiratkaan eivät ilmaisseet mitään.
Kunnes viime viikon torstaina kulkiessamme ruusupusikon ohi, Pipari höristi korviaan ja lähti kohti pensasta. Mansi seurasi perässä. Ne menivät pensaan sisään ja tuijottivat samaan kohtaan.
Suurinpiirtein tuon ruusun kohdalla. Hain sisältä paksun takin, työhousut, myssyn ja hanskat. Ryömin pensaan sisään oksaleikkuria apuna käyttäen.
Miina oli kaivanut piikkioksien suojaan itselleen kolon, jossa oli toistakymmentä munaa. 
Onneksi sattui kuiva, lämmin syyspäivä. Vietin päivän huovutetulla alustalla maaten ruusupensaassa, välillä kuvia napsien. Piipytyksen ja munan kuorien koputtelun sekaan kaikuivat lammelta kuikkien huudot. Ne taisivat heittää hyvästejä kesälle.
Mietiskelin, että miten ihmeessä syksyllä syntyneet tiput pärjäävät. Kanaemo oli valinnut haudontapaikan enkä minä ainakaan kesken kuoriutumisen hennonut sitä häiritä. Päätin, että se itse saa päättää, mikä on tipuille parhaaksi. Minä vain seuraan tilannetta.
Olihan tipusilla lämmin höyhenkehto.
En malttanut, vaan yritin laskea munia ja tipuja. Yksi muna vierähti Miinan eteen. Pikkuinen nokka oli juuri aukaisemassa reittiä ulos  maailmaan. Äkkiä Miina vetäisi munan alleen. Onneksi sain yhden kuvan. Kanojen elämästä kertova kuva-albumini alkaa olla aika täydellinen. Tunsin itseni petturiksi, kun kömmin illalla lämpimään vuoteeseen. Sade paukutti peltikattoa. Tuskinpa ruusupensas suojaa sellaiselta sateelta. Aamuhämärissä kuulin ruusupensaasta ponnekasta piipitystä.
Kun päivä valkeni, tapasin Miinan litimärkänä keskeltä pihaa. tajusin, että se oli tullut avoimelle paikalle pyytämään apua. Nostin sen kissankuljetuskoppiin. Höyhenten peitosta tipahteli tipuja "plops, plops"" kuin erään kaupan mainoksessa plussapalloja. Sain kaikki koppiin ja vein navettaan.Naapurin Virpi toi puhtaita olkia.  Koiranhäkistä tein emokanalle ja tipuille turvallisen pesän.
Tipuja on kaikkiaan kahdeksan.

Kanaemon äitiyden onni ja antaumus on täydellistä. Iloitsen sen seuraamisesta. Murehdin sitten myöhemmin, mihin nämä talvella mahtuvat. Mutta jos joku haluaisi aloittaa maatiaiskanojen pidon tai tarvitsisi täydennystä horniolaiseen kantaansa, kannattaa ottaa yhteyttä.



4 kommenttia:

  1. Komea pyrstö, todellakin! Toivottavasti se saa nyt olla rauhassa, tuollainen kohdehan pitäisi jo rauhoittaa ;-)
    Noissa on hienot värit ja mukavasti tepastelevat pihalla.

    VastaaPoista
  2. Taisto taisi liikaa luottaa koiriin, kun omat koirat on kavereita. Nyt se kyllä osaa varoa.

    VastaaPoista
  3. No johan nyt vallan, oikea tiputehdas sinulla siellä. Onnea, ja toivotaan että tiput kasvettuaan pääsevät hyviin kanaloihin.

    VastaaPoista
  4. Komee on kukko ja kanat kauniita. Kun olis kevät, niin heti ottasin!

    VastaaPoista