sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Linnansaari

Juna kuljetti minut Porista Tampereen kautta kohti itää. Varkaudessa hyppäsin kyydistä. Sydänjuuriin asti riipaisevan ja tunteita myllertävän viikonlopun jälkeen pääsin rauhoittumaan ja hiljentymään Linnansaaren kansallispuistoon Maritan vieraaksi.
Maritan paratiisisaari Saimaan pohjoispäässä Rantasalmella.

Tervetuloa!

Lilli esittelee saaren kivinorpan, joka on Maritan sedän tekemä. Toiveenani oli nähdä elävä norppa. Se kuulemma vierailee usein saaren edessä olevalla luodolla.

Ensimmäiselle tutustumiskierrokselle ympärillä olevaan kansallispuistoon läksimme Maritan näppärällä moottoriveneellä.

Kalasääskiperhe lenteli kallioisten saarten yllä.

Ruokaa perheelle.

 Harvinaisempi bongaus oli yksinäinen merimetso.


Joutsenperhe latasi energiaa syysmuuttoa varten.

Tähystäjä

Maritan kantarellimetsä.

Illan istuin rannalla  ja odotin norppaa. Ei valittamista, vaikkei norppa saapunutkaan. Lämmin, leppeä syysilta, kylmää olutta, kuhaa sienikastikkeessa. Kiitos Marita!

 Syyskuun kuu



Aamu


Aamulla pääsin  Saimaalle Maritan erinomaisen retkisoutuveneen kyydissä.

Syyskuussa Saimaa on hiljainen. Lomailijat ja suurin osa linnuista ovat muuttaneet pois. Sorsat päiväunilla rantakivillä.

Kuikat syyspäivän kimalluksessa.
Norpat jäivät näkemättä. Sainpahan hyvän syyn tulla uudelleen. Lämmin kiitos Maritalle upeasta opastuksesta Linnansaaressa.

Maritan blogin mukana pääset virtuaaliretkille Linnansaareen ja muihin upeisiin luontokohteisiin Pikkulillin lokikirja




2 kommenttia: