keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Unna etsii kotia, aprillia!



Unna täytti vuoden  21. 3.  Se on rekisteröimätön porokoira Näkkälästä. Melko pieni kokoinen, vilkas  ja rakastaa ihmisiä. Kiipeää mielellään syliin. Luonteeltaan utelias ja kekseliäs, tutkii kyllä lenkillä jäniksen jäljet ja muun kiinnostavan, seuraa kuitenkin hyvin ihmistä.

Unnaa ei ole vielä terveystarkastettu. Geenitestin perusteella se ei kanna prcd-PRA-geeniä, mutta kantaa pompentaudin geeniä, itse ei kuitenkaan voi sairastua kyseiseen tautiin.
Unnan emä on näkkäläläisen Anni-Marja Vanhapihan  Nasti ja isä näkkäläläinen porokoira Musti. Unnan suvusta enemmän täällä

Ongelma on  meidän eläinlaumaan sopeutuminen. Siksi joudun luopumaan Unnasta.


Unna ärsyttää Mansia roikkumalla jatkuvasti sen karvoissa.


Myös Pipari on lopen kyllästynyt. Pitäis Unnan älytä antaa vanhalle rouvalle rauha ilman irvistelyä.


Äiti ja tytär ovat päättäneet, että Unna on kolmas pyörä, jota ei tarvita.


Liinun ilme kertoo, mitä mieltä se on kurittomasta penskasta.


Kyllästyttää tämä jatkuva puuhun kiipeäminen.


Hilla on samaa mieltä.


Mutta toisaalta, Unnaa on aika mukava kiusata.



Se kun ei puuhun pääse, ähäkutti !


APRILLIÄ! Oikeesti me ollaan kaikki kavereita.




Vekkulia aprillipäivää! Eihän kukaan voisi minusta luopua.

14 kommenttia:

  1. Heh, minä ainakin juon nyt kuravettä ;D Iloista kevättä teille !

    VastaaPoista
  2. Samoin! Kevät alkaa aina aprillilla.

    VastaaPoista
  3. Ja minä vakaasti jo eilen päätin, etten usko tänään mitään ja heti ensimmäiseen jekutukseen upposin :D

    Hauskaa, kaunista kevättä sinulle ja ihanille eläimillesi :)

    VastaaPoista
  4. Höh. Minä olin jo melkein soittamassa tyttärelleni, että lue äkkiä Maatiaismuorin päivitys. Nyt en soitakaan.
    Oikein hyvää huhtikuuta, Maatiaismuori, sinulle ja väellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. Itsekin meinasin soittaa sinne päin, mutta maltoin sittenki lukea tekstin loppuun asti.

      Poista
  5. Ihan täydestä meni täälläkin. Leppoisaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  6. Täydestä meni. Luettavana juuri "kanakirjasi" (toiseen kertaan) ja aikomus tulla 4.4. Kolille kuulemaan uudesta kirjastasi (se tapahtuma ei vamaankaan ole aprillia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ainoastaan tänään saa narrata. Tervetuloa lauantaina Kolille!

      Poista
  7. Kirsti, aikamoinen aprillipila. Osui ja upposi.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti kukaan ei pettynyt pahasti, vaikke olekaan mahdollista saada Unnaa.

    VastaaPoista
  9. Olipa vekkuli aprillipila! Olin kokonaan unohtanut tämän päivän, niin minuun meni juttu ihan täydestä. Harkitsin jo Unnan ottamista, mutta Ransu taitaisi silloin muuttaa muualle, ja sitä riskiä en voi ottaa. Tai sitä, että Unna saisi Ransulta turpiinsa joka päivä. Siellä teillä Unnalla on kyllä parhaat mahdolliset oltavat, hyvä että tää olikin pila!

    VastaaPoista
  10. Vekkuli oli tämä jekutus. Jospa kutsuttekin niitä Polokkeja sinne pitämään järjestystä :) Ainakin Aamulehdessä on niistä juttua.

    VastaaPoista
  11. Tämä oli komea aprillipila. Olit nähnyt vaivaa ja kuluttanut aikaa sen laatimiseen. Toisin kuin monet lehdet joitten pilat lähinnä suututtavat tai säälittävät.
    Jostain syystä minä en mennyt lankaan, arvasin heti mistä on kysymys.
    Hyvää kevättä Sinulle ja eläimillesi!

    VastaaPoista