perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kirstin kissanpäivät

Koko kevään ja alkukesän Liinu on kaipaillen tähyillyt ja vaellellut Kortelahden lähitienoilla sulhoa etsiskellen. Olisko missään kollia näkynyt?

Ei löytynyt keväällä, ei löytynyt alkukesästä...



Mutta minäpä löysin käväistessäni Ryynäsen maatilalla noin 4 kilometrin päästä Kortelahdesta. Sinne oli ilmestynyt komea kulkukolli. Välillä kuulemma aina häipyi jonnekin ja sitten taas palasi talon herkkukipoille. Päätin, että katsotaan vielä tämä kesä, jos rakkaus leimahtaisi.

Iloisen oranssin ja hillityn harmaan yhdistelmästä voisi syntyä jotain suloista.



 Alkukesä Liinulla sujui koirien kanssa kaveeraamiseen.


Kun Liinu haluaa sisään, se hyppää ikkunalaudalle ja tuijottaa vaativasti. Jos en huomaa, koirat usein haukahtavat, että Liinu haluaa sisään.

Hilla-emon kanssa sujuu leppoisasti.

Lampaisiin Liinu pitää kunnioittavaa etäisyyttä.

Uteliaisuus kuitenkin voitti, kun Surpriza sai karitsat.





Heinäkuussa alkoi näkyä masun pyöristymistä. Tällä viikolla Liinu aiheutti minulle sydämentykytystä, kun se häipyi tiistaina eikä sitä moneen päivään näkynyt. Säikähdin, että jos Liinu on mennyt synnyttämään taas jonnekin riiheen tai latoon. Ekat pennuthan se teki muutaman kilometrin päässä olevaan matkailutilan riiheen. Jakelin jo katoamiskortteja lähialueen postilaatikkoihin.
Aamuyöstä heräsin vaativaan rapsahdukseen ikkunan takaa. Liinu oli palannut ja masu edelleen pyöreänä. Mukava Kirstin päivän lahja!

Nyt  Liinu valitettavast joutuu sisäkissaksi  synnytykseen asti. Vähäksi aikaa mukava pihaelämä saa jäädä.
Blogiin tulee kuulumisia, kun jotain alkaa tapahtua. Arvioisin, ettei kahta viikkoa pidempää enää tarvitse odottaa.
Liinusta ja sen emosta Hillasta sekä aiemmista pennuista olen tehnyt yhdessä Raili Heikkilän kanssa hyvänmielen lahjakirjan, josta on kovaa vauhtia kulumassa jo toinen painos. Kirjassa kerron myös maatiaiskissan historiasta Suomessa. Täällä kirjasta enemmän Kissanviikset ja katinkontit

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen kerran! Palailin eilen sieltä suunnalta taas ja heti piti palata valloittaviin kuviisi ja eläintarinoihin, kun kaipaa samantien jo Kolille takaisin. Oon kolunnut korttihyllyt jo niin moneen kertaan, jotta toistoa tulee ystäville. Tällä kertaa löytyi kisukuvia osuvilla runoilla ja lähettelin niitä pitkin Suomea. Sun blogi ilostuttaa aina, kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kortteja ja runoja on Paperisilppurilla suunnitteilla lisää.

    VastaaPoista
  3. Oikein tormakan näköinen isä on tulevilla pennuilla. Ihan risainen korvakin :) Ihana nähdä taas kissanpentuja, niitä silloin alussa täällä blogissa ihailinkin :)

    VastaaPoista
  4. Liinu on kuin meidän ex-kolli Nöpö, upea neitonen Liinu on ja varmaan pennut suloisia. Nöpölläkin on tuollainen mangustiasento usein!

    VastaaPoista