Pääsin kuvaamaan viisiviikkoisia pystykorvanpentuja Juha Prinkkilän kotiin Holohongan kenneliin Varkauteen. Emolla on kaksi tomeraa urospentua.
Suomenpystykorvalla on terhakka olemus. Sen luonnetta kuvataan sanoin: vilkas, tarmokas, rohkea ja peräänantamaton,
Pystykorvan tyyppistä koiraa on käytetty satoja vuosia metsästykseen Suomen saloilla. Maatiaispystykorvat eivät olleet pelkästään lintukoiria, vaan alunperin ne olivat apuna monenlaisessa metsästyksessä oravanpyynnistä karhunhaukkuun.1800-luvun lopulla Suomen Kennelklubi järjesti näyttelyitä ja perusti rotukirjan suomalaisen haukkuvan lintukoiran kartoittamiseksi. Vuonna 1897 suomalaiselle haukkuvalle lintukoiralle annettiin nimeksi suomalainen pystykorva. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin kansalliskoiraksi. Suurimmillaan suomenpystykorvien pentumäärät olivat 1968. Silloin pentuja syntyi 2800. Vuosituhannen vaihteessa pentuluku laski alle tuhannen.
Kaunis, imettävä narttu
Suomenpystykorva on ainutlaatuinen puhtaasti maatiaiskantaan pohjautuva koirarotu. Sen jalostuksessa on aina ollut määräävää sen käyttötarkoitus metsästyskoirana. Rotu muodostettiin aikanaan vain muutamista kymmenistä alkuperäistä maatiaiskantaa olevista yksilöistä. Valitettavasti liian ahtaan rotumääritelmän takia on hukattu paljon arvokasta geeniainesta. Liian runsas samojen sukujen ja yksilöiden käyttö jalostuksessa on kaventanut geenipohjaa ja lisännyt perinnölliiä sairauksia.
Vuonna 2011 aloitettiin Suomen Kennelliiton rahoituksella projekti, joka kartoitti muun muassa suomenpystykorvan DLA-monimuotoisuutta. Samanperäisyysaste kaikissa tutkituissa suomenpystykorvissa oli korkea. Tämä lisää huomattavasti riskiä perinnöllisiin sairauksiin.
Uudessa suomenpystykorvan jalostuksen tavoiteohjelmassa (2015) onkin tavoitteeksi asetettu mahdollisimman laaja jalostuspohja, jotta perinnöllinen monimuotoisuus ei katoaisi. Jalostukseen pitäisi käyttää mahdollisimman montaa erisukuista koiraa. Aiemmin saattoi jollakin suositulla uroksella olla satoja jälkeläisiä. Uudessa PEVISA-ohjelmassa ( Perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustamisohjelma) ei yhdeltä yksilöltä voi rekisteröidä kuin korkeintaan 50 jälkeläistä. Tärkeää olisi saada myös pentueiden määrä vuosittain kasvuun, että pystykorvapopulaatio säilyisi riittävän suurena.
Suomenpystykorvia on Suomen lisäksi jonkun verran myös Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa. Ruotsin kanta on suurin, mutta hyvin samanperintäinen kuin Suomen kanta. Venäjän kanta eroaa eniten. Se on muodostunut aikanaan lähes kokonaan toisessa maailmansodassa tuhoutuneesta erittäin pienestä karjalaissuomalaisesta laikakannasta. Vuonna 2006 Suomen ja Venäjän kennelliitot sopivat suomenpystykorvan ja karjalais-suomalisen laikan yhdistämi sestä yhdeksi roduksi, jonka nimeksi tuli suomenpystykorva. Tätä mahdollisuutta geenikannan laajentamiseen on kuitenkin käytetty hyvin vähän hyödyksi.
Emo on vähän huolissaan, pärjääkö pentu pakkasessa ja haluaisi kantaa sen sisään.
Pentu on kuitenkin eri mieltä.
Jännittävä maailma hajuineen ja makuineen avartuu. Pentu elementissään.
Emolla on aina huoli lapsistaan.
Tämä katse riipaisee suomalaista sielua syvältä.
Suomenpystykorva ja sen avulla metsästäminen ovat arvokasta ja ainutlaatuista suomalaista kulttuurihistoriaa, ikiaikista eloa ja metsästystä pikinokan kanssa. Suomen Kennelliitto, Suomen Pystykorvajärjestö ja Metsästäjäliitto tekivät vuonna 2013 aloitteen, että suomenpystykorvalla metsästys liitettäisiin Unescon
aineettoman kulttuuriperinnön maailmanlistalle.
Geenitutkimuksella ja yhteistyöllä turvataan suomenpystykorvan ja muiden alkuperäisrotujemme tulevaisuus. Luonnonvarakeskuksen koordinoima Kansallinen eläingeenivarahanke sai 9000e lahjoituksen Kennelliiton koiramessuilla joulukuussa 2016. Se käytetään koirarotujen geenipankin rakentamiseen Kotimaiset koirarodut turvaan ja geenipankkiin
Pidetään hyvä huoli kansalliskoirastamme!
Hellyttävän suloisia, kauniita ja upeita kansallisaarteita! Kiitos kuvista ja tiedoista.
VastaaPoistaAi että, kun ihania kuvia! Mahtavia koiria nuo pystikset.
VastaaPoistaJeppe, Bella, Piku, Teppo ja Topi siinä elämäni rakkaimmat suomenpystykorvat! <3 Kaikki lapsuudesta tähän päivään.
Suomenpystykorva on hieno koira. Sanoin sitä pienenä kierroshäntäkoiraksi :)
VastaaPoistaIhania kuvia. Mina tiedan naisen taalla Fort Collins Coloradossa jolla on aivan ihana suomenpystykorva. Tunnistin heti koiran suomenpystykorvaksi ja aloin juttelemaan taan naisen kanssa lenkkipolulla. Han kertoi ottaneen koiran Californian elainsuojeluyhdistykselta! Han tykkasi koirastaan mutta sanoi, etta se on kova haukkumaan ehka siksi ihmiset olivat tuoneet koiran elainsuojelulaitokselle. Taa nainen ja koira ovat ahkera pari lenkkipolulla.
VastaaPoistaAivan ihania kuvia, ihanasta koirarodusta! <3
VastaaPoistaEksyin sattumalta sivulle, ja tulipa hyvä mieli.
VastaaPoistaIhania pystykoiria!