Nämä pimeät päivät marraskuun

Nämä pimeät päivät marraskuun meinaavat musertaa optimistinkin. Syksyisin yksinäisyys korostuu. Yhdeksäs syksy yksin Kortelahdessa. Miten olen selvinnyt?
Selasin vanhoja blogikirjoituksiani menneiltä marraskuilta. Syksyllä 2010 kiukuttelin: "Olkoon, vieköön aurinko väritkin mennessään! Käännän kamerani ohjelman mustavalkealle". Siitä sain idean muuntaa marraskuvani mustavalkeiksi. Sopii jotenkin tunnelmaan.  

Ensimmäisenä syksynäni 2009 olin vielä niin autuaan onnellinen uudesta elämästäni, etten murehtinut syksyn synkkyyttä. Silloin taistelin vuokraemäntäni ja isäntäni Liisan ja Tuomon kanssa Kortelahden ympäristön puolesta. Viereisellä tontilla runneltiin kaunista rantamaisemaa, kun yllättäen sinne alettiin rakentamaan kolmea huvilaa. Kortelahden metsänpuoleiselle pellolle kunta suunnitteli läpikulkutietä. Sitten elämä pysähtyi, kun Tuomo yllättäen kuoli.

Kolme huvilaa rakennettiin. Nyt ne ovat töröttäneet enimmäkseen tyhjillään. Tietä ei onneksi ole rakennettu, vaan lampaat ja vasikat ovat saaneet laiduntaa rauhassa pellolla.

"Marras tarkoittaa kuolemaa. Marraskuussa luonto antaa periksi ja kuolee. Välistä on luovutettava ja haudattava unelma", kirjoitin syksyllä 2011. Muistan, kuinka silloin olin haaveillut rakkaudesta ja pettynyt. 

Syksy 2012 oli toivoa täynnä: "Pitkäaikainen haave toteutui. Olen tehnyt kustantajan kanssa sopimuksen maatiaiskanakirjasta. Kirjoittaminen on vienyt aikani  ja ajatukseni, joten tämä blogi on jäänyt vähemmälle. Mutta yritän päivitellä silloin tällöin, etteivät ajatukseni muutu vallan kanamaisiksi." 

Seuraavana syksynä Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen-kirja oli valmis painettavaksi. Minulla oli vähän tyhjä ja levoton olo. Kirjoitin: "Minulla on ollut monta asiaa epämääräisesti kesken. Nyt tulevaisuuden suunnitelmat alkavat selkiytyä. Luvassa mieluisia töitä ainakin vuodeksi eteenpäin.Sitä ennen tekisi mieli lähteä pienelle seikkailumatkalle."
No, tuo seuraava työ oli paljon kuviteltua suurempi ja kesti kaksi vuotta.

Marraskuussa 2015 kirjoitin:"Omat lampaat on laskettu.  Nimittäin Omat lampaat-kirja on laskettu käsistä tai paremminkin koneelta. Käsikirjoitus ja pari sataa kuvaa on nyt taittajan koneella.
Pimeä aika hurahti kirjan kimpussa. Ulkona oli synkkää eikä kirjoittaminenkaan aina niin iloista ollut. Paljon todellista puurtamista, pettymyksiä yhteistyön sujumisessa, jumittumista ja mieliharmia. Mutta onneksi kuitenkin välillä ihania ahaa-elämykiä ja flow-tunnetta."
Kolme vuotta kuitenkin kesti, että olen saanut kirjoittamisen ilon takaisin. Olen toki kirjoittanut blogiini ja erilaisia lehtijuttuja. Suurempiin projekteihin en ole kuitenkaan jaksanut ryhtyä. Nyt uusi kirja on hyvällä alulla.
Valokuvaus  ja kotieläimeni ovat  ne lääkkeet, jotka  ovat estäneet vakavammalta masennukselta. 

.

Oivallan, että on tärkeää kokea marraskuu. Kesän lehtevä rehevyys ja ruskan yltäkylläiset värit maatuvat, luonto pelkistyy ja antaa tilaa uusille mielikuville ja ajatuksille. 

Kun maltan odottaa, kypsyttää ja maaduttaa, niin ehkäpä syntyy uutta, jota voin panna kohta itämään.

Aurinko, elämän voima välähtää marraskuun harmaudessa.