Varsaretki

Kun on joskus omistanut elämänsä hevosen, se antaa sisältöä läpi elämän. 

Pilven Poika ja Maarit Raiskio 

Minun ja tyttäreni Laura Liljan kasvattama ja tyttäreni omistama valio-ori Pilven Poika eli 1989-2014. Nyt voin seurata sen menestyneitä jälkeläisiä useammassa polvessa. 

Loiste Priimus Ypäjällä kevät 2025 kuva Ansku Ankelo. 

Ystäväni Minna Maunola on omistanut useampia Pilven Pojan orijälkeläiseen. Ilman näitä suomenhevosorien sukuihin ja koulutukseen paneutuvia ja panostavia omistajia suomenhevoskasvatus olisi pulassa. 

Loiste ja Johanna Vainio kesä 2025, kuva Ansku Ankelo

Teimme Minnan kanssa varsaretken Lounais-Suomeen katsomaan hänen nykyisen orinsa Loiste Priimuksen ensimmäisen ikäpolven jälkeläisiä ja sukulaisia. Kaikkiaan Loisteelle odotetaan tänä kesänä 12 varsaa. 

Loiste Priimuksen emä on Pilven Pojan tytär Päijänne Priima ja isä Säkkärän Sälli, omistaja Jenny Hinkkanen

Päijänne Priiman tytär Primanella, Loisteen 75% sisko 

Kävimme Jenny Hinkkasen luona Paimiossa tapaamassa Loisteen sukulaisia. Primanella on Loisteen  5v sisko, jonka isä on Kulta-Ahon Kasimir, Säkkärän Sällin poika.

Sarilla on myös Päijänne Priiman viimeinen varsa, Loisteen veli, 2 vuotias oripoika Priimo, jonka isä on Savelan Hemuli.

Loiste Priimuksen ensimmäisenä syntynyt varsa Loisteen Armani ( emä Aleksandra) Nousiaisiin Loisteen kasvattajalle Sari Mansikkamäelle.

 

Toisena syntyi Lavilan Elosalama ( emä Lavilan Nata), joka elelee samassa laumassa toisen orivarsan Elviksen kanssa Mattilan Ratsutilalla Eurajoella. Elviksen isä on Ypäjä Rokki.

Varsamaista juhannusta ja onnellista laidunkesää varsoille ja kaikille muillekin!

P.S.Varsaretket jatkuvat heinäkuussa.

Maatiaismuorin Tampere

Tampere on yllättänyt positiivisesti monella tapaa. Juuri ne asiat, mitä Länsirannikolla Reposaaressa kaipasin (vaikka muuten viihdyinkin merellisessä puukaupunki-idyllissä) eli kunnon metsät ja maatiaiskotieläimet ovat nyt lähelläni täällä Multisillassa.

Peltolammi-Pärrinkosken luonnonsuojelualue sijaitsee vajaan kilometrin päässä asunnostani. Siellä radan läntisellä puolella on Pärrinkosken vieressä punainen torppa ja vanhat laidunpellot sen ympärillä. Viime vuonna metsittyneeltä  pellolta kaadettiin puut ja lampaat laidunsivat siellä ensimmäistä kesää. Hoito edistää luonnon monimuotoisuutta, niittykasvit saavat elintilaa, hyönteisten ja linnuston olosuhteet paranevat. Alueella näyttää olevan myös ainakin lupiineja, joten lampaat avustavat niiden torjunnasa. 

Tänä aamuna pyöräilin Unnan kanssa ihanan metsätien kautta Pärrinkoskelle ja siellähän lampaat odottivat!

Nämä rauhalliset pyöräilyt mahtavien puiden katveessa ovat minulle samaa kuin jollekin toiselle jooga  tai rukous. Uskon, että Unna kokee samoin.

Rauhalliset oletettavasti suomenlampaat tulivat moikkaamaan Unnaa, joka myös osaa olla kauniisti eläinten kanssa. Lampaita saa vain katsella, ei häiritä millään tavalla eikä ruokkia. 

Lampaat keskittyivät suolakiven nuolemiseen. 

Yöjuna pohjoisesta hurahti ohi kyydissä iso lasti turistien autoja. Laidun sijitsee ihan radan vieressä, mutta ei se näytä lampaita häiritsevän. Täällä radan länsipuolella alkaa suuret metsäalueet Lempäälän ja Pirkkalan välissä. LemPi-metsästä löytyy todellista luonnonrauhaa. Metsiä uhkaa suunniteltu Puskiaisten moottoritie. Toivottavasti suunnitelma ei toteudu. 

Vähän Tampereen suuntaan radan toisella puolella sijaitsee Rukkamäen puisto, jossa on myös lampaita hoitamassa maisemaa. Rukkamäen arvoniittyjä on laidunnettu jo pitempään. Viime vuonna siellä oli Ahlmanin kartanon länsisuomenkarjahiehoja. Tänävuonna taas lampaita. 

Länsisuomenkarjaa Tampereella voi nähdä Ahlmanin kartanon pelloilla ja Iidesjärven rantaniityillä. Kuvat ovat suositusta karjan laitumellelaskusta Ahlmannilla toukokuun puolessa välissä. 

Kyllä täällä riittää Maatiaismuorille kuvattavaa!

Maatiaismuori muistojen maisemissa

Paras paikka maailmassa keväinen kukkiva metsä

Otin siskon ja koirien kanssa kesän vastaan mökkilomalla Lokkerinvuoren kupeessa Suonojärven rannalla. Osa minusta kaipaa aina näihin pirkanmaalaisiin metsämaisemiin. Olen asunut viiden kilometrin päässä Rämsöön kylässä yhden onnellisen jakson elämässäni yli 40 vuotta sitten. 

Jo kilometrin pituisella mökkitiellä verenpaine alkoi laskea

Lokkerinvuorella on nähty ilveksiä ja jossain kallionkolossa voi olla pennutkin. 

Unna ja Rino pysyivät hyvin mökin piha-alueella ja saivat viettää vapaata lomaa.

Joutsenparilla oli omat juhlansa.

Kurkipariskunta oli ujompi, mutta huutelivat äänekkäästi. Suvivirteen yhtyivät myös käki ja kuikka. 

Laiturilla oli hyvä istua ja ikuistaa kameralla muutama hetki. Tavi kahden poikasen kanssa lipui ohi. Myös telkällä oli jo poikaset. Säät ei kovin hyvin suosineet. 

Mökin takana kohoavalla Lokkerinvuorella kukkivat tavallisten kielojen lisäksi myös kalliokielot ja orvokit.

Kävin myös Rmsöön Vuorelan mökillä, josta minun maatiaismatkani alkoi 1980-luvulla. Vein Rämsöön kyläyhdistykselle kirjani Maatiaisten matkassa, jonka julkaisin 2006. 

Aikanaan tyttäreni Laura hyppeli tällä pihan isolla kivellä. Nyt hän täyttää 50 vuotta.