Joka kukko paikallaan

Taisto on tullut takaisin! Huovutustaiteilija Arja Leppänen huovutti minulle luonnollisen kokoisen Taiston.

Yrjö-poika ensin vähän säikähti, että onko taas tullut toinen kukko pomottamaan, kun se juuri pääsi eroon Ukosta.

Tämä kukko taitaa kuitenkin olla vaaraton.

Kanatkin tarkastivat Huopa-Taiston ja totesivat, että eipä tästä taida olla kukon hommiin.

 Huopa-Taisto pääsi kunniapaikalle uudistettuun keittiööni. Se saa varmaan tulevaisuudessa muitakin edustustehtäviä näyttelyissä ja kanankirjani julkaisutulaisuudessa ensi keväänä.

Ukko-kukko ja sen kolme kanaa palasivat kesäkotiinsa Elontilalle Mattilaan Kolin kansallisppuistoon.

Yrjö-poika miehistyy tai siis kukkoistuu päivä päivältä, kun on päässyt seitsenän kanan ainoaksi kukoksi Kolin Kiekauksessa.

Kortelahdessa alkaa leppoisa kesä kanaojen, kissojen, koirien ja kohta saapuvien lampaiden kanssa.

 Tai mistä sen tietää, mitä tapahtuu.

Virkistävää kesää kaikille!

Kukkoja ja viiniä

Kukkoja on liikaa. Taiston ja Anna-Liisan juhannustipuista kuudesta viisi oli kukkoa ja sama toistui Miinan syysyllätyksissä. Vain yksi kana ja viisi kukkoa. 

Kanat voin jättää kasvamaan. Vanhemmalle annoin nimeksi Vieno, koska tiput kuoriutuivat juuri ennen unohtumatonta Vienan matkaani. Nuorempi kanatipu on vielä nimetön tai ei Ruusuhan sen olla pitää, kun kuoriutui ruusupensaassa. Ja koska se on syksyinen tipu ja väriltäänkin musta, olkoon Mustaruusu

Lokakuun lopulla yöt pakastuivat. Jos päivällä paistoi aurinko, kanat tulivat mielellään ulos. Mutta ne alkoivat selvästi viihtyä enemmän sisällä. Sisällä alkoi olla kukoilla ahdasta. Taiston lisäksi sen kaksi poikaa ovat melkein aikuisia. Vielä kukkopojat eivät kyseenalaistaneet Taiston arvovaltaa, mutta selvästi ne alkoivat liehakoida kanoja. 

 

Kukkotappeluita saattoi olla odotettavissa. Lisäksi syystipuissa oli kasvamassa viisi kukkoa lisää. Minun oli aika tehdä vaikea päätös.

 

Olen liittynyt mukaan maatiaiskanojen säilytysohjelmaan ja mahdollisesti ryhdyn myös poikastuottajaksi. Ensi keväänä minulla olisi lisääntymässä jo Taiston tyttäriä. Minun pitäisi vaihtaa kukko, koska sukusiitos kasvaisi liian suureksi.

Ystäväni soitti, että nyt hänen miesystävänsä voisi teurastaa kukot niin kuin oli aiemmin ollut puhetta. Panin hetkeksi sydämeni pakastimeen ja tein nopean päätöksen, että kanalastani lähtevät kaikki isot kukot, myös Taisto ja pikkukukoista jätän yhden kasvamaan siskonsa kanssa. Se on Miina-emon kannalta hyvä, koska se vielä hoitaa kuusiviikkoisia tipujaan. Jos sille jää kaksi tipua ehkei se masennu. Ja kyllähän Taiston poika, pikku Yrjö, lohduttaa minuakin.

 

Taisto tulee aina elämään muistoissani, kuvissani ja tekeillä olevassa kirjassani. Myös sen ääni on tallennettu multimediaesitykseeni ”Luona vanahan veräjän”.

Minä en olisi kyennyt syömään kukkoa viinissä, mutta illalla join pari lasillista punaviiniä Taiston muistolle.

 

Taisto on kuollut, eläköön Ukko-kukko!

Kolin kansallispuistossa Elontilalla Mattilassa oli kesäajan horniolaisia maatiaiskanoja. Mattilan yrittäjäpariskunta olisi halunnut pitää kanat luonaan talven yli, mutta Metsähallituksen toimesta oli rakennettu vain kesäkanala.

Vaikka horniolaiset ovat hyvin kylmää kestäviä ja karaistuneita, ei ne enää kovilla pakkasilla pärjää ulkona.

Sisäänkään niitä ei voinut ottaa. Jotain oli keksittävä. Tunsin olevani osavastuussa, koska keväällä yllytin kanojen ottoon Mattilaan.

Ukko on eri kukosta kuin Taisto ja minun kanani. Sovimme, että se kanoineen tulee talveksi Kortelahteen.

Mattilasta saapuvat Ukko ja sen kanat Saima, Tyyne ja Alma.

Ukko otti arvokkaasti uuden tehtävän vastaan. Kanalaumassa on pientä säpinää ja kilpailua. Mielenkiintoista seurata minkälainen nokkimisjärjestys kanalaan muotoutuu.