Kortelahden kissat ja ruska

Oranssit kissani ja syksyn ruska, molemmat innoittavat minua kuvaamaan. Kissani lähtevät innolla pienille retkille Kortelahden lähiympäristöön. Ne seuraavat mukana ihan yhtä hyvin kuin koirat. 

Hilla on nyt seitsemän vuotta. Se on asunut  Kolilla melkein yhtä kauan kuin minä. Aikanaan Hilla teki kolmet pennut ja on nyt steriloitu.

Liinu on viisivuotias Hillan tytär. Se teki viimeiset pentunsa keväällä ja steriloitiin nyt syksyllä.

Viimeisestä pentueesta kuin vahingossa minulle jäi ihana, villi Maija.

Eihän tämmöistä kaunotarta voi vastustaa.
Kissani ovat olleet valokuvamalleina kuvittamassani kirjassa Kissanviikset ja katinkontit
Samoin Hillan, Liinun ja niiden pentujen kuvia löytyy Paperisilppurin korteista.

Tie vie Paanajärvelle

Ulkona on syksynharmaata. Vielä pieni väripiristys eli kuvamuistoja Paanajärven matkalta. Nämä kuvat on otettu matkalla kansallispuistoon ja sieltä pois. Ah, nämä Venäjän tiet ! Ne ovat kuin venäläinen sielu: henkeäsalpaavan kaunista ja tuskaisen kuoppaista.

 Taustalla Pääjärvi

Kivakkatunturi

 Paanajärven kansallispuiston portilla

 Silta yli Oulanka- eli Olangajoen

Lisää kuvia ja juttua Paanajärven kansallispuistosta Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä

Hanhiretki Rääkkylään

Sysksy ei tunnu syksyltä, jos en pääse seuraamaan hanhien joukkomuuttoa. Siihen on parhaat paikat Rääkkylän pelloilla. Samalla matka on aina nostalginen pyrähdys lapsuuden muistoihin. Asuin elämäni ensimmäiset 15 vuotta Rääkkylässä.

Lounaalla kävimme vieraanvaraisessa Paksunniemen Satamakahvilassa ja maistelimme paikallisen panimon olutta Luja ote. Kiitos Ulla seurasta ja kyydistä!

Joutsenia oli jonkun verran.

Hanhia oli levittäytynyt laajalle alueelle. Lintutorni näkyy taustalla oikealla.

Valkoposkihanhien joukossa oli yksi outo vieras Tiibetistä. Oliko se tiibetinhanhi vai tiibetinhanhen ja valkoposkihanhen risteytys, sen saavat viisaat lintuihmiset selvittää.

Harvinainen bongaus joka tapauksessa.

Illalla auringonlaskun aikaan hanhet nousivat siivilleen ja suunnistivat Hämeenselän laineille nukkumaan. Kaikkiaan hanhia oli 150 000.

Ensimmäisen kerran olin seuraamassa syysmuuttoa samoihin aikoihin vuonna 2013 Lintusten tie etelään vie Rääkkylän kautta

Myös syksyllä 2014 pääsin paikalle Muuttolintujen matkassa Rääkkylään

Silloin vielä ei seuraajia ollut paljon,vain muutama paikallinen. Tänä syksynä paikalla oli monta  valokuvaajaa ja lintubongaria. Tapasinpa joitakin tuttujakin. 

Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä

Kivakkatunturi nousi jylhänä ruskametsän yläpuolelle, kun saavuimme Paanajärven kansallispuiston rajalle. Huippu on  noin puolen kilometrin korkeudella.

Ensimmäisen retkipäivän ohjelmassa oli nousu  Kivakkatunturille. Jännitin jo etukäteen, jaksanko nousta huipulle asti. Olen aiemmin käynyt Kivakalla kaksi kertaa. Viime syksyn rankka kirjoittamistyö ja masentavat kokemukset olivat romahduttaneet kuntoni. Kesän aikana toipuminen edistyi, mutta tiesin kuntoutumisen olevan kesken.

Matka tunturiin on noin viisi kilometriä. Polulle oli rakennettu vankat pitkospuut. Minun reumaisille jaloilleni joustava metsäpolku olisi kuitenkin ystävällisempi kuin puinen polku.

Noin puolessa välissä minun oli pakko myöntää, etten jaksa.

Jäin odottelemaan muita naavaisen ruskametsän hoivaavaan hiljaisuuteen.

Join nuoruuden lähteestä. En minä nuoruutta toivo takaisin, Toivon, että luomisen into ja ilo elpyisivät. Haluan herätä jokaiseen uuteen aamuun kuin seikkailuun.

Aarniometsä lohdutti ja seuraavana päivänä sain  Paanajärven karhu lta valtavasti voimia.

Oulanka- eli Olangajoki ja Kivakkakosken pahta.

Kivakkakoskelle vaeltaessa mieronkiertäjän askel ja mieli keveni. Antaa syksyn tulla, minulla on akut ladattuna!