Lounaalla kävimme vieraanvaraisessa Paksunniemen Satamakahvilassa ja maistelimme paikallisen panimon olutta Luja ote. Kiitos Ulla seurasta ja kyydistä!
Joutsenia oli jonkun verran.
Hanhia oli levittäytynyt laajalle alueelle. Lintutorni näkyy taustalla oikealla.
Harvinainen bongaus joka tapauksessa.
Illalla auringonlaskun aikaan hanhet nousivat siivilleen ja suunnistivat Hämeenselän laineille nukkumaan. Kaikkiaan hanhia oli 150 000.
Ensimmäisen kerran olin seuraamassa syysmuuttoa samoihin aikoihin vuonna 2013 Lintusten tie etelään vie Rääkkylän kautta
Myös syksyllä 2014 pääsin paikalle Muuttolintujen matkassa Rääkkylään
Silloin vielä ei seuraajia ollut paljon,vain muutama paikallinen. Tänä syksynä paikalla oli monta valokuvaajaa ja lintubongaria. Tapasinpa joitakin tuttujakin.
Onpa iso parvi, upeat kuvat!
VastaaPoista