sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kainuulainen karhukimara


Itä-Lapin juttu- ja kuvausreissulla pääsin Pauliina-miniän kanssa yhdeksi illaksi tarkkailemaan ja kuvaamaan karhuja Arola Bear-safarille Suomussalmelle lähelle rajan pintaa.


Lohiapajalla kävi myös kotkia. Näimme kolme nuorta merikotkaa.




Kotkat yrittivät siepata karhuilta tippuneita lohen roippeita. Paikalla oli tietysti myös ahnaita korppeja ja selkä- ja harmaalokkeja.


Lohet oli laitettu sementtirenkaiden sisään, josta karhut sieppasivat ne tassuillaan. Korpit ja lokit eivät yltäneet kaloja renkaista onkimaan.


Meillä oli tuuria. Emokarhu kahden poikasen kanssa vieraili ruokinnalla vasta toista kertaa. Emo oli valppaana, koska lähistöllä oli myös uroskarhuja. Katselijat ristivät emon Tiinaksi ja pennut Leoksi ja Liinaksi.



Nimesimme tämän nuoren uroksen Ahmatiksi. Se viihtyi lohipatojen ääressä ja suostui hyvin kuvattavaksi.



Arkajalka taas kävi kiireellä kaapaisemassa lohet suuhunsa ja pakeni ruokailemaan metsän peittoon. Naama oli kuin porinkarhulla



Korvapuoli oli kookas uros



Loppuillasta näimme vielä uuden uroksen, joka ei ollut aiemmin tiettävästi käynyt paikalla.






Olen käynyt ja kuullut monenlaisista karhunkuvauspaikoista. Tämä oli mukavan rauhallinen ja karhua  kunnioittava paikka.  Niin kuin Pauliina viisaasti sanoi: paras kuva on se, jossa karhu poistuu metsään.


Kiitokset talonväelle ja erityisesti Helena Seppäselle hyvästä opastuksesta! Rauhallista syksyä ja  toivottavasti kaikki karhut pääsevät turvallisesti talviunille.
Arolan maatila- ja erälomat Suomussalmella Arolan maatila- ja erälomat

Kolme vuotta sitten koin yhden suurimmista luontoelämyksistäni, kun näin karhun Paanajärven kansallispuistossa Venäjällä Paanajärven karhu

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Hetkiä suolla


Kun kesä kääntyy syksyyn, koittaa suon aika. Keväällä ja kesällä en vie koiriani ja kissojani pienelle kotisuolle. Silloin suo on rauhoitettu pesiville linnuille ja muille suon eläimille.



Saunarannan lahdukan molemmilla puolilla on pieni suo. Toinen suo kuuluu rantalaitumeen ja on aidattu. Houkuttelin vuohet mukaan suoretkelle. 





Lahdukan toisen puolen suo on minun valokuvausstudioni, jossa on aina upeat värit auringinnousun aikaan.


Jos aamulla herätessäni näen Käränkän yllä sumuvaipan, minulla tulee kiire. Äkkiä saappaat jalkaan ja kamera kaulaan. Valokuvaajan ylellisyyttä on asua paikassa, jossa voi mennä suolle vaikka yöpaidassa.




Unna ja Maija järjestävät aina pientä säpinää.




Mansi ja minä  ottamme suolla leppoisasti nauttien tuoksuista ja hiljaisuudesta. Kun malttaa olla rauhallisesti, voi nähdä enemmän. 








tiistai 6. elokuuta 2019

Maatiaiskissa Hillan muistolle



Hilla syntyi kesällä 2009 Polvijärvellä. Olin muuttanut keväälllä Kolin Kortelahteen ja haaveillut punaisesta tyttökissasta.


Tyttökissa sai nimekseen Hilla Ilona. Ja ilona  Hilla todellakin on ollut kaikki nämä vuodet. Hilla oli kaunis, leikkisä, hellä, erinomainen emo ja koirien paras kaveri.




Hilla sai kolmet pennut. Se on ollut kantaemona pienimuotoiselle, vastuulliselle maatiaiskissakasvatukselle.  Ensimmäisestä pentueesta jätin itselleni Liinun (täyttää kohta 8v) ja myöhemmin vielä Liinun tytär Maija (4v) jäi minulle. Hillan jälkeläisä on monessa perheessä rakastettuna lemmikkinä ja muutama on jatkanut myös sukua. 


Hilla oli apuna myös Pilvipolun lapinporokoirien kasvatuksessa opettamalla pentuja suhtautumaan oikein kissoihin.


Hilla oli erinomainen valokuvamalli ja esimerkiksi  kissakirjan kuvien päätähti. Hillasta  ja sen pennuista on tehty myös suosittu Paperisilppurin korttisarja.


Tässä vielä kaikki yhdessä heinäkuun lopussa. Tyttärentytär Maija, tytär Liinu ja Hilla.


Viimeinen kuva, jonka Hillasta löysin. Se tuli aina mielellään mukaan, kun kuvasin kotieläimiä.
Hilla katosi vajaa viikko sitten. Se ei yleensä liikkunut kaukana omalta pihalta. Ilmoittelin katoamisesta facebookin kautta. Koirien kanssa kiersimme lähitienoota. Eilen sain puhelinsoiton: sienestäjä oli  todennäköisesti löytänyt Hillan metsästä rantasaunan läheltä naapurin puoleiselta kalliolta.


Hautasin Hillan lempimaisemaani sydänkoivun juurelle. Hillan kuolinpaikka on tästä reilun sadan metrin päässä.


Maisema kuvattu viime lokakuussa pakkasyön jälkeen.
Hillaa oli purtu kuolettavasti kaulaan ja se oli ollut kuolleena jo monta päivää. Luulen, että ilves on käynyt Hillan kimppuun. En syytä ilvestä. Itseäni voin syyttää. Yleensä kissani nukkuvat yöt sisällä. Nyt kuitenkin alkukesän koiranpennut sotkivat normaalirytmin. Kissat halusivat nukkua omassa rauhassa kuistuilla.  Kuistilta pääsi vajan kautta pihalle ja  niin ne ryhtyivät saalistamaan yöllä. Tarkoitus oli palauttaa vanha rytmi, mutta eihän se helppoa ole.


Luulen, että Liinu ja Maija tietävät, että Hilla on siirtynyt tuonilmaisiin, mitä se sitten kissalla tarkoittaneekin.


Kultaista kissaani muistellen