Joudu, kevät, joudu!

 

Kortelahden punainen talo Käränkävaaran ja Käränkälammen välissä Kolin kansallismaisemassa teki minusta valokuvaajan. Nämä kuvat on otettu omalta pihalta ja rannasta ensimmäisenä keväänäni 2009 Kortelahdessa. Maisema ja valo lumosivat minut. Sen jälkeen en ole pystynyt nukkumaan kevätaamuina. 

Olen rakastunut elämässäni monta kertaa ja yhtä monta kertaa olen pettynyt. Luonto ei ole minua koskaan hylännyt ja joka vuosi saan rakastua aina uudelleen kevääseen. 

Miljoona vierailijaa

Täältä Kolin Kortelahdesta kaikki lähti. Lapinporokoirat muuttivat mukanani, sitten tulivat maatiaiskissat, horniolaiset maatiaiskanat, lampaat, vuohet...koko Kortelahden sopuisa väki ja minun ihanat valokuvamallini.

Saisiko olla kuksallinen nokipannukahvia miljoonan vierailijan kunniaksi?

On aika järjestää pienet blogijuhlat! Maatiaismuori-sivuillani on käynyt yli miljoona vierailijaa! Tarkaan ottaen tänään  1003400.  Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2012. Tiedän, että minulla on paljon uskollisia seuraajia vuosien takaa. Nyt kun sivujen päivitys on harventunut, päivittäisiä käyntejä on vähemmän. Mutta välillä joku sivu leviää ja käviväjämäärä ryöpsäshtää. Vaikuttaa siltä, että lukijoita riittää edelleenkin. Yritän pitää sivut toiminnassa ja selkeyttää niitä niin, että aiheet löytyvät paremmin. On mukava huomata, että olen saanut levitettyä tietoa maatiaiskotieläimistä, porokoirista, kohtuullisesta elämäntavasta ja Suomen uhanalaisesta luonnosta.  Sehän on ollut blogin perustamisajatus. 

Etsin vuoden 2012 muistilevyn ja poimin sieltä suosikkikuviani. Blogin tilastoista tarkastelin  luetuimpia juttujani vuosien varrelta. Laitan tähän linkkejä eri aiheisiin.  

Kortelahti ja Käränkä vaaroineen ja lampineen oli satumaailmani, joka teki minusta valokuvaajan.

Kotivaara Käränkä sijaitsi tässä ikonisessa Ukolta kuvatussa maisemassa tuon keskimmäisen kynttiläkuusen takana. Vaarat ovat vasemmalta oikealle Sutkanvaara, Käränkä ja Rintasenvaara. 

Olen iloinen, että tänä vuonna kymmenen suosituimman blogitekstin joukkoon on noussut Rintasenvaarasta kertova huolestunut kirjoitukseni  Rintasenvaara, Kolin viimeinen huippu vaarassa . Kansallismaisema on edelleenkin vaarassa mahtipontisten, luonnosta piittaamattomien matkailusuunnitelmien vuoksi.

Ylivoimaisesti suosituin juttuni on Villavuosi , jonka kirjoitin pari vuotta sitten. Samasta aiheesta on tuore juttu Metsäneuleet . Tämä kertoo neulomisen ja myös suomalaisen villan suosion kasvusta. Mistä olen kovasti mielissäni. 

Kissojeni kantaäiti Hilla

Minulla ei ole kissavideoita mutta kyllä kissakuvatkin vetävät. Kissapäivityksiä on useampiakin kymmenenkärjessä listalla. Juttujeni motiivina ei ole ollut pelkkä suloisuus, vaan olen aina yrittänyt tehdä tunnetuksi suomalaista maatiaiskissaa ja parantaa sen asemaa kissamaailmassa.  Suloinen värioppi ja Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista

Pilven Poika ja tyttäreni, Pipon omistaja Laura Lilja syksyllä 2013. Pipo kuoli seuraavana syksynä.

Suomenhevosorimme Pilven Poika eli Pipo on elävää historiaa Pilveen Poika elää muistoissa ja jälkeläisissä  . Sillä on maineikkaita, menestyneitä jälkeläisiä, joista kerron myös sivuillani Varsaretki

Suomenhevosista on useita postauksia vuosien varrelta. Suosituin Mitä olisi Suomi ilman suomenhevosta

Parasta mahdollista koiran elämää. Pilvipolun siitosnarttuja Kortelahdessa 2016:  Unna, Pilvipolun Mansi ja Pilvipolun Pipariakka

Porokoirista ja omista kasvateistani Pilvipolun koirista on tietysti paljon kirjoituksia. Yksi koirankasvatukseni tärkeä saavutus oli, kun Mansi ja Eemeli on hyväksytty lapinporokoirarotuun .  Suosituimpia ovat porokoirien viitoittamat matkakuvaukset Saamenmaalle. Niistä omaan kasvatustoimintaan vaikutti eniten reissu, jolla löysin viimeisen siitosnarttuni Unnan Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat ja monista ystäväni Tiina Kuosmasen kanssa tehdyistä matkoista unohtumattomin Raittijärvi, saamelaiskylä Käsivarren suurtuntureillasivarren tunturi

Paljon luettu on myös kirjoitukseni suomenpystykorvasta Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen

Rosvopaistista haaveilevat ovat löytäneet ohjeeni Rosvopaisti lampaasta, parasta hidasta ruokaa

Vietän itsekin usein haikeita hetkiä muistellen  Tyyne kananen in memoriam

Reposaaressa oli paljon kuvattavaa: meri, luonto , puukorttelit ja ihanat ihmiset. Valitettavasi korona sotki  suunnitelmani.  

Reposaaren vuosien kirjoitukset eivät nousseet kymmenenkärkeen joukkoon, mutta monia satoja lukijoita niilläkin on ollut. Eniten ensimmäisen vuoden postauksellani Iha outoi ihmisii ja tapoja Räpsööstä

Etsin vielä kuvaa vuohista ja lehmistä. Tämähän on oikein sopiva ja minäkin pääsin mukaan. Hauska muisto viimeisestä kesästä Kortelahdesta.

Kiitokset kaikille seuraajilleni. Näillä näkymin mieronkiertäjä jatkaa seikkailujaan ja kamerakin pysyy vielä kädessä. Kuviani löytyy nimelläni instagramissa ja facebookista. Kirjoituksiani blogin lisäksi Koiramme-lehdessä ja Kodin Pellervon kolumnistina. Pysykäähän messissä!

Sydänpahka

Olen näiden 11 vuoden aikana yrittänyt saada kuvia, joissa joku lintu istahtaisi sydänpahkalle. Useimmat lentävät ohi kuten tuo harakka. Muutaman kerran on onnistunut. Kuvissa on ainakin närhi orava ja jokin pikkulintu sydänpahkalla.

Keväisin sepelkyyhkyt istuvat usein vanhojen koivujen oksilla. 

Kiitos, kyyhky, kun kuulit toiveeni!

Lähtötunnelmat ovat haikeat. Jos olisin runoilija, kirjottaisin runon sydänpahkasta. 

Karanteeniajan mielen muuttolaatikot

Kuusi viikkoa mummokaranteenia. Tänä aamuna varhaista aamukahvia juodessani kokosin henkilökohtaisia kokemuksiani ja ajatuksiani tästä erikoisesta ajasta.
Eniten minua ahdistaa joukkokuolemat hoivakodeissa. Siksi ajattelenkin kiiitollisena, että oli armeliasta, kun äiti kerkesi kuolla juuri ennen tätä eristystä. Mitä olisi ollut 95-vuotiaan muistisairaan elämä hoivakodissa näinä viikkoina?

Minun yksineläjän elämä ei ole järisyttävästi muuttunut. Muuton järjestely aiheuttaa ehkä hieman enemmän päänvaivaa, kun itse ei voi olla konkreettisesti muutossa mukana. Olen piirtänyt Reposaaren Toivolan talosta pohjapiirustuksen, johon olen sijoittanut huonekalut. Sen avulla ne toivottavasti hoituvat oikeille paikoilleen. Tavaroista olen jo pakannut suurimman osan pahvisiin muuttolaatikoihin, joissa lukee päällä alakerta tai yläkerta. Jos saan laatikot oikeisiin kerroksiin, selviän kyllä uudessa kodissa tavaroiden purkamisesta yksin. Siinähän seuraava karanteenikuukausi sujuukin. On ainakin tekemistä.

Tähän ei ole paluuta. Vielä maaliskuussa koti oli järjestyksessä. Nyt joka nurkassa on muuttolaatikoita. 

 Hyvin olemme kaikki täällä viihtyneet.

Tulen varmaan muistamaan tämän poikkeusajan yhtenä elämäni käännekohtana. Tavaroiden karsiminen, hävittäminen ja pakkaaminen on herättänyt monenlaisia  muistoja ja tuntemuksia. Olen käynyt elämääni läpi. Jo unohtuneita asioita on pulpahtanu pintaan. Olen tehnyt jonkinasteista kuolinsiivousta. Enää materiaalimäärä, valokuvat, kansiot, cd-kasetit, lehdet ja lehtileikkeet eivät ole ylivoimainen kaaos. Säilyttämisenarvoiset ovat omissa laatikoissaan ja kansioissaan.  Ja minunkin mielessäni on rauha. Muistotkin ovat omissa lokeroissaan, joista voin niitä hakea tuomaan elämään voimaa, merkitystä ja ymmärrystä. Jotakin olen ehkä tietoisesti tai tiedostamatta unohtanut.

En ole missään vaiheessa pitkästynyt täällä Kortelahdessa. Ympärillä on ollut kevääseen herännyt luonto. Olen päässyt hyvin ulkoilemaan ja retkeilemään. Jossain vaiheessa stressasi, kun muutto ei meinannut edistyä, koska oli paljon mukavampaa valokuvata, käsitellä kuvia ja kirjoittaa blogia. No, onneksi välillä on ollut sateisia päiviä. Sain ulkopuolista apua varastojen tyhjennykseen, jätteiden ja kierrätystavaroiden kuljetukseen. Kolilaiset ystävät ovat hoitaneet pyyteettömästi kauppa-asiat.
Päivän piristys on ollut pikku Pietan whatsapp-puhelut. On ollut hellyttävää seurata iloisen kaksivuotiaan touhuja ja juttuja.
Olen soitellut  vanhoille ystäville. Mukavaa, että tämä vanha tapa, ystävien kanssa  puhelimessa rupattelu on elpynyt. Toivottavasti se jatkuu poikkeustilan jälkeenkin. Toisaalta täytyy tunnustaa, että nettiriippuvuuteni on selvästi lisääntynyt. Kun ei voi tavata, on mukava edes somen kautta seurata ihmisten elämää. Myös koiraharrastuksessa saan kasvattajana paljon viestejä pentujen tekemisistä. Yhdessä paneudutaan huoliin ja ongelmiin, iloitaan edistymisestä ja koirien touhuista.

Kissani, kanani ja koirani ovat olleet jokapäiväinen iloni. Olen saanut viettää niiden kanssa tiiviisti  nämä viimeiset yhteiset ajat Kortelahdessa.
Varastossa on paljon kuvia tulevan eroahdistuksen lääkkeeksi. Arvokkain muuttolaatikkoni onkin 11 vuoden ulkoiset kiintolevyt valokuvistani. Kiintolevyjä on kaikkiaan kertynyt 13 kappaletta ja niissä on tallennettu muistoja arvioni mukaan yli 10 terabitin eli 10 miljoonan megabitin verran.

Kymmenen päivää mummokaranteenissa

On onni, että tämä koronakarenssi osui kevätaikaan. Valo ja sen myötä toiveikkuus lisääntyy koko ajan. Kortelahteen saapuivat tällä viikolla mustarastaat.

Kymmenen päivää mummokarenssissa on selätetty. Eilen 10-vuotias kotikoululainen Peetu, pojanpoikani, soitti ja kysyi, miten jaksan. Vastasin, että kiitos, ihan hyvin. Ja se on totta. Olen terve enkä ainakaan vielä ole pitkästynyt. On mukavaa, kun ihmiset soittelevat. Itsekin olen soittanut ystävilleni. On hyvä, että olemme  elvyttäneet vanhan tavan keskustella puhelimessa. Viestit whatsapissa ja facebookissa ovat käteviä, mutta usein hyvin lyhyitä ja rutiininomaisia. Pienten lasten kanssa näköpuhelut ovat tietysti parhaita. Kaksivuotias Pieta onkin soitellut minulle päivittäin ja pitänyt mummin mielen iloisena.

Pieta Paukku-äiskän kanssa Reposaaren Takarannalla kevättä vastassa. En nyt pääse itse käymään uudessa kodissani. Onneksi voin seurata  Reposaaren elämää Pietan avulla. Seuraan myös tarkkaan Reposaaren ja Räpsöö-kierrättää sivuja  facebookissa. 

Kyllähän tämä pandemia ahdistaa ja mietityttää, miten tästä selviämme. Poikkeustoimet ovat ankarat. Uskon ja luotan hallitukseen ja annan täyden tukeni kaikille yrityksille, joiden avulla voimme pitää tilanteen hallinnassa. Monet ovat kovan paikan edessä: terveydenhoitohenkilökunta ja muut kriittisillä aloilla työskentelevät, joiden pitää huolehtia meidän hyvinvoinnistamme ja että yhteiskunnan peruspalvelut toimivat.  Omista läheisistänikin  yksi on sairaanhoitajana, yksi kokkina suuressa laitoksessa ja yksi esikoululaisten lastenhoitajana. Työttömäksi jääneet, yrittäjät, käsityöläiset ja taiteilijat miettivät, miten selviävät taloudellisesti. Nuoret ja koululaiset joutuvat opiskelemaan kotona eikä kavereita voi tavata. Puhumattakaan sairastuneista ja heidän perheistään.

Ystävät huolehtivat, ettei ruoka, lukeminen. lääkkeet ja herkut lopu. 

Minä tunnen taas olevani onnekas. Toistaiseksi eläkkeet maksetaan eli ei huolta toimeentulosta. Ystävät tuovat ruuat ja muut tarpeelliset tavarat kaupasta Kortelahden rappusille. Jos minä voin tässä tilanteessa auttaa olemalla karenssissa ja huolehtimalla siitä, etten saa tartuntaa ja rasita sairaalakoneistoa, teen sen miellelläni.
Ehkä tämän jälkeen elämänarvojen tärkeysjärjestys muuttuu. Osaamme arvostaa, että meillä on lähellä ihmisiä, jotka välittävät. Miten ihanaa, kun taas joskus voimme olla lähekkäin, kätellä ja halata. Ehkä ymmärrämme lähituotannon ja lähipalveluiden tärkeyden. Minä ainakin lupaan  ostaa ruuan ja muun tarpeellisen  paikallisilta tuottajilta, käsityöläisiltä ja pienyrittäjiltä aina, kun se on mahdollista.

Kuuntelen  ajankohtaistiedotteet radiosta ja telkkarin ohjelmat toimivat viihdykkeenä. Kiitos Ylelle, tietoa koronasta saa monipuolisesti. Ja Areenaan on lisätty paljon  hyvää katsottavaa.  Kuunnellessani ja katsellessani voin neuloa uutta torkkupeittoa.

Jos kotiruoka alkaa kyllästyttää, voi Kolin Ryynäsestä tilata vaikka herkullisen kasvis- tai kalaburgerin.

Pihalla saan olla vapaasti, koska naapureita  ei ole lähellä.  Mutta onneksi on näitä kavereita. Yhdessä nautimme kevätauringosta. 

Ulkoilun suhteen ei tarvitse pihistellä, koska ei täällä Loma-Kolilla tule ketää vastaan. Kolin  latuja ei enää kunnosteta ja nyt ne alkavat olla hiihtäjille liian sulia ja roskaisia. Potkukelkalla niillä pääsee mukavasti sujuttelemaan. Hankikannolla voi kiivetä vaikka Rintasenvaaralle.

Toivottavasti ymmärrämme, että paluuta entiseen ei ole. Ilmastonmuutos ja luonnon lajien kuoleminen sukupuuttoon on meidän suurin ongelmamme. Koronaviruksesta johtunut pysähdys Kiinan massateollisuudessa  pudotti hiilidioksidipäästöjä huomattavasti. Venetsian turistimassoista tyhjentyneiden kanaalien vesi kirkastui nopeasti.

Jos pystymme tekemään rankkoja päätöksiä koronaviruksen takia, pitäisi meidän pystyä siihen myös ilmastonmuutoksen takia. Toivon, että selviämme ja opimme tästä katastrofista.

Lyhyellä tähtäyksellä toivon, että kun sinivuokot kukkivat, olen uudessa kodissani Toivolassa Reposaaressa.