keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Azorit, saaret keskellä Atlantia

Läksin kevättä ja kesää vastaan Azoreille. Rankan talven jälkeen oli hyvä matkustaa siskoni Mallan kanssa uusiin maisemiin. Ensin lensimme halki Euroopan Portugaliin. Lissabonissa vaihdoimme pienempään koneeseen ja lensimme 1500 kilometriä länteen.

Alapuolellamme Atlantin valtameri

Joskus tuhansia vuosia sitten tulivuoren purkauksessa syntyi yhdeksän saarta, joista kahdeksan on tuliperäistä.
Maatiaiset ry:n matkalla, jota veti Juhan Savander, vierailimme neljällä saarella.

Koneemme laskeutui Faialin saarelle. Koko saariston korkein Picon huippu tervehti meitä poutapilvien lomasta. Se sijaitsee viereisellä Picon saarella.

Seuraavana päivänä teimme retken  Sao Jorgen saarelle, jonne pääsee kätevästi laivalla Faialilta. Matka kestää pari tuntia.

Pico-saari on Faialin vieressä. Sinne matkustimme laivalla kolmantena päivänä.

Azorien pääsaarelle Sao Miguelille lensimme loman neljäksi viimeiseksi päiväksi.

Näkymä Sao Miguelin itärannikolta.
Tässä päivityksessä kuvia ja juttua Faialista ja myöhemmin muista saarista enemmän.



Faialia sanotaan siniseksi saareksi.

Faialin suurin kaupunki on Horta, jossa hotelimme sijaitsi lähellä satamaa. Satamasta lähtevät purjehtijat ovat ovat maalanneet tervehdyksiään sataman reunakiveyksiin. Näin varmistetaan purjehdusmatkan onnistuminen. Paikallinen olut oli hyvää. Lissabonista ostin korkkihatun, joka osoittautui erinomaiseksi retkihatuksi.



Faialin kadut ovat kapeita mutta kauniita. Ne on rakennettu laavakivestä.



Horta laivalta katsottuna

Aamuinen Hortan satama



Ponta  la Espalamaca



Tien varsilla laidunsi paljon lehmiä ja jokunen vuohikin.

Matkalla  ylös Caldeiralle tulivuoren kraaterille. Ylhäällä sumu sakeni.





Hortan kaupunki kuvattuna Porta la Espamalacalta.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. On niin vieras kohde.

    VastaaPoista
  2. Azorit on suuri rakkauteni, olen siellä käynyt usein...sinne jatkuvasti ikävöin, vietin siellä viiskymppiset delfiinien kanssa uiden! Paratiisini! .joskus taas sinne lähden...

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemia! Haaveenani on päästä joskus Azoreille.

    VastaaPoista
  4. Olet aika upeasti sanut tallennettua kuviin tunnelmat. Upeaa :) Tuolla olisi minun unelmalomakohde lehmineen ja maisemineen :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit maisemat siellä oli. Totesin kuitenkin itse kaipaavani hieman karumpaa ja enemmän luonnoneläimiä. Kissa taisi olla saaren suurin nisäkäspeto.

    VastaaPoista
  6. Kauniit maisemat siellä oli. Totesin kuitenkin itse kaipaavani hieman karumpaa ja enemmän luonnoneläimiä. Kissa taisi olla saaren suurin nisäkäspeto.

    VastaaPoista