perjantai 17. huhtikuuta 2015

Hei kaikki kissaihmiset ja Kolin kollit!


Tänään posti toi uuden kissakirjan!
Kirjan runot Raili Heikkilä, kuvat ja tietoisku maatiaiskissasta ovat Maatiaismuorilta. Kirjan on kustantanut Paperisilppuri.


Kirjan päätähdet Liinu ja Hilla tutustuvat kirjaan.

Kirjaa voi kysellä kirjakauppiailta. Sitä saa netista ja suoraan minulta. Kyselkää myös kirjastosta. Tarkemmin Kissanviikset ja katinkontit-kirjan omalla sivulla

Itse lahjoitan ensimmäisen kirjan 90-vuotta täyttäneelle äidilleni, joka ei enää jaksa lukea pitkiä tekstejä. Hyväntuulisia kuvia hän katselee mielelläni. Postissa lähtee heti myös kirja pojanpojilleni, jotka haaveilevat omasta kissasta.

Mitä kuuluu kirjan päätähdille Hillalle ja Liinulle?

Hilla nautiskelee huolettomasta elämästään Liinu-tyttären ja koirakavereiden kanssa. Pennunhoito ja imetykset ovat taaksejäänyttä elämää.
Liinua ei ole vielä leikattu. Kortelahden pihassa ei poikaystäviä ole näkynyt. Reilu kolme viikkoa sitten Liinu kuitenkin häipyi yhdeksi yöksi omille teilleen ja palasi aamulla raukeantyytyväisenä kotiin.


Jännittyneenä odotan, minkälaisia seuraamuksia tästä retkestä syntyy helatorstain tienoissa. Isäehdokas ei ole etsinnöistä huolimatta ilmottautunut.



Hei kaikki Kolin kollit! Ilmottautukaa Maatiaismuorille. Emäntäni kävisi mielellään tervehtimässä ja ottamassa valokuvia. Mitään velvotteita mahdollisesta isyydestä ei seuraa, päinvastoin isäntäväki saa lemmikistään kuvia ja Kissanviikset ja katinkontit-kirjan.


Katti kontissa kissanviikset ojennuksessa. Hilla on täydellinen valokuvamalli!

6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja hauska etsintäkuulutus Kolin kolleille! Mainio lahjakirja tuo varmaan tosiaan on.

    VastaaPoista
  2. Voi kun kivalta näyttää. Pakkohan tuota on kysellä kirjastosta, kun ei budjetti riitä ostamiseen :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kissoja! ...etsin kirjan kyllä käsiini, meidän Nöpö on ihan tuollainen punainen komea maatiainen, tosin ei ole Kolilla liikuskellut, vain täällä Kivipellossa...leikattukin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Ja kissat kiittää myös. Liinun salaperäistä sulhoa ei vielä ole löytynyt. Hauskoja yhteydenottoja kissojen tiimoilta on tullut paljon.

    VastaaPoista
  5. Ihana Hilla. Niin viisas katse. Lämpimät ajatukset teille Kolille.

    VastaaPoista