sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Piparin tuhkat


Syksyinen suo tuo muistot mieleen. Vielä pari vuotta sitten suolla kirmasi kolme koiraaa.


Kullanpunainen Pipari  piti nuorison kurissa.


Piparin lempeä ja uskollinen katse on nyt muisto vain. Pipari kulki rinnallani elämäni vaikeimmat ajat, jolloin tulin hylätyksi monta kertaa. Pipari ei koskaan hyljännyt.


Viimeisiä suokuvia Piparista. Unna haistelee sen lonkkaan kasvanutta suurta kasvainta. Toinen kasvain oli muodostunut jalan sisäpuolelle.Pipari eli täysin terveenä melkein 12 vuotta. Minun oli helppo tehdä päätös, kun aggressiivinen kasvain otti vallan.


Vuosi vierähti ennen kuin jaksoin  viedä Piparin tuhkat sinne, missä se oli onnellisimmillaan. Ei se johtunut Piparin menenettämisen surusta. Kaipasin tietysti mutta olen elämässäni kokenut niin monen rakkaan lemmikkin menetyksen, että  suruni on enemmänkin kiitollisuutta ja haikeaa muistelua. Halusin omistaa Piparille hetken, jolloin omakin mieleni olisi rauhoittunut ja uskoisin taas tulevaisuuteen. Tämä syksy on ollut kaikin puolin parempi kuin  muutama edellinen.



Mansi haistelee Piparin tuhkia, jotka levitin suohon. Tuskin Mansi emoaan tuhkasta tunnisaa tai mistä sen tietää.



Jää hyvästi


 Pipari


Muistoissani Kortelahden suolla leikkivät onnellisina Pilvipolun Pipariakka ja Silva.

 Joulu ilman Piparia

3 kommenttia:

  1. Tämä päivitys kosketti erityisesti, koska kotona asustelee keväällä 10-vuotiaaksi kääntyvä pystykorvasekoitusmatami. Täysillä tuo edelleen menee enkä ole mitään vanhenemisen merkkejä huomannut. Toivon, että viimemetreillä ei ole tarvetta pohtia, vaan päätös on helppo tehdä.

    Joskus aikoinaan lukenut osan kirjoituksista, nyt lukaisin kaikki läpi parissa päivässä. Tovi siinä meni ja nyt vähän harmittaa, kun ei ole lisää luettavaa ennen seuraavaa päivitystä ;) Blogi herättää kyllä halun muuttaa samanlaiseen paikkaan, mutta ehkä elelen pientä unelmaani näiden kirjoitusten kautta. Epäilen, että ei ole koskaan rahkeita toteuttaa oikeasti tuollaista elämää, mitä elät siellä.

    Mielenkiintoista on myös lukea kirjoituksia porokoirista. Jaloissa makaa 3-vuotias Hippulan Seireeninkutsu alias Heili. Mahtava koira, joka on kyllä ihastuttanut muitakin. Pentuja oli suunnitelmissa ja kyllä tuota luonnetta mielellään jakaisi eteenpäin, mutta pentueen terveystuloksien takia sunnitelmat kariutuivat. Olisi kiva kuulla, millaista kerrottavaa Heilin suvusta sinulla on.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ja mukava, että sivuni tuovat hyvää mieltä. Katselin Heilin sukua. Henkilökohtaisesti en tunne sen sukutaulun koiria. Nuo lonkkatulokset ovat aika yllättäviä. Minä kyllä tutkituttasin myös Heilin lonkat (ja muun luuston) ja jos ne olisvat virheettomät, etsisin uroksen, jolla on reilusti yli sadan lonkkaindeksi ja muutenkin olisi sopiva ja tekisin yhdet pennut, että sukulinja jatkuisi. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta. Tarkoitus on ollut ja onkin kuvauttaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Kasvattajan siis oli tarkoitus teettää pennut, omat rahkeet eivät riitä. Olen kuitenkin lykännyt sterilointia vielä juuri sen ajatuksen takia, jos kuitenkin sitten jossain vaiheessa. Samasta emästä nuoremmalla pentuella on ilmeisesti paremmat lonkat (juuri vasta ruvettu kuvauttamaan), joten ilmeisesti yhdistelmässä mennyt jokin pieleen.

      Poista