tiistai 6. maaliskuuta 2018

Pentuhulinat

Rino, Muste ja Ránne Unnan kanssa pihalla 
Voinpa nyt sanoa, että seisemän pennun kasvattaminen luovutusikään käy erinomaisesta kuntokoulusta.

Mansi, ylimmäinen ruokailun valvoja
Pennut ovat nyt vähän yli viisiviikkoisia. Päiväni kuluvat niitä ruokkien, kakkoja ja pissoja putsaillen, pentuja ulos ja sisään ohjaten. Elämäni on  heti heräämisestä nukkumaan menoon kyykkimistä, konttaamista, pentuja väistellen pujottelemista, hiipimistä, kun ne nukkuu, kiskomista, kun ne roikkuu villasukissani ja joka askelella pienten naskalihampaiden huomioon ottamista.
Onneksi minulla on ollut hyvät apujoukot auttamassa pentujen hoidossa ja kasvatuksessa

Hálle ja Pieta
 Pikku-Pieta tutustutti pennut vauvoihin.

Mánnu, Runne ja Tumppu
Nuori bordercollieuros Tumppu toimi yhden viikonlopun "isoveljenä"




Varaemo Mansi opettaa rajat.

Mánnu, Hilla ja Ránne
Kissat myös osallistuvat kasvattamiseen. Ihmeen kärsivällisesti. Välillä sitten viihtyvät uuninpankolla.

Benne, Mánnu ja Runne
Ihmettelen, miten olen joskus selvinnyt tästä töissä ollessani. No seitsemän tomeraa lapinporokoiran urospentua talvipakkasilla on varmasti siitä vaativammasta päästä pentujen kasvatusta. Tietenkin voisin järjestää kaiken helpommaksi eristämällä pennut pentuhuoneeseen tai häkkiin. Mutta  koska haluan, että pentuni kasvavat pienestä pitäen perhekoiriksi,  niiden pitää alusta asti tottua kodin olosuhteisiin ja ihmisen elämänrytmiin. Nukkuminen yöllä sujuukin jo yllättävän hyvin. Syötän pennut yhdeksän maissa ja laitan ne yöksi isoon häkkiin. Aamulla ne heräävät samoihin aikoihin kuin minä ja pääsevät emon tissille.

Ránne ja Benne
Kaikesta vaivasta ja sotkusta huolimatta nautin näistä pennuista tavattomasti. On ihanaa, kun on aikaa keskittyä niihin kunnolla. Pentujen valokuvaaminen ja videokuvaaminen on hauskaa. Minulla ei olekaan täällä Kortelahdessa ollut talvipentuja  eli nyt saan iso kasan hienoja  lumikuvia porokoiran pennuista.

Benne

Runne
Koirankasvatuksen yksi hyvin antoisa puoli on, että saa uusia ihmiskontakteja. Nytkin olen päässyt tutustumaan moneen ihanaan ihmiseen ja perheeseen, jotka odottavat pentua kotiin. Luonani käy myös paljon vierailijoita vain katsomassa pentuja. Ihmiskontaktit ovat toivottuja sekä minulle että pennuille.

Muste ja Mánnu

Rino

Reilun parin viikon kuluttua luovutan ilolla pennut uusiin koteihin. Olen tehnyt oman osuuteni niin hyvin kuin kykenen ja toivon pennuille kaikkea hyvää. Mielenkiinnolla seuraan niiden elämää. Levitän puhtaat matot lattialle ja nautin rauhallisesta pääsiäsisestä aikuisten koirieni ja kissojeni seurassa.


Koko sakin saaminen samaan kuvaan on haasteellista. Yläkuvassa pennut olivat eka kertaa pakkasessa lampaantaljalla. Pienen hetken ne ihmettelivät uutta ympäristöä ennen kuin läksivät seikkailemaan. Alakuvassa pennut tulivat eka kertaa sisältä ulos omin jaloin. Rappuset pysäyttivät hetkeksi.




7 kommenttia:

  1. Voi kun ne ovat kauniita! Niin ihana pentue, mainiot ilmeet ja niin ihania värejä, monia erilaisia.

    VastaaPoista
  2. Tulipa kuvailemastasi elävästi mieleen viime kesän penturumba, ihanuuksineen ja vähemmän niin ihanuuksineen. Talvi ja seitsemän, huh! Hienoa pohjatyötä, onnekkaat tulevat kodit. Touhukkaan ja tomeran näköisiä suloisia poikia <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Nämä pennut ovat todella valokuvaajan unelma. Kaikki porokoirien yleisimmät värit. Ja onhan ne muutenkin ihania, vaikka saakin käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, miten saa esimerkiksi kissat ulos niin, etti pennutmene matkassa. Kissoille iso plussa, että ovat niin kärsivällisiä riiviöiden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Ooooiiih, ihania <3 Olisipa ihana päästä taas joskus pentujen keskellä, ne ovat niin super suloisia pieniä riiviöitä <3

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika että voikin olla sööttejä pentuja, aivan ihania♥ Hyvä että on noita apukasvattajia, ihania nekin! On siinä tosiaan tohinaa ja touhua kun on tuollainen katras pikkuisia:)

    VastaaPoista
  6. Hellyttävän ihania, ottaisin jokaisen! :) Ja mainiot kuvat porukasta kasvattajineen.

    VastaaPoista
  7. Ihania pentu kuvia :)Kyllä pennuissa hommaa piisaa.

    VastaaPoista