maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kuinka kaunis porokoirani onkaan työssään



Pitkä viikonloppu aurinkoisessa Lapin varhaiskeväässä Urakkapuljun erotusaidalla Kittilässä on takanapäin. Mieli on onnellinen ja kiitollinen. Poropaimennuskoe ja kilpailu sujuivat hienosti. Kilpailussa oli paljon tasokkaita koiria. Minä näen tässä sen pitkän kehityskaaren, joka alkoi joskus 1995:n vaiheilla, kun Porokoirakerhon poropaimennuskoetta alettiin kehittämään. Siihen on tarvittu hyvin monen ihmisen, koiran ja poronkin panosta. Kunnia niille kaikille, jotka ovat olleet mukana. Virheistä on opittu, onnistumiset ovat kannustaneet eteenpäin. Ilman koiria ja niiden upeita suorituksia emme olisi tässä.
Paimensukuinen lapinkoirani Pilvipolun Lilli sai minut innostumaan ensimmäisessä poropaimennuskisassa Utajärvellä. Monta mieleenpainuvaa koiraa kohtasin ja vein itsekin kokeeseen. Kautokeinosta kotoisin oleva rotuunotettu lapinporokoirani Cikki vakuutti minut siitä, että poromiesten kertomukset entisten porokoirien taidoista eivät olleet pelkkää tarinaa. Tänä vuonna osallistuin pitkästä aikaa kokeeseen koiralla, joka on näiden molempien jälkeläinen. Sen lisäksi suvussa on monta vanhaa legendaa kuten Joonas Pudaksen Sahfi Muonion paliskunnasta, Juuso Iiskon Tilkku (Tilhku) Raittijärveltä ja Iresa Jytäjoonas eli Joksa Lemmenjoelta.

.
Mansi edusti kunniakkaasti sukuaan.  Meikäläinen ei oikein pysynyt koiran vauhdissa. Kokeessa on porojen turvallisuuden takia liina koiran perässä.  Kun sain luvan päästää liinan käsistäni, Mansikin pääsi paremmin näyttämään taitojaan. Mansi olisi varmasti totellut ilman liinaakin. 

Koiran kiinnostus parttioon: Koira on kiinnostunut ja tasapainoinen

Koiran asenne ja olemus  tasapainoinen, valpas ja rauhallinen





Koira keskittyy tarkkailemaan parttiota sopivasti.

Joko kaikki tuli?

Koira haukkuu sopivasti.

Pyrkii pitämään parttion koossa.

Työskentelee sopivasti liikkumalla. Sopeuttaa voimankäyttöä parttiota kohtaan melko sopivasti.

Koiralla on hyvä laumanluku.

Koiran hallittavuus, kontakti ohjaajaan: Hallinnassa, valpas. Minua moitittiin liiallisesta ohjauksesta, josta koira paineistuu. Koiraan saisi luottaa enemmän. Myönnän virheeni.  Onneksi Mansilla on reilu asenne sekä paimennettavia että minua kohtaan. (kuva Tytti Tuominen)

 Katso koirani silmiä,

 katso korvia,

katso häntää



 Koira on onnellinen työssään!

Kiitos Laura Okkerille, että kuvasit ahkerasti  ja taitavasti kamerallani niin, että voin näin jälkeenpäin nautiskella tunnelmasta ja koirani kauniista paimennuksesta


2 kommenttia: