sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Pihan hevosia

Pilven Poika ja Laura Lilja Rehulan tallilla Porissa 2006.


Elotar kuvattuna kotitallillaan Kontiolahden Pyytivaaralla joskus 1990-luvun alussa.

Meidän perhe kasvatti 1990-luvulla viisi suomenhevosvarsaa, joiden kaikkien emä oli upea periyttäjätamma Elotar.  Aatelitamman arvonimen saaneen Elottaren varsat Pilven Poika ( s. 1989), Pilvetär, Pilven Humu,  Pilven Velho, Pilven Toivo olivat kaikki lahjakkaita ja toivat elämäämme iloisia yllätyksiä ja unohtumattomia hetkiä. Tietysti myös pettymyksiä, huolta ja rahanpuutetta.  Hevoskasvatus ja hevosharrastus on elämäntapa, joka vaatii pitkää pinnaa ja uskoa unelmiin.

Pipo asui nuoruudessaan Lauran opiskelujen aikana Romolla Tiinan hoivissa. Tässä Pipo saapuu Pihan tallille 2005.

Pipon ( Pilven Poika) kuoleman jälkeen ei meillä ole ollut hevosia. Siksi onkin ollut ihanaa, että ystävämme  Tiina ja Janne Kuosmanen Kontiolahden Romolla jatkavat hevoskasvatusta. He kasvattavat sekä suomenhevosia  että lämminverisiä.  Siellä voin käydä fiilistelemässä ja kuvaamassa. Keskityn tietysti suomenhevosiin.


Pihan tallin uusi siitostamma,  hyväaikainen ravuri Novan Vuokko.


Ai mikä mun nimi on? Ikää orivarsalla on viikko eikä sillä vielä ole nimeä.





Pihan Pilviveikosta on kasvanut komea kolmivuotias. Veke on Pilven Pojan viimeisen ikäluokan varsa.







Veken tyttöystävä  Meijän Ilona.






Pihan Pilviveikko on näyttävä raameiltaan.


Luoneeltaan se on kiltti ja yhteistyöhaluinen. Tietysti tammat saavat nuoren orin innostumaan.


Tästä yhdistelmästä toivotaan varsaa ensi kesäksi.


Meijän Ilonan omistaa Elli Sirviö.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti