Onnekkaat elämänkeväässä

 Kaksi vuotta sitten 11. 4. 2012 syntyivät Pilvipolun Pipariakan toiset pennut,  rekisteröimättömät porokoirasukuiset Onnekkaat.

Onni

Pentueen isänä oli rekisteröimätön, porokoirasukuinen Onnenpoika Onni. Onni oli astutushetkellä jo 12-vuotias.
Kasvattajan minulla oli tässä pentueessa tärkein tavoite säilöä tulevia aikoja varten vanhojen porokoirasukujen geenejä, jotka muuten olisivat hävinneet lopullisesti. Onnia veljineen olen aikanani tarjonnut lapinporokoirien reksiteriin kaksikin kertaa. Rotujärjestössä ei kuitenkaan aika ole ollut vielä kypsä sille, että geenikannan laajuus asetettaisiin etusijalle alkuperäisen poroa paimentavan koiran säilytyksessä. Minulla ei ole halua riidellä. Toivon, että joku ymmärtää jatkaa työtäni sitten, kun en enää itse jaksa.
Onnin isä on Aila Korhosen kasvatti Tilko, Tilkon isä on Muonion paliskunnan arvostettu porokoira Sahfi eli Tsahpi (U104-80A porokoiratutkimuksen omassa rekisterissä), joka oli mukana porokoiratutkimuksessa ja tuli vanhoilla päivillään astumaan etelään. Sitä käyttivät siitokseen sekä Aila Korhonen että Helvi Tiisala 80-90-luvun taitteessa. Tilkon emä Jetta eli "Kipi" (121-83A porokoiratutkimuksen rekisterissä) oli porokoiratutkimuksen narttuja. Porokoiratutkimuksen nartut valittiin siitokseen vanhempien ja veljien poropaimennusominaisuuksien perusteella.

Anu

Onnin emä on Ard´na eli Anu. Anun emä oli kautokeinolainen porokoiranarttuni Cikki ja isä paimensukuinen lapinkoira Pilvipolun Pepe.

Cikki

Viehka

Pilvipolun Pipariakan isä on Viehka eli lapinporokoirauros Peanu Vaaprotti, joka toimii edelleenkin yli 11 vuotiaana hälytysryhmän pelastuskoirana Oulussa. Viehkan geenit jatkuvat ainoastaan tyttärensä Piparin kautta.

Santtu

Viehkan isä on suoraan porokoiratutkimuksen koirista polveutuva Helvi Tiisalan kasvatti Santtu.

Halla ja Pihkka

Viehkan emä on risteytysnarttu Halla, jonka emä on rotuunotettu  Helvi Tiisalan kasvatti Pihkka ja isä paimensukuinen lapinkoira Riskukarhin Sirma.

Onnekkaiden sukutaulu on siis täynnä porokoirien vaiheikasta historiaa. Sukutaulussa olevat koirat kaikki ovat olleet mieleenjääviä persoonia. Muistojen lisäksi toivoisin niiden geenien rikastuttavan lapinporokoirakantaa.

Jos haluat tietää enemmän porokoirien historiasta, voit lukea artikkelini Porokoiran tarinan

Olen tehnyt näille rekisteröimättömille porokoirasukuislle pentueille samat terveystarkastukset ja geenitutkimukset kuin muillekin kasvateilleni. Silmien suhteen linja vaikuttaa terveeltä muuten, mutta Pipari ja Mansi ovat PRA-kantajia. Linjassa esiintyy myös pompentaudin kantajuutta. Siksi jatkossakin on syytä tehdä geenitestit, kunnes  saadaan karistettua nämä sairausgeenit pois. Jonkun verran on myös löysälonkkaisuutta (C-lonkkaa), mutta se ei porokoiran elämää yleensä haittaa.  Sukutaulussa esiintyvät koirat ovat eläneet terveinä vanhoiksi. Cikki kuoli tapaturman seurauksena 9-vuotiaana. Kaikki muut ovat saavuttaneet 12- 14-vuoden iän.

 
Isä Onni ja poika Jehki.

 Onni jaksoi vielä lähes vuoden kasvattaa poikaansa, kunnes lähti pilvipeuroja paimentamaan.

Onnekkaiden elämänkevättä:

Mansi

Rölli

Raikuja Mansi

Raiku, Eemeli ja Mansi

Jehki ja Mansi

Eemeli on jo pitkällä pelastuskoiraopinnoissa. Ensimmäiset päivä- ja pimeäkokeet on suoritettu.

Jehki on läpäissyt poropaimennustaipumuskokeen. 

Kaikki viisi ovat rakastettuja perhekoiria, reippaita ja mukavanluonteisia. Kuvassa Rölli.

Mansi jäi Pipari-emon kiusaksi ja riesaksi. Ja minun ilokseni. Eikä minulla ole valittamista. Mansin älykkyys hämmästyttää ja riemastuttaa.

Pororeissu Sattasvaaraan

Pääsin mukavassa seurassa jutuntekomatkalle ja seikkailuretkelle Sodankylän Sattasvaaraan.

Matka sujui joutuisasti, kun autossa oli kolme luontoihmistä, jotka bongasivat tien varrelta linnut ja muut mielenkiintoiset maisemat. Hiiripöllö saatteli matkaamme kohti pohjoista. Ilme sanoo: Ajakaahan varovasti!

Tämän lammastilan kohdalla on pakko aina pysähtyä ihailemaan kaunista maalismaisemaa Oulunjokivarressa.

Saavuimme perille Sattasjoen varren viihtyisään mökkiin ennen auringonlaskua.

 Rantasauna

Mökki oli valmiiksi lämmitetty, Yöllä oli tiedossa reippaita pakkasia. Siis tuli takkaan ja kaminaan.

Seuraavana aamuna pääsin seuraamaan oman kasvattini Eemelin ( Onnekas Aavistus) porotaipumuskoetta. Eemeli oli innokas ja kiinnostunut.

Se sai porot  hyvin liikkeelle haukullaan. Eemeli osoitti paimennustaipumusta ja sai kokeesta hyväksytyn tuloksen.

Eemeli toimii vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytyskoirana Oulun seudulla kuten hänen isoisänsä Peanu Vaaprotti eli Viehka. Nyt Viehka on ollut jo muutaman  vuoden eläkkeellä. Sen toki reipas kohta viisitoistavuotias teräsvaari on ansainnut.
Tänään on Eemelin viisivuotissynttärit. Onnittelut kaikille muillekin Piparin ja Onnin "Onnekkaille". Kaikki viisi pentua ovat olleet tähän asti terveitä, toimeliaita ja rakasettuja perhekoiria. Niin paitsi Jehkillä on HC, muttei se Jehkin elämää mitenkään haittaa. Jehki  on läpäissyt poropaimennustaipumuskokeen, toimii lukukoirana ja eläinten etsinnässä. Mansi on minun mieleiseni lempeä paimenkoira, joka  huolehtii kaikista Kortelahden eläimistä.Mansilta on tutkittu silmät, lonkat, polvet ja kyynärät. Kaikki kunnossa.  Lisää tästä suvultaan mielenkiintoisesta maatiaiskantaisesta pentueesta löytyy täältä Onnekkaat elämänkeväässä

Sijoitusnarttuni Luna pääsi myös testaamaan poropaimennustaipumusta. Kolmivuotias Luna innostui vähän liikaakin.  Luna suositeltiin testattavaksi uudelleen. Ehkä se Lunan tapauksessa kannattaisikin, koska olen nähnyt sen toimivan lampailla hyvin vaikkakin hieman riehakkaasti. Lunan tapainen vilkas koira tarvitsisi varmasti lisää kokemuksia ja harjoitusta.

Luna, ei haittaa, vaikka koe ei mennytkään läpi. Hieno koira  Luna on joka tapauksessa.  Luna on iloinen persoona, joka toimii terapiakoirana kehitysvammaisille.

Sattasvaarassa tavattiin myös Lunan kaksi siskoa. Taika ja Lysti ovat rauhallisia ja sopuisia perhekoiria. Näiden koirien emä on Hetassa porokoirana toimiva Iltahämyn Pajulintu eli Cierggis ja isä rotuunotettu Remu, joka on näkkäläläisten porokoirien jälkeläinen. Valitettavasti kasvattaja ei ole rekisteröinyt  pentuja, vaikka sellainen oli suunnitelma. Lunasta ja sen sisaruksista löytyy tietoa täältä Tunturilapin porokoiria ja pentuja

Sunnuntaiaamuna poropaimennustaipumuskokeessa oli kaksivuotias kasvattini  "Historiapentueen" Tilko. Tilkon emä on oma koirani Mansi ja isä Näkkälän Rannu. Tämä viimeisin pentueeni on kuin yhteenveto kaikesta siitä, mihin olen kasvatustyössäni pyrkinyt: geenikannan ja poropaimennusominaisuuksien  säilyttämiseen. Tilko lunasti toisen toiveeni. Se osoitti erinomaista paimennustaipumusta ja palkittiin kunniapalkinnolla. Toivon, että tulevaisuudessa myös toinen toive täyttyy eli geenit saavat jatkoa. Ainakin toistaiseksi koko pentue, viisi poikaa, ovat olleet terveitä. Historiapentujen tarina ja taustat

Pororeissu Sattasvaaraan oli nostalginen paluu myös oman kasvatustyöni historiaan. No sehän oli odotettavissa jo edellisestä päivityksestäni Paluu Sattasvaaralle eli Porokoirakerhon historiaa
Toukokuussa tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun ensimmäinen Pilvipolun pentue syntyi eli aiheita muisteloihin kyllä riittäisi.

Kiitokset Porokoirakerhon puuhanaisille, tuomareille ja kaikille talkoolaisille (en mainitse nimiä, koska joku varmasti menisi väärin). Oli mukava nähdä parin vuoden tauon jälkeen, että poropaimennustaipumuskoe oli kehittynyt tarkoituksenmukaiseen, hyvään suuntaan. Kilpailussa oli mukana paljon hyviä, osaavia koiria ja niiden ohjaajia. Poromiehiä ja -naisia koirineen oli tullut eri puolilta Lappia. Kiitos Sattasniemen paliskunnalle ja poromiesperheille kisapaikasta ja hyvistä poroista. Porokoira koetaan tärkeäksi työkaveriksi ja sen käyttö on taas lisääntynyt.
Toukokuun Koiramme-lehdessä kerron poropaimennustaipumuskokeesta ja kilpailusta.

Pulmusparvet lehahtelivat tien varsilla siivittäen matkaamme. Kerkisiväthän ne Sattasvaaran poroaidallekin. Pulmusten myötä kiitos kuskeille ja mukaville matkakavereille Maritalle ja Sannalle sekä koirille Lillille ja Lunalle!

Koirien geenitutkimuksesta apua rotujen monimuotoisuuden säilyttämisessä

Pilvipolun Mansi poropaimennuskokeessa keväällä 2018.

Tänä vuonna pitkä lähes 20 v kestänyt säilytystyöni lapinporokoirarekisterin ulkopuolella päätyi lopulta kahden kasvattini rotuunottoon. Rotuunoton yhteydessä tehtiin MyDogDNA kasvateistani Pilvipolun Mansista ja Pilvipolun Eemelistä. Myöhemmin DNA-tutkimus tehtiin myös Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä, jonka isä on vuonna 2016 rotuunotettu Rannu. Olisipa tämä mahdollisuus ollut jo 20 vuotta sitten. Silloin ehkä olisi ymmärretty pelastaa enemmänkin porokoirien perimästä. Paljon geenejä menetettiin turhien ennakkoluulojen ja vanhojen ristiriitojen takia.

Kuvassa Pilvipolun Mansi ja maatiaiskukko Sulevi ja kana hornionkantaa, kaikki omaa maatiaiskasvatustani ja säilytystyötäni.

Koirankasvatukseni lähti aikanaan liikkeelle maatiaisuuden ideasta. Halusin kasvattaa suomalaista alkuperäisrotua, joka pohjautuu maatiaiskantaan. Ensin löysin paimensukuisen lapinkoiran, joka on erillinen kanta suomenlapinkoira-rodussa. Aloitin kasvatustyön 1992. Paimensukuisten lapinkoirien kaikki koirat polveutuvat saamelaisten maatiaiskantaisista porokoirista. Porokoirien historiaan tutustuessani huomasin, että porokoirien jako kahteen rotuun suomenlapinkoiraan ja lapinporokoiraan perustuu melko pintapuolisesti koiran karvanpituuteen, väritykseen ja muihin ulkomuotoseikkoihin. Rotuja perustettaessa 1960-70 luvulla painotettiin Kennelliitossa ajan hengen mukaisesti ulkomuotoa, ei niinkään käyttöominaisuuksia tai sukuselvityksiä. Porokoiria on aina ollut sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia, usein samassa pentueessa molempia. Niinpä kiinnostuin myös lyhytkarvaisista porokoirista. Löysin Norjan Kautokeinosta lähtönarttuni Cikin, joka hyväksyttiin lapinporokoirarotuun 1998. Kasvatustavoitteekseni alkoi muotoutua sellaisten vanhojen porokoirasukujen säilyttäminen, jotka olivat joko ulkomuoto- tai muista erimielisyyksistä johtuen jätetty rekisterin ulkopuolelle. Tällaisia koiria löytyi vielä muutamalta sinnikkäältä säilyttäjältä esimerkiksi Aila Korhoselta (Velho-kennel) ja Helvi Tiisalalta (Peänu-kennel) Etelä-Suomesta. Molemmat kasvattivat koiria myös Kennelliiton rekisterin ulkopuolella.

Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueella kasvatetaan vielä porokoiria omaan käyttöön. Sukua jatkamaan valitaan koirat, jotka toimivat, rodulla ei ole merkitystä. Siksi minusta onkin todella mielenkiintoista saada avuksi geenitutkimus niin, että voidaan selvittää näiden korien taustoja.

Rotuunotettujen Mansin, Eemelin ja Rannun suvuista

Pilvipolun Eemeli
Pilvipoun Mansi ja Eemeli ovat syntyneet 11. 4. 2012. Pentueessa oli yksi narttu ja neljä urosta, joista yksi pitkäkarvainen. Liitin Mansin ja Eemelin sukutauluun tiedot koirien tiedetyistä käyttöominaisuuksista, rekisteröimättömien kasvattajista tai omistajista ja syntymävuodet.

isä Onni s. 2000 poropaim. koe suor. Epävirall. Lt 155p kasv. Kirsti Hassinen

Tilko s.1988 veli porokoira kasv. Aila Korhonen Ardna s.1998 poropaim.koe paimensi kotitilalla hevosia ja vuohia kasv. Kirsti Hassinen

Tsahpi eli Sahfi s. 1980 U104-80A Joonas Pudaksen porokoira Muonion plk Porokoiratutkimus Jetta s.1983 Porokoiratutkimus N121-83 Pilvipolun Pepe FIN47548/95 slk poropaim.koe suor. Cikki FIN29051 Nils Peder Sirin hyvän porokoirasuvun viimeinen kasvatti Kautokeino poropaim.kilpailussa palkittu, lt 141p

Runne Kautokeino paimensuk.lapinkoirien kantakoira Tsahpi eli Sati N35-75A Porokoiratutk. Tilkku eli Tilhku SF29505G/84 s. 1977 Isak Juuson porokoira Raittijärvi Netta, Netan isä Jorma Näkkäläjärven porokoira Luuhki Hetta Huhtun Urtti SF25990/94 slk Pilvipolun Lilli slk SF19477/92, useaan kertaan poropaimennuskilpailussa palkittu Tsahpe, Nils Peder Sirin porokoira Kautokeino Cikki,Nils Peder Siri Kautokeino

emä Pilvipolun Pipariakka ER10084/05 lt 79 poropaim. koe suor.

Peänu Vaaprotti ER40992/02 toimi VaPePan hälytyskoirana Pilvipolun Leammi Ahku ER44779/02 sisko työkoirana poromies Anssi Kiiskisellä

Santtu ER32067/96 s.1992, Porokoiratut- kimuksen jälkeläinen kasv. Helvi Tiisala Halla ER24818/99 otettu rotuun risteytys- pentuna om. Helvi Tiisala Iresa Jytä-Joonas SF25329/94 Veikko Jomppasen porokoira Lemmenjoki Cikki FIN29051

Tsahpi eli Sahfi s.1980 porokoira Muonion plk Joonas Pudas Porokoiratutkimus Siivi ER40523/95 Porokoiratutkimuksen jälkeläinen,rotuunotto Risukarhin Sirma SF04922/88 slk Pihkka FIN29053/98 Porokoiratutkimuksen jälkeläinen kasv. Helvi Tiisala Bennu SF21459/87 Iresa Diidii SF25843/92 rotuunotettu Tsahpe Kautokeino Cikki Kautokeino

Pilvipolun Mansin ja Eemelin sukutaulussa on noin 44 % on suoraan Porokoiratutkimuksen jälkeläisiä. Marri Pennan ja Aila Korhosen Porokoiratutkimuksen (1974-84) kunnianhimoisena tavoitteena oli kasvattaa käyttökoiria poromiehille. Emäkoirat sijoitettiin Etelä-Suomeen. Uroskoirat annettiin Lappiin poromiehille työkoiriksi. Sukua jatkettiin niillä nartuilla, joiden veljet tai jälkeläiset toimivat porokoirina. Mansin ja Eemelin taustoista 25 % on Kautokeinosta 1990-luvun loppupuolella rotuun tuomani Cikin perimää. Cikki edusti perinteistä saamelaiskoiraa, kautokeinolaista porokoirakasvatusta ja sen suku pystyttiin jäljittämään useampi sukupolvi taaksepäin. Tunnetusti samoja koiria kuin paimensukuisissa lapinkoirissa on 18,7%. 12,5 % on Iresa-kennelin lähtökoiria (Bennu ja Iresa Diidii), jotka edustavat Käsivarren alueen 1980-luvun porokoiria. 

Tilkku eli Tilhku, Isak Juuson porokoira s.1977 Raittijärvi. Kuva Tuija Rinteen kotialbumista. 

Odotetusti rotuunotettu Mansi ja sen veli Pilvipolun Eemeli tuovat lapinporokoiriin erilaista geeniperimää kuin jo pitemmän Kennelliiton rekisterin omaavat, etupäässä etelässä rotumääritelmän tavoitteiden mukaan kasvatetut lapinporokoirat. Mansin ja Eemelin sukutaulun koirat kaikki polveutuvat tunturialueen lapinporokoirista siis alueelta, jossa porokoira on aina ollut vain paimenkoira, ei monenviljan koira niin kuin Metsä-Lapissa. Sisarusten sukutaulusta löytyy jo kolmannessa polvessa vanhoja maatiaiskantaisia porokoiria 1970-80-luvulta. Mansin ja Eemelin DNA-testin perusteella voidaan päätellä jotain 1970-luvun porokoirien perimästä ja verrata sitä nykyiseen lapinporokoirakantaan. Olisikohan syytä turvata tämän aineiston säilyminen tulevaisuuden tutkimuksia varten ja geneettisen monimuotoisuuden varmentamiseksi keräämällä myös spermaa geenipankkiin?

Pilvipolun Velho-Pilkki

Velho-Pilkin isä Rannu, rotuunotettu lapinporokoira Enontekiön Näkkälästä, edustaa nykyistä saamelaisten omaa porokoirakasvatusta. Varmasti voidaan sanoa, että ainakin 25 % Rannun suvusta menee perinteisiin saamelaisiin porokoiriin, joita Näkkälään yleensä haettiin Norjan puolelta Kautokeinosta. Muitten Rannun suvussa olevien porokoirien taustoista ei ole niin varmaa tietoa. Mukana on varmasti suomenlapinkoiraa Kittilän alueelta. Myös Rannun suvussa on vahvaa sukusiitosta, sen emä Nasti on suvussa molemmilla puolilla. Nastin emä Sunna on työkoira samoin Nastin isä Guuge.

Rannu, rotuuntettu lapinporokoira Näkkälästä


Mitä MyDogDNA kertoo Pilvipolun Mansista ja Eemelistä ja Mansin pojasta Pilvipolun Velho-Pilkistä?


Värit:

Väritulosten tulkinnassa sain apua testilabran asiantuntijalta. Myönnän, että minulle vähän vaikeaa asiaa. Laitan kuitenkin tähän, koska tiedän lapinporokoiranomistajissa olevan monta innokasta värien periytyvyyden harrastajaa.
Rotumääritelmän mukaan brindle on ei ole toivottu väri lapinporokoirissa. Brindlen periytyvyys on vaikea selvittää. K-lokus on kuulemma hankala ymmärtää, sillä testi ei pysty erottamaan KB-(dominoiva musta) ja kbr-(brindle)alleeleja toisistaan. Se kumpi alleeli KB vai kbr koiralla on näkyy koiran ilmiasusta. Brindle ei ole kuitenkaan aina ihan helposti havaittavissa kovin tummapohjaisesta koirasta, joita Mansi ja Pilkki ovat. Tutkija päättelikin ensimmäisten kuvien perusteella koirat mustiksi, mutta tarkasteltuaan toiseen kertaan vielä useampia kuvia kyseisistä koirista ja katsomalla sukutaulua totesi, että molemmat koirat ovat brindlejä. Eli niillä on K-lokuksessa  kbr alleeli. Genotyypin ollessa täten kbr/ky. Myös rotuunotossa Mansi arvioitiin brindleksi. Brindle-väri ei ole ongelma, koska mielestäni ei värienkään monimuotoisuutta saisi karsia.

Kuvassa etualalla kanojen ympäröimänä Velho-Pilkki veljiensä kanssa. Pentueessa oli kaksi riistaparkkia poikaa, kaksi mustaa merkein ja yksi riistanvärinen. Takana emo Mansi ja isoäiti Pilvipolun Pipariakka, joka oli tumma parkki vakoisin merkein.

Kaikilla kolmella havaittiin hauska B-lokuksen genotyyppi bc/bd, mutta koska kukaan koirista ei ilmennä ruskeaa, voidaan päätellä, että molemmat alleelit sijaitsevat samassa kromosomissa. Eli testi on havainnut koiralla sekä ruskeaa aiheuttavan bc- että bd-alleelin, mutta se ei pysty kertomaan missä DNA-juosteessa mikäkin alleeli sijaitsi. Jos alleelit olisivat eri kromosomeissa koira olisi ruskea. Koska koirat eivät ole ruskeita, alleelien on pakko olla samassa kromosomissa, jolloin toisessa kromosomissa on B-alleeli, joka mahdollistaa mustan eumelaniinin tuotannon (eli sen että K- ja/tai A-lokus voivat ilmentyä turkissa). Testauslabran mukaan bc- ja bd-alleelit periytyvät monissa roduissa tällä tavalla kytkeytyneenä ja näyttää ennemminkin olevan harvinaista, että ruskean ilmiasun takana olisi bc/bd genotyyppi .Testi ei erikseen testaa B-alleelia, vaan se testaa vain eri b-alleelien läsnäolon. Jos näitä ei ole läsnä, tulkinta on, että genotyyppi on B/B.
Alla taulukko koirien värituloksista. Vihreällä on korostettu ne genotyypit, joita kukin koira turkissaan ilmentää. Tulkinta siis on, että kaikki kolme voivat jättää ruskeita, resessiivisiä sekä dominanttimustia ja Pilkki myös sudenharmaita.

Värilokus	Mansi	Eemeli	Pilkki
E (maski ja resessiivinen punainen)	E/E	E/E	E/E
B (ruskea)	bcbd/B	bcbd/B	bcbd/B
K (dominanttimusta)	kbr/ky	ky/ky	kbr/ky
A (agouti)	a/a	a/a	aw/a
S (valkokirjavuus)	S/S	S/S	S/S

Testilabrassa kiinnostuttiin Mansin ja Eemelin väriperimästä niin paljon, että he vertasivat sitä vielä muiden testattujen lapinporokoirien värituloksiin. SKL:n porokoirissa ei toistaiseksi ole tavattu KB- tai kbr-alleelia lainkaan. Tämä ainakin erottaa Mansin ja Pilkin muista. Lisäksi huomattavaa on se, että at eli black and tan on erittäin yleinen rodussa, mutta ei Mansi, Eemeli eikä Pilkki kanna sitä. Toistaiseki otoskoot lapinporokoirista ovat pieniä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tältä osinkin koirat lisäävät monimuotoisuutta rodussa.

Sairausgeenit:

Maatiaiskantaiset porokoirasuvut ovat paikallisesti melko sukusiitettyjä. Asuttiin kaukana toisista siidoista, myöhemmin kylistä ja hyviä porokoiria käytettiin siitokseen myös niiden sukulaisille. Luonto sitten hoiti asian, kun sukusiitos meni liian pitkälle. Toisaalta voidaan olettaa, että sukusiitoksesta ja pienestä kannasta huolimatta elinvoimaisuus on säilynyt porokoirissa hyvänä, koska elinolosuhteet ja rankka työ porokoirana toimi samaan tapaan kuin luonnonvalinta. Sama ilmiö on tutkittu esimerkiksi itäsuomenkarjalla eli kyytöllä. Pienestä, ahtaasta kannasta huolimatta se on yksi monimuotoisimmista lehmäroduista.(lähde: Iso‐Touru, T. , Tapio, M. , Vilkki, J. , Kiseleva, T. , Ammosov, I. , Ivanova, Z. , Popov, R. , Ozerov, M. and Kantanen, J. (2016), Genetic diversity and genomic signatures of selection among cattle breeds from Siberia, eastern and northern Europe. Anim Genet, 47: 647-657. doi:10.1111/age.12473 )

Rannun sisko rotuunotettu Unna paimentaa kyyttösonneja.

On kuitenkin erinomainen asia, että nyt on mahdollista tutkia monia sairauksia DNA:n avulla. Lähtönarttuni Cikki kantoi pompentautia ja luultavasti sen suku Norjan Lapissa oli sen takia sammumassa. Onneksi geenitesti pompentaudille valmistui ennen kuin yksikään kasvattini sairastui siihen. Nyt voidaan geenitestaamalla varmistaa, ettei sairaita synny, mutta pitää arvokkaat yksilöt jalostuksessa mukana. Mansi ja Eemeli eivät kanna enää pompentaudin geeniä, vaikka niillä on Cikki suvussa kerrattuna.

Monimuotoisuus

Mansi 33,8 % ja Eemeli 36,8 %

Mansin ja myös Eemelin monimuotoisuusprosentti on hieman alle rodun keskiarvon, joka on 38,3. Mansin suvussahan on paljon Porokoiratutkimuksen koiria. Niiden ja myöhemmin kasvatettujen Porokoiratutkimusten koirien jälkeläisten taustalla on paljon sukusiitosta. Myös itse olen linjannut Cikkiä, joka siis esiintyy sekä isän että äidin suvussa.
Pilkin monimuotoisuus on 42,5%. Siinä on yhdistetty kaksi vuosikymmeniä erillään kasvatettua melko sukusiitettyä porokoiralinjaa. Taustalta voi hyvin löytyä samojakin koiria esimerkiksi Kautokeinosta 1990-luvulta, vaihtelua on kuitenkin tullut riittävästi. Voisi ennustaa, että jos Pilkkiä käytetään siitokseen mille tahansa pitkän rekisterin omaavalle lapinporokoiralle, monimuotoisuus kasvaa.

Pilkin pentujen monimuotoisuudesta voisi saada ennusteen aktivoimalla Pilkin MyDogDNA:ssa Breeder Toolin eli jalostustyökalun. Breeder tool vertaa Pilkin perimää kaikkien porokoiranarttujen perimiin, joilla myös on Breeder tool aktivoituna. Työkalu listaa nartut siten, että paras vaihtoehto tuottaisi kaikkein monimuotoisimpia pentuja. Työkalu ei ehdota paritettavan samojen mutaatioiden kantajia.
Sain testilabralta vielä lisäselvityksen Breeder Toolin käytöstä, kun  ihmettelin, että Pilkille oli ehdotettu parituskumppaniksi emoa Mansia. Työkalu ei tunne koirien sukulaisuuksia, sillä MyDogDNA:ssa ei ole koirien sukutauluja. Tämän takia Breeder Tool-tuloksissa näkyy myös Pilkin emä Mansi, mutta kuten kuuluukin vasta viimeisenä eli huonoimpana parituskumppaniehdokkaana. Breeder Tool laskee eri parituskumppaneihin verraten pentujen laskennallisen perimän terveysindeksiarvon. Perimän terveysindeksi eli Genetic Health Index (GHI) on luku, joka muodostuu koiran monimuotoisuusasteesta sekä mahdollisista kahden mutaatiokopion aiheuttamista sairastumisriski-statuksista. Mitä monimuotoisempi ja vapaa sairausmutaatioista koira on, sitä korkeampi GHI. GHI on indeksi, mikä tarkoittaa sitä, että populaation keskivertokoira saa aina arvon 100. Tätä keskivertokoiraa monimuotoisemmat ja tautimutaatioista vapaat saavat yli 100 GHI:n ja vastaavasti sukusiitetymmät matalamman GHI:n. Pilkin ja Breeder Toolin parhaimmaksi parituskumppaniksi nostaman nartun pentujen odotettu terveysindeksi olisi korkea, 116. Seuraavan nartun kanssa odotettu terveysindeksi olisi 114 ja kolmannen nartun kanssa 111. Tämä antaa osviittaa siitä, että Pilkki on geneettisesti erilainen kuin nartut ja niiden yhdistelmistä syntyisi geneettisesti hyvin monimuotoisia pentuja. Toisin sanoen, Pilkillä on rodulle "uutta verta" annettavaksi.  
Ehtona siis sille, että Breeder Toolista olisi hyötyä, on se, että mahdollisimman moni lapinporokoira testattaisiin ja Breeder Tool aktivoitaisiin.

Tässä vielä rotuunotetut Pilvipolun Mansi, Eemeli sekä Mansin ja rotuunotetun Rannun poika Pilvipolun Velho-Pilkki koottuna samaan monimuotoisuuskäyrään.

Perinnölliset eroavaisuudet

 Siniset ovat suomalaisia testattuja lapinporokoiria. Kuvasta saa havainnollisemman menemällä MyDogDNA:n sivuille. Siellä voi varrata myös keskenään pohjoisia paimenkoirarotuja, jolloin mukaan saa myös suomenlapinkoirat. 

Kuvaajasta näkee, että kaikki kolme Mansi, Eemeli ja Pilkki ovat lapinporokoirakentässä perimältään erilaisia ja keskenään melko samanlaisia. Minulle oli jopa pieni yllätys, että Pilkin isältä Rannulta saadut geenit eivät vieneet Pilkkiä kovinkaan kauas emästään. Mansi ja Eemeli ovat siitä erikoisia rotuunotettuja, että niiden suku tiedetään varmasti useampi vuosikymmen taaksepäin. Eli niiden geenien avulla on saatu näyte 1970-luvun porokoirista. Todennäköisesti Rannussa on myös tätä samaa taustaa, varmasti kyllä myös muutakin.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kasvattieni DNA-profiilit vahvistavat sen, mitä olen tavoitellut. Olen pyrkinyt lisäämään lapinporokoirakannan monimuotoisuutta ja säilyttämään siinä alkuperäisen maatiaisporokoiran geenejä. Tulevaisuus näyttää, minkälaisen jäljen nämä koirat jättävät lapinporokoiriin.

Toivottavasti jatkossa mahdollisimman monen lapinporokoiran ja suomenlapinkoiran geeniprofiili tutkitaan. Sen avulla on mahdollista vaikuttaa rotujemme terveyteen ja säilymiseen geenistöltään rikkaana.

Pilvipolun Mansin, Pilvipolun Eemelin ja Pilvipolun Velho-Pilkin DNA-profiilit  ovat julkisia MyDogDNA.ssa . Löydät niiden profiilit syöttämällä nimen hakuun https://www.mydogdna.com/crm/index.html#fi/publicAnimals

Linkkejä Pilvipolun Mansin, Eemelin taustoista https://suakkuna.blogspot.com/search?q=onnekkaat

Velho-Pilkin isän Rannun taustoista http://suakkuna.blogspot.com/2014/05/nakkalan-maatiaiskantaiset-porokoirat.html

Porokoirien historiaa http://maatiaismuori.fi/kirstin_kirjoituksia/porokoirantarina.htm