sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Jouluetkot

Tänä vuonna Kortelahdessa vietettiin joulua pari päivää etuajassa vuoden pimeimpänä päivänä eli talvipäivänseisauksen aikaan.


Päivä nyt ei kyllä ollut ollenkaan pimeä, kun pikku Pieta, päivänsäde, valaisi sen.


Valoa oli ulkonakin , kun luonto oli pukeutunut kuuraiseen juhlapukuun.


Pieta  matkusti yöllä läpi Suomen. Aamulla hän  heräsi iloisena ja riemastui Maija-kissasta.


Tukka poninhännälle ja menoksi.


Aai, aai Pieta sanoi ja silitti hellästi Liinu-kissaa.




Pietan joulukalenterista rakentuu hieno junarata, jonka äidit olivat ostaneet kirpparilta.


Sitten joulukuusen hankintaan...




Joulupuuroa  tarjoo kunnon väki.




Kuusen koristelun jälkeen mentiin perinteen mukaan  joulusaunaan.


Puhdasta rakkautta


Pieta jakoi kaikille itsetekmänsä joulukortit.


Pelattiin


ja Pieta luki mummin uutta valokuvakirjaa, josta on tarkoitus painaa ihan oikea kirja. Pieta ainakin tykkäsi, kun oli paljon kissojen kuvia.



Pietalta sujui kävely jo taitavasti.


Pietan perhe viettää tämän joulun toisen isoäidin eli mamman  luona, ensi vuonna sitten taas täällä Kortelahdessa.  Iloista joulua Pietalle ja kaikille muille!


Kortelahdessa otetaan jouluaatto vastaan pienemällä porukalla.


Joulukorttirahoilla ostin vuohen Word Vision kautta kehitysmaan perheelle. Jotenkin ensi kesää ajatellen vuohi tuntui juuri sopivalta.


7 kommenttia:

  1. Miten ihanat fiilikset siellä, ja NIIN suloinen Pieta. Hyvää joulua ja kaikkea hyvää tulrviksi vuosiksi!

    VastaaPoista
  2. tuleviksi... vähän sokkona täällä...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua sekä onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Hyvää Joulua ja kiitos ihanista kuvista ja jutuista vuoden mittaan !
    Terveyttä ja myötätuulta ensi vuodelle !

    VastaaPoista
  5. Oikein mukavaa joulun aikaa, terveyttä ja onnea tulevalle vuodelle. On ollut ilo lukea blogiasi ja katsella hienoja kuvia eläimistä ja pikku pirpanasta.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Joulua ja muisteluita suloisesta pikku Pietasta! Teillä siellä on kyllä hienot, oikein jouluiset maisemat!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille toivotuksista ja kohti unelmia ja uutta vuotta!

    VastaaPoista