torstai 7. maaliskuuta 2019

Pilvipolkulaiset paimennusharjoituksissa


Pilvipolun Eemeli

Maaliskuun pakkasilla pidettiin Pilvipolun paimennuspäivät Pellossa Saajománnun porotilalla Minna Mäntyranta-Mustosen opissa.  Mukana oli viisi seitsemästä  Unnan ja Korpikairan Ikiroudan eli Manun yksivuotiaista pojista. Lisäksi paimentamaan pääsivät pentujen eno eli Unnan veli Rannu, Rannun ja Mansin poika Tilko ja Mansin veli Eemeli. Ihmeen sopuisasti harjoitukset ja yhteiselo sujuivat kahdeksan uroksen kanssa.

 Pilvipolun Neakkel-Rino

Majoitumme Puolukkamaan porotilalle. Rino aamulla iloisena valmiina hommiin. Rinolla ja myös sen emännälle, siskolleni Mallalle, poropaimennus oli ihan uusi kokemus.


Ensin mentiin pitkässä liinassa


Mallan ja Rinon yhteistyö oli niin hyvä, että liina voitiin jättää jo ekana päivänä pois. Kaikki koirat saivat harjoitella molempina päivinä kaksi kertaa.


Rinon paimennus oli iloista ja hyvin poroja kunniottavaa. Hyvin se sai kuitenkin porot liikkeelle. Haukkua käytti niukasti.


Jee, tämä on mukavaa!

Pilvipolun Neakkel-Mánnu eli Tikki

Tikki oli Marin kanssa harjoituksissa toista kertaa.


Tikki oli vauhdikas ja sillä pidettiin vielä varmuuden vuoksi liinaa perässä, jos innostuu liikaa.

 Pilvipolun Neakkel-Benne

Benne oli myös eka kertaa poroilla. Lampaisiin ja vasikoihin se oli käynyt tutustumassa Katjan kanssa pentuaikana.


Alkuun vähän jännitti, mutta kiinnostus oli suuri. Toisena päivänä sujui jo niin, että liina oli vapaana perässä.


Pilvipolun Neakkel-Hálle

Hálle on rauhallinen ja yhteistyö Mintun kanssa sujui erinomaisesti. Rauhallisuuus näkyi hyvin myös paimennustyylissä.



Pilvipolun Neakkel-Ránne

Ránnelle porot ovat tuttuja, koska se elää porotilalla Kittilässä. Pentuna sitä opetettiin olemaan rauhallisesti poroaitauksessa, kun poroja ruokittiin. Nyt Ránne opetteli Maijan johdolla kuljetuksia. Ja hyvin ne alkoivatkin sujua.






Rannu

Neakkel-pentujen eno Rannu oli myös ensikertalainen poroilla. Kotitilalla Rannu on paimentanut haasteellisia vuohia. Hyvin nopeasti se oppi kuitenkin säätämään liikkeet säikyimmille poroille sopivaksi. Yhteistyö Tiinan kanssa sujui hienosti.




Pilvipolun Velho-Tilko, 4v

Rannun ja Pilvipolun Mansin poika Tilko on käynyt poroilla kolme kertaa ja suoritti pari vuotta sitten poropaimennuskokeen kunniamaininnalla. Tilkolla on homma hyvin hanskassa.






Pilvipolun Eemeli

Mukana oli myös Tilkon eno Eemeli. Eemelikin on jo suorittanut poropaimennuskokeen. Eemelillä on kaikkeen työhön, myös poropaimennukseen hyvin vahva, hieman tosikkomainen asenne. Hommat tehdään kunnolla loppuun asti. Siinä se muistuttaa paljon esiäitiään Cikkiä. Eemelille haukku on vahva työkalu.




Lopuksi pidettiin vanhemmille uroksille Eemelille, Rannulle ja Tilkolle leikkimielinen kilpailu, jossa piti ensin hakea porot kirnusta, kuljettaa, työntää koko lauma rauhallisesti poispäin ohjaajasta, kääntää, avata koiran kanssa portti ja kuljettaa porot kirnuun. Koiran piti tietysti pysähtyä portille. Kaikki suoriutuivat tehtävistä hienosti ja hyvin tasapäisesti, vaikka paimennustyylit erosivat ja koirien luonteet näkyivät paimennuksessa hyvin.

Kasvattajalla oli oikein karkkipäivät, kun sain kerralla nähdä niin paljon kasvattejani. Ensi vuonna ovat sitten vuorossa Täydenkuun karhunpennut.

Eemeli




1 kommentti: