keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Täyttä pentuelämää


Unnan ja Pilvipolun Eemelin pennut ovat nyt 7 viikkoa ja muutto uusiin koteihin lähestyy. Hyvillä mielin laitan nämä reippaat pennut matkaan. Meillä on on ollut hauskaa. Mutta viikon kuluttua saan taas levittää kirjavat, kauniit räsymattoni lattioille, nauttia aamukahvin rauhassa ja lähteä vaikka Kolin Ryynäsen terassille tapamaan tuttuja.


Hilla on toimimut kärsivällisenä oppimestarina ja opettanut pennut kunnioittamaan kissoja.





Sulevi-kukko osallistuu ahkerasti pentujen kasvatukseen. Hieman olen joutunut sitä avustamaan, kun pennut välillä innostuvat liikaa juoksemaan kanojen perässä. Aina kukko ja kanat kuitenkin palaavat pentulauman luokse.



Lehmiin ja vuohiin on tutustuttu turvallisesti verkkoaidan läpi.  Kotieläimeni ovat suurena apuna, kun teen havaintoa ja mietin kullekin sopivaa pentua. Jonkun verran voi päätellä pentujen rohkeudesta, kiinnostuksesta ja paimennushalusta näissä pihapuuhissa.


Vieraita on käynyt runsaasti sekä aikuisia että lapisa. Reippaasti pennut selvisivät myös Kolin retkiviikon vierailupäivästä täällä Kortelahdessa.


Autokyytiä pennut ovat saaneet kaksi kertaa. Eläinlääkärin tarkastusreissulla Juukaan ja retkellä Häkinniemen hiekkarannalle täällä Loma-Kolilla. Vähän kiljuttiin, mutta rannassa harmit haihtuivat.




Kaikki pennut  kokeilivat tassulla Pielistä, mutta Virggo innosui ihan uimaan.





Vauhdilla kohti uusia seikkailuja.



1 kommentti:

  1. Niin ihanat kuvat ja tunnelmat, taas! ♥
    Iloisia hetkiä pennuille uusien perheiden parissa!

    VastaaPoista