tiistai 13. lokakuuta 2020

Mansin kanssa kissoja tapaamassa


Maatiaismuorin kissat muuttivat hanhiemon luokse



Kun muutin toukokuun alussa Reposaareen, kissat jäivät matkasta Sastamalaan. Minulla on ollut niitä välillä kovastikin ikävä. Uusi emäntä Leena on viestittänyt ahkerasti kuulumisia ja tiedän, että Liinu ja Maija voivat hyvin. Nyt vihdoin pääsin niitä tervetimään. Kissojen paras ystävä Mansi pääsi myös mukaan. 



Vammalan asemalta ajelimme Leenan komealla 50 vuotta vanhalla mersulla mutkaisia hiekkateitä perille. 


Mansi tutustui talon koiraan, Pontsoon. Sitä olisi voinut erehtyä luulemaan Mansin emon Piparin sukulaiseksi. Pontso on kuitenkin portugalinpondengo. Pondengot ovat Portugalissa  metsästyskoiria ja niitä on pieniä, keskikokoisia ja suuria. Karvanlaatu voi myös vaihdella sileästä karkeaan. 




Pihalla käyskenteli vapaana  ankkoja, kalkkunoita ja kanoja. Vieraan koiran ilmestyminen aiheutti kovan kaakatuksen. Mansi käyttäytyi tietysti siivosti, onhan se kanojen ystävä. Kalkkunat olivat kyllä vähän epäillyttäviä. Varsinkin kun yhdn nimi oli vielä Tappaja-Kake. Tosin ei se kuulemma ollut vihainen. Katselimme Mansin kanssa  varuilta hieman kauempaa. 


Maija löytyi uuninpankolta. Molemmat kissat ilahtuivat suuresti Mansin tapaamisesta ja soivat ne hieman huomiota minullekin. Mansi irvisti Maijalle onnesta häntää vispaten. 


Liinu esitteli kissojen oman kulkureitin ikkunasta ulos. 



Pihasta lähti kaunis kärrytie vanhan sammaleisen metsän läpi. Kun läksimme Mansin kanssa kävelemään, kissat tulivat heti mukaan niin kuin aina Kortelahdessakin. 


 









Moikka, Liinu ja Maija! Varmasti vielä tapaamme. Leenalle lämpimät kiitos mukavasta päivästä ja siitä, että kissat saivat hyvän kodin. Välillä aina haikailen, että olisi niin ihanaa, jos ne olisivat luonani. Nyt tiedän kuitenkin varmasti, että ne viihtyvät paremmin Leenan luona maalla kuin sisäkissoina Räpsöössä.

2 kommenttia:

  1. Hienot kissat ja upea Mansi. Tunsivat toisensa oitis ja olivat taas parhaat kaverit. Superlatiivit ei riitä kertomaan näistä kuvista,vau! Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Ihanat Liinu ja Maija. Löysit heille hyvät kodit.

    VastaaPoista