Metsäpeuran mailla

Minulla on ollut vuosia haave nähdä ja kuvata metsäpeuroja. Tänä syksynä toiveeni toteutui, kun matkustin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan rajalle Vimpelin ja Perhon seudulle.

Vaadin ja keväällinen vasa

Poron serkku metsäpeura on ollut vuosituhansia tärkein riistaeläin Suomenniemellä. Se hävitettiin metsästyksellä 1900-luvun vaihteessa. Kantaa kuitenkin säilyi Venäjän taigametsissä Vienan Karjalassa, joista se on hiljalleen vaeltanut takaisin Kainuuseen.

Kiertelimme parina päivänä metsäteitä. Näimme kaikkiaan noin sata peuraa. Ne vaeltavat näin syksyisin laumoissa talvilaitumille. Keväisin taas takaisin vasomaan synnyinseuduilleen itään tai koilliseen.

Metsäpeurakantoja on pyritty elvyttämään ja niitä on siirtoistutettu menestyksellisesti Suomenselälle ja myöhemmin  Seitsemisen ja Lauhajärven kansallispuistoihin.

Kävimme  Salamajärven kansallispuistissa, jonne 1970-80 siirettiin ensimmäiset metsäpeurat  Kuhmosta. Kahdeksan vaadinta ja kaksi hirvasta tuotiin ensin  suureen aitaukseen, josta niitä sitten vähitellen vapautettiin luontoon. Siirto onnistui hyvin ja kanta on nykyisin suurempi kuin Kainuussa. Metsäpeura ei enää ole uhanalainen vaan silmälläpidettävä laji.    

Minulla oli paikallisina oppaina Terhi Honkonen ja Háldi ( lpk Pilvipolun Háldi Vilgesjuolgi). Ilman heidän asiantuntemustaan kuvat olisi jääneet saamatta. Kiitos!

Metsäpeura on poroa ja tunturipeuraa kookkaampi ja pitkäjalkaisempi. Metsäpeura ja poro voivat lisääntyä keskenään. Poronhoitoalueen etelärajalle onkin rakennettu poroaita sekoittumisen estämiseksi.

Metsäpeura on voimaeläimeni. Näin niitä ensimmäisen kerran Kuhmon taigametsissä silloin, kun uskoin olevani rakastettu. Rakkaus petti, mutta metsä ei ole pettänyt koskaan. 

Aulikki Oksasen runo Villit peurat