"YLI 70-VUOTIAAT velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). Tämä ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä."
Eilen illalla tämä uutinen jysähti tietoisuuteeni. Olin tietysti jo aiemmin ymmärtänyt, että koronavirus on erityisen vaarallinen iäkkäille ihmisille ja ihmisille, joilla on jokin vastustuskykyä heikentävä sairaus. Ajattelin, että kumpikaan ei koske minua. Vastustuskykyni on ollut aina hyvä. En ole sairastanut flunssaakaan moneen, moneen vuoteen. Hallitus määritteli minut nyt kuitenkin iäkkääksi. Kait se sitten on uskottava, vaikken itse pidäkään itseäni vielä vanhuksena. Tosiasia kuitenkin on, että täytän vapun toenoissa 72 vuotta.
Arvostan meidän nykyistä hallitusta ja ymmärrän tiukat toimet. Vaikka en ole itsestäni kauhean huolissani, päätin pienen pohdiskelun jälkeen noudattaa hallituksen määräystä tunnollisesti. Minusta meidän jokaisen on nyt tärkeää toimia ohjeiden mukaan. Sooloilut heikentävät tavoitteita kukistaa epidemia mahdollisimman vähin vahingoin.
Mitä tämä kuukauden karanteeni merkitsee omassa elämässäni? Minun piti puolentoista viikon päästä lähteä ystävien kanssa Lappiin. Ensin kauan odotetulle Pilvipolun koirien poropaimennusleirille Pelloon ja siitä sitten vielä pohjoisempaan unelmieni matkalle Käsivarteen. Pettymys oli suuri, mutta toivottavasti reissu vain siirtyy.
Toinen iso pohdinnan asia on äitini hautajaiset ensi lauantaina. Ensin suunnittelimme sisarusten kanssa pitävämme muistotiaisuuden noin 50 ihmiselle. Sen onneksi peruimme jo viime viikolla, koska vieraissa olisi ollut paljon iäkkäitä ihmisiä ja myös odottavia äitejä. Nyt olen vähän ymmällä, voinko osallistua edes itse Rauhankappelin siunaustilaisuuteen, johon tulee vain lähisukulaisia. Muistotilaisuus joka tapauksessa pidetään vasta sitten, kun epidemia on ohi. Toivottavasti kesällä.
Minä olen nyt ainakin neljä viikkoa vankina täällä Loma-Kolilla Kortelahdessa. Toivottavasti tilanne sen jälkeen on rauhoittunut niin, että pääsen muuttamaan viimeistään vappuna Reposaareen.
Itseni kannalta pohdiskelen, että ehkä on hyvä elää erakkona viimeiset ajat Kortelahdessa. Jätän nyt hitaita jäähyväisiä rakkaalle maisemalleni. Tavaroiden pakkaamisen ohessa aion päivittää ahkerasti blogiani, kuvata ja viettää laatuaikaa kissojeni, koirieni ja kanojeni kanssa. Seuraamme yhdessä viimeisen keväämme edistymistä Käränkälammen rannalla vaaran sylissä. Tapaan vielä kerran Kolille saapuvat linnut. Mustarastas on jo saapunut. Tänä aamuna kuulin teerien kukerruksen.
Käpytikat ovat jo jonkun aikaa rummuttaneet kevättä. Pihan vanhan männyn katkenneessa oksassa on juuri sopiva, komea kaikupohja. Toivotan kaikille blogini lukijoille aurinkoista kevättä. Vaikka varmasti moni asia on nyt epävarma ja pelottaa, luonto edelleenkin huolehtii meistä. Kevät antaa aina toivoa.
