lauantai 11. lokakuuta 2014

Rintasenvaaran Käräjäkallio

Aloitan sarjan, jossa esittelen suosikkipaikkojani Kolilla. Sopivaa on aloittaa Kolin niemen viimeisestä vaarasta pohjoisen suunnasta, Rintasenvaarasta. Puolet siitä on uhrattu talviurheilulle eli laskettelulle. 
Rintasenvaara kuvattuna Häkiniemestä. Vuonna 2010 vesi oli ainakin yhtä matalalla kuin tänä vuonna.
Kannattaa etsiä laskettelurinteen alareunasta polku kohti pohjoista. Metsäinen vanha noin kilometrin mittainen polku vie vaaran alarinnettä Käräjäkalliolle. Käräjäpaikkoja Kolilla on kaksi, Pahakolin huipulla ja Rintasenvaaran ja Rintasenlampien välissä ( Geologinen retkeilykartta ja opaskirja 2003). Jonkunlaista karttaa tai opastusta ehkä tarvitaan, ettei kulje vahingossa jyrkänteen ohi. Polku nimittäin jatkuu kohti Niinilahtea

 Lähestyn Käräjäkalliota. Alhaalla välkehtii Rintasenlampi.




Jos haluaa ihailla Käräjäkallion jyrkänteitä lammelta päin, kannattaa kulkea lampien itäreunalla kulkevaa polkua. Soisissa kohdissa polku aina häviää.

Laskettelurinteen vieressä oleva lampi (nimeä en tiedä) kuvattuna laskettelukeskukseen päin. Vasemmalla puolella siis kulkee polku lammen rannalla, oikealla kulkee polku Käräjäkalliolle ylempänä rinteellä.
 Rintasenlampi
Käräjäkallio

2 kommenttia:

  1. Maagiset maisemat upeissa ruskaväreissä <3

    VastaaPoista
  2. Olen kävellyt täällä, olen Niinilahdesta kotoisin. Pielinen on lähellä.

    VastaaPoista