Onko ikävä paukkupakkasia?

Tammikuu on ollut kylmin vuosiin. Kolillakin oli viikon verran yöllä pakkasta noin kolmekymmetä astetta.  Päivisin muutama aste vähemmän. Lunta on vielä melko vähän. Kortelahdessakin jäätyi vesiputki . Onneksi saatiin nopoeasti korjattua. Lämpöä tupaan toi joka päivä lämitetty leivinuuni ja  hella, jolla keitin aamukahvin ja puuron. Kanoille piti laittaa lisäpatteri eikä plusasteita silloinkaan ollut monta. Hyvin kuitenkin maatiaiset selvisivät. Kissatkin kävivät urhesti ulkona tarpeillaan. Tosin tulivat vilkkaasti sisälle ja makoilivat mielellään uuninpankolla. Koirat tarkenivat ulkona  hyvin, jos pääsivät vapaana temmeltämään. Olisivat viihtyneet pitempäänkin.  En minäkään palellut, kun oli villasukat, villahousut, villapusero ja uusi untuvatakki. Jalkoja lämmittivät punaiset huopikkaat, päässä  lämmin myssy ja käsissä omat neulomat tumput suomenlampaanvillasta.
Nyt pakkaset hellittivät ja lämpötila on noussut reilut kymmenen astetta. Ei minulla ole kovia pakkasia ikävä. Pakkasen kauniita, ainutkertaisia valoja ja värisävyjä kylläkin.

 "Koti tuolla se vilkkuvi kultainen"

"Tuli taasen on takassansa" Paukkupakkasesta on ihana tulla tuvan lämpöön.

 Kun olen ruokkinut ja hoitanut kanat, lähdin koirien kanssa Käränkän jäälle. Saunaranta vähän ennen auringon nousua

Kotisuo ja sen takana Kolin huiput.

 Tammikuussa nouseva aurinko värittää pastellein Käränkän rinteet.

Pakkasukko pitää koirat liikkeessä.

Auringon ja pakkasen yhteisteos kanalan ikkunassa .