Maatiaismuorin kymmenen kärjessä

Näin vuoden vaihtuessa on tapana luoda katse menneeseen. Niinpä täällä Maatiaismuori-blogissanikin on syyytä tarkastella mennyttä aikaa. Tätä blogia olen nyt kirjoittanut neljä ja puoli vuotta. Vierailijoita on ollut jo yli 300 000. Siitä kaunis kiitos ja hellä rutistus kaikille maatiaisten ja luonnon ystäville!
Mikä vierailijoita on kiinnostanut eniten? Poimin tähän kymmenen suosituinta sivuani eli ne sivut, joissa on eniten ollut vierailijoita. Laitan ne tämän hetkisessä paremmuusjärjestyksessä. Sivuilla on nyt ollut kävijöitä 1681-5447.  Minua itseäni tietysti kovasti kiinnostaa, mikä teitä lukijoitani kiinnostaa.

Tuore itsenäisyyspäivän päivitys nousi heti suursuosikiksi Mitä olisi Suomi ilman suomenhevosta
Kiitos Pihamäen talliporukka ja Pihan ihanat suomenhevoset!


Kakkosena viimekesäinen lehmänlämpöinen päivitys kyyttöjen kesäriemusta Kolilla
 Lehmät, ne nyt vaan on niin ihania!


Pilven Poika elää muistoissa ja jälkeläisissä on sivu, jonka tein Pipon kuolinpäivänä surutyönä  ja suuri, pakahduttava kiitos sydämessäni.


Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista Niinhän se on, mutta ei minunkaan kasvatustyöni tuohon päivitykseen  kolme ja puoli vuotta sitten loppunut, vaikka niin uhkasin. Maatiaiskissat ovat vieneet mennessään ja ehkä olen  pystynyt tekemään jotain niiden arvostuksen lisäämiseksi. Se on ainakin ollut tavoitteeni.


Joulu ilman Piparia Pipari oli viimeinen oma koirani, joka oli syntynyt Pyytivaaralla Pilvilampaiden aikaan. Pipari oli minulle ainutlaatuisen  tärkeä.  Pipari on tärkeä lenkki vaativassa maatiaiskantaisen porokoiran kasvatustyössäni, joka perustuu porokoiran historiaan ja geenien säilyttämiseen mahdollisimman monimuotoisena. Onneksi sen harvinainen suku  jatkuu pieninä puroina tai paremminkin noroina.


Suomenhevosori Voru ja Telkkämäen kaskiperinnetila  ylistävät suomalaista työtä ja historiaa.


Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat
Oli satumainen onni ( ja ehkä myös parinkymmenen vuoden yhteydet ja perehtyminen ) että löysin vielä syrjäisen Näkkälän kylän, jossa oli vanhantyyppistä porokoirakasvatusta. Sieltä tuomani porokoiranpentu Unna on jokapäiväinen iloni ja ylpeyteni.

Oi Kolin kuusipuu kertoo tarinaa Kolin kansallispuistosta,  luonnonsuojelun ja lyhytnäköisen kaupallisuuden ristiriidasta.


Ylistyslaulu suomenhevoselle
Kesäinen matka Poriin Noormarkkuun Rehulan tallille ja Yyteriin oli yksi valokuvaajanurani riemullisimmista koemuksista.


Järisyttävin luontokokemukseni sielunmaisemassani Paanajärven kansallispuistossa Venäjällä.
Paanajärven karhu

Mitäpä tässä muuta voi sanoa kuin että elämälle kiitos!
Monimuotoista , suvaitsevaa, kohtuullista ja hitaan elämyksellistä Uutta Vuotta 2017!