maanantai 7. toukokuuta 2018

Kevät etenee kukonaskelin


Lumikasat sulavat vauhdilla. Sääennuste lupaa tulevalle viikolle aurinkoista kevätsäätä. Yhdessä Sulevi-kukon kanssa voimme ottaa kunnon harppauksia kesää kohti. Sulevin ensi askeleita vapaana pihalla.


Vähän aikaa Sulevi harkitsi ennen kuin hyppäsi häkistä pihalle. Nopeasti se kuitenkin tuli Hellan ja Mustaruusun perässä.


Lintuinfluenssariskin takia kanojen ulkona vapaana pitäminen on kiellettyä ajalla 1.3. - 31.5. Katson kuitenkin, että päivittäinen pieni valvottu koulutus- ja valokuvaushetki pihalla ei ole mikään riski pienessä kahden kanan ja kukon parvessa. Muuten kanat ja Sulevi oleskelevat kanalan yhteydessä olevassa tarhassa, jossa on myös katto.


Tähän asti Sulevi oli katsellut kissoja vain verkon takaa. Ensimmäisenä tuli Liinu tervehtimään.




Mansi kokeneena paimenkoirana kuljeskeli rauhallisena riittävän kaukana Sulevista. Kukko piti valppaana silmällä uusia tuttavuuksia.


No, Maija on Maija, sen piti ensin esittää vaarallista saalistajaa.


Ai, eikö saakaan pelotella. Koirien tavoin Maijakin on oppinut kunnioittamaan tiukkaa EI-käskyä.


Utelias Unna halusi tutustua uuteen tulokkaaseen vähän lähemmin. Hyvin kohteliaasti se lähestyi Sulevia.


Vähän Sulevia jännitti.


Luottavaiset kanat Mustaruusu ja Hella vakuuttivat esimerkillään, että Kortelahden pihassa kaikki ovat kavereita keskenään ja emäntä pyörii kameroineen turvallisesti lähistöllä.


Hyvin Sulevi on täyttänyt kukon viran Kolin Kiekauksessa. Se on rauhallinen ja harkitseva kukko ja täytyy myöntää, että se kiekuu huomattavasti kauniimmin kuin edesmennyt Yrjö.

P.S. kanoista tai lampaista haaveileville:


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Voi, että, mainioita tyyppejä nämä teidänkin elikot <3 Kivaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Ihania nämä kuvasi eläinten kohtaamisista. Unna kaula pitkänä uteliaana on kyllä ihan mainio!

    VastaaPoista