Tänä vuonna sydänkesä on ollut juuri sellainen kuin muistan lapsuudestani. Pihamaa on tulvillaan syreenin toksua ja ketokukkien väriloistoa. Säät ovat sopivasti vaihdelleet. Ei ole ollut liian paahtavaa eikä kuivaa. Kukat ja luonto kiittävät.
Paarmat ja hyttyset kuuluvat kesään. Jonkun verran ne ovat lampaita kiusanneet. Onneksi ne eivät ole kuitenkaan olleet sietämätön riesa.
Maatiaismuorin pihalla tapahtuu niin paljon, ettei täältä malta lähteä minnekään. Päiväni kuluvat eläimiä ja lähiluontoa kuvatessa ja tarkkaillessa.
On mielenkiintoista seurata kotieläinten sosiaalisten suhteiden kehittymistä.
Kotieläimet eivät koskaan petä luottamusta niin kuin ihmiset usein. Menneen vuoden pettymykset ja murheet ottavat oman aikansa. Mutta nämä ovat kyllä parhaita terapeutteja.
Pihan unkarinsyreeni alkoi kukkia juhannuksen aikoihin ja kukintaa on riittänyt pitkälle heinäkuuhun. Ritariperhosia on ollut runsaasti.
Aamukahvit syreenin varjossa ystävien seurassa.
Maatiaismuorin unelma on toteutunut. Tässä talossa kaikki ovat ystäviä keskenään tai ainakin sietävät toisiaan. Loppujen lopuksi minun on tarvinnut hyvin vähän "kouluttaa" eläimiä sopeutumaan muihin. Riittää yleensä, että olen läsnä. Uskon, että maatiaiset hyväksyvät helposti muut kotieläimet. Ne ovat uteliaita ja älykkäitä.
Sydänkesän vehreyttä.
Yksi kesän iloisista yllätyksistä on valoisa päivänkakkaraniitty.
