Tyyne, suomalainen maatiaiskana, hornionkantaa,
2012- 2017
Tyyne sai elää värikkään elämän monenlaisten ystävien ympäröimänä. Se toimi elämänsä aikana matkailualalla, valokuvamallina, eläinten kouluttajana ja tietysti munantuottajana. Tyyne kuoli tapaturmaisesti kesällä 2017. Sen kohtaloksi koitui liian suuri luottamus ja itsevarmuus koiria kohtaan. Vieraileva nuori koira pääsi sen kimppuun. Tilanne syntyi monen väärinkäsityksen summana ja me ihmiset olemme siitä hyvin pahoillamme. Tyyne kuolema oli nopea, luultavasti sydänkohtaus.
Tyyne oli Kolin Kiekauksen uteliain ja itsevarmin kana. Aina ensimmäisenä siellä, missä tapahtui.
Tyyne opetti kissanpennut kunnioittamaan kanoja.
Kesälampaiden kanssa Tyyne tutustui ja ystävystyi aina kanoista ensimmäisenä.
Koiranpennut Tyynen "koulutuksessa".
Unna oppi nopeasti kunnioittamaan kanojen rauhaa,
Omien porokoirien, edesmenneen Piparin, Mansin ja Unnan suhtautuminen kanoihin on aina ollut suojelevan toverillinen.
Erityisesti Mansi ja Tyyne olivat hyviä ystäviä.
Tyyneä jäivät kaipaamaan Yrjö-kukko ja kanat Vieno ja Miina. Rehelisyyden nimissä täytyy kertoa, että Tyyne ei ollut toisten kanojen kanssa kovin hyvissä väleissä ja siksi se olikin enemmän omien polkujensa kulkija.
Kiitos Tyyne monista riemastuttavista onnenhetkistä! Muistosi elää Maatiaismuorin kuvissa ja tarinoissa.
Tyyne kananen ja kaverit
Kolin Kiekauksen eläkeläiset
Voi Tyyneä, otan osaa menetyksen johdosta. Tyyne oli selvästi omilla aivoilla ajatteleva kananen!
VastaaPoistaOlen pahoillani Tyynen kohtalosta.
VastaaPoistaIkävä kuulla. Mutta aivan upeaa tuo eläinten välinen ystävyys yli lajien. Tyyne oli taitava suhdekonsultti.
VastaaPoistaTyyne, oman tiensä kulkija Kananen.
VastaaPoistaRIP Tyyne ❤