sunnuntai 17. elokuuta 2014

Rosvopaisti lampaasta, parasta hidasta lähiruokaa

Kesän juhla-ateria valmisettiin ja nautittiin Armivaarassa Tuopanjoella talon isännän Reivin Matin toimiessa pääkokkina. Lammasvarkaissa emme sentään käyneet, vaan ostimme kaksi lampaanpotkaa eli takakoipea Tukuvillan lammastilalta Varparannalta. Kasvikset: sipulit, lantut ja porkkanat saimme Joensuun torilta ja Matin kasvimaalta.
 Rosvopaistin valmistus aloitetaan kuopan kaivamisella
Kuopan pohjalle hiekkaa ja kiviä

 Kivien päälle nuotio, joka saa palaa pari tuntia niin, että syntyy kunnon hiillos.

Sillä välin voi aloittaa vaikka savusaunan lämmityksen,

 kuoria ja pilkkoa juurekset.

 Kuura miettii, että liikeneekö tuosta tuoksuvasta lampaasta mitään sen suuhun.

 Lampaan potkaan Matti hieroi karkeaa suolaa edellisenä päivänä. Sipulit, lantut ja porkkanat kääritään samaan folioon lampaan kanssa. Foliota kannattaa laittaa reilusti monta kerrosta, ettei paistiin pääse hiekkaa ja mehut pysyvät sisällä.

Parin tunnin kuluttua kuuma hiillos nostetaan metallisankoon.

 
Nuotion pohjalle lisätään hiekkaa.

Paistin päälle kääritään  sanomalehteä usampi kerros. Lopuksi Matti kastelee paketin päältä.

Märkä rosvopaistipaketti lasketaan kuoppaan hiekkapedille.

 Rosvopaistin päälle taas hiekkaa.

Sen jälkeen kuumat hiilet kaadetaan takaisin nuotioon.

Ja koko komeuden päälle uusi nuotio. Eikä satunnainen kulkija arvaa, että makkaranuotion alla kypsyy mehevä rosvottu lammas. Matti poltti nuotiota nelisen tuntia. Viisi kiloa lammasta kypsyi mureaksi.

Tämä on todellista slow foodia eli hidasta ruokaa ja sen odottamisessa tulee nälkä niin ihmisille kuin koirallekin.

 Matti nostaa tulikuuman paistin laudalle.

Olkaa hyvät!





Kiitokset Matti-kokille! 
Minulle tämä oli erittäin mieluisa ja maukas työkeikka. Sain kuvamateriaalia ja tietoa tulevaan lammaskirjaan, jossa tietysti neuvotaan rosvopaistin teko.

4 kommenttia:

  1. Upea pinta paistissa! On sellaista ruokaa, että sitäpä ei hinnoitellakaan, vaan sen arvo on ihan muissa valuutoissa. Sait varmasti värikylläisiä, meheviä kuvia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sulle tämän jakamisesta! Taatusti vielä kokeillaan tuota itsekin :)

    VastaaPoista
  3. Ollaan miehen kanssa tehty rosvopaistia joka juhannus. Tosin sian niskasta. Ensi juhannukseksi tiedossa lammas, kokeillaan laittaa kokonaisena monttuun, maha täyteen juureksia. En voi uskoa että ei maistuisi hyvältä!

    VastaaPoista