lauantai 30. syyskuuta 2023

Villavuosi




Suomen Lammasyhdistys ja Uudenmaan Lampurit järjestävät Villaviikon 26.9.-3.10.2021. Minä voin juhlia villavuotta. Viime syksynä neuloin pitkästä aikaa taas villapuseron ja siitähän se sitten repes.

Talven tuotoksia

Jokunen vuosi taaksepäin luovuin kaikista langoistani ja puikoistani, koska  reuma vaivasi käsiäni niin, että neulominen ei sujunut. Kesällä 2022 sairastuin pahasti ja etenkin jalat olivat huonossa kunnossa, mutta kädet toimi. 

Ensimmäisen kaarrokepuseroni neuloin minulle ennestään tutusta Pirkka-langasta, jossa käytetään norjalaista villaa. Malli sleeping forest.

Hämmästyksekseni puikot pysyivät taas käsissä, neulominen antoi tekemistä ja oli sopivaa terapiaa. Neulominen ja villan lämpö oli yksi tärkeä kuntoutuskeino, etten vaipunut masennukseen ja jaksoin synkän talven yli.

Seuraavat langat tilasin Vuonuen villaputiikista, 100% suomalaista villaa. Malli oli Jenna Kostetin suolaulu. Sylissä somisteena maatiaiskukko Pekka ja kana Zorro.
 
Otin tavoitteeksi tehdä tunnetuksi suomalaisten lammasrotujen villaa ja niiden tuottajia. Ostin langat pienistä lankamyymälöistä tai suoraan lammastiloilta. Neuloin sekä suomenlampaan että kainuunharmaan villalangoista. 

Jenna Kostetin kirjasta Neulottu Kalevala löysin mieluisia malleja ja ideoita. Villatakin malli maailman synty. Langat värjättyjä suomenlampaan villalankoja esim. Jalovillan Uuhi-lankaa. Yläkuvassa Maija Korhosen porotila Kittilä. Alakuvassa Vuonuen lampaita Paimiossa.


Tämä islantilaismallin mukaan neulottu villapusero on Pohjolan ahvenanmaanlammastilan langoista ja sen on neulonut Riitta Lumiluoto. Mukana maatiaiskissa Liinu.

Ahvenanmaanlampaan lankoja en vielä ole kokeillut, mutta ne ovat seuraavana suunnitelmissa.

Ahvenanmaanlampaita Pohjolan lammastilalla

Lauran villatakki on neulottu ilomantsilaisen Katariinan luomutilan kainuunharmaiden villalangoista. Malli on Neulotusta Kalevalasta kultaneito.

Omat kaapit alkoi olla täynnä villapuseroita. Aloin neuloa sukulaisille ja ystäville.



Pieta ja Valmu saivat toiveidensa mukaiset ohuehkot villapuserot Urpolan tilapuodin suomenlampaanvillalangoista. Malli on omani.

Neuloin vielä yhden villapaidan itsellenikin samoista langoista omaa yli 30 v vanhaa malliani muunnellen. 

Mustia suomenlampaita ja kainuunharmaksia

Tiinalle neuloin hevosaiheisen paidan Urpolan kolmisäikeisestä suomenlampaanvillasta. Päävärinä ruskean lampaan värjäämätön villa. 


Helena sai vähän paksumman villapaidan Urpolan kolmisäikeisestä kainuunharmaan villalangasta Iku-Turso Neulotusta Kalevalasta.  

Tämän Maailan synty (Neulottu Kalevala) villapuseron Urpolan kaksisäikeisestä kainuunharmaslangoista sain valmiiksi nyt syksyllä. Sen saa Malla. 


Olen iloilla huomannut, että kiinnostus suomalaiseen villaan on kasvanut koko ajan ja uusia laadukkaita pienkehräämöjä ja lankakauppoja syntyy ympäri Suomea. Eikä neulomisen innostus, neuloosi niin kuin sitä kutsutaan, ole ollenkaan laantunut. Päinvastoin. Nyt järjestetään neulepäiviä, neuleretriittejä ja neulematkoja. 



Villanlämpöistä syksyä kaikille!



3 kommenttia:

  1. Ompa upeita neuleita!!! Neulominen on loistavaa terapiaa.

    VastaaPoista
  2. Komeita neuleita kerta kaikkiaan! Kannatti "eksyä" tänne sivuillesi

    VastaaPoista
  3. Aivan uskomatonta mikä määrä puseroita! Vau,upeita! Minä vain aloittelen taas villasukkien neulontaharrastusta, voi huokaus. :))

    VastaaPoista