sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi tulee ja kissanpennut lähtee

Liinun pennut ovat kaikki jo kotiutuneen. Onpa Elli alias Miisu jo kunnostautunut myyränpyynnissä uudessa kodissaan. Muillekin kuuluu hyvää. Hillan pennuista jäljellä ovat tytöt. Niistä kaski on jo varattu eli yksi on vielä vapaa.
Kissanpentujen matkassa ruskan värit ovat vaihtuneet lumen valoksi.






 Tämä tyttö lähtee Satakuntaan
 Pikkuinen kermanenä etsii vielä kotia
 Hilla ja tytöt

Tomera typykkä matkustaa kohta puolin velipuolen kaveriksi Etelä-Suomeen

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kehrää, kehrää kisunen

.  

Leivinuuni ja kissa, näitä kahta en vaihtaisi.
Hillan poikapentu. Hillan pentuja en ole pystynyt nimeämään, koska menen niissä jatkuvasti sekaisin. Tämä poika on aavistuksen oranssimpi ja siksi erottuu muista.


Hillan pennuista kaksi on vapaana. Liinun pennuista neljä on jo lähtenyt uusiin koteihin ja Elli lähtee lauanataina. Tai paremminkin jää Kolille, mikä on iloinen asia. On ollut mukava kuulla, että kaikilla Liinun pennuilla kotiutuminen on sujunut hienosti.

Kun olin pari päivää linturetkellä ja tulin kotiin, havaitsin Hillan lihoneen epäillyttävästi. Tilasin heti eläinlääkäriajan. Ei onneksi ollut pentuja, mutta kiima oli. Hyvä, rasvainen pentumuona oli lihottanut Hillan. Nyt se saa viettää steriloinnin jälkeen pari päivää lepolomaa koirien kanssa.

Liinu toimii varaemona.

 Ulkona on monenlaista jännittävää.






Elli opettelee ahkerasti kissamaisia taitoja.

Emo houkuttelee Elliä kiipeämään maitolaiturin katolle.



Molemmat emon ovat kantaneet hiiriä pennuille. Syksyn aikana olen poistanut ulkoeteisestä noin 30 myyrää tai muuta pikkujyrsijää ja kolme pikkulintua. Eli tämän perusteella voinen sanoa, että minun kissani onneksi keskittyvät melko hyvin hiiriin ja lintusaalista on huomattavasti vähemmän, noin 10 prosenttia. Kun ei ole pentuja, saalistavat huomattavasti vähemmän. Tosin silloin ne eivät aina ehkä tuo saalista näytille

Ellikin opettelee hiirikissaksi.






Hillan pentuja luovutetaan 12. 10. lähtien. Pennut ovat sisäsiistejä, seurallisia ja tottuneita toisiin kissoihin ja koiriin. Vapaana joko kaksi tyttöä tai tyttö ja poika. 
Kissankehräystä pimeisiin syysiltoihin!