maanantai 24. huhtikuuta 2023

Pilvipolun Arboretum-pennut

Pilvipolun Tilia ja Daphne
Hyvää koiranpäivää! Itse vietin viikonloppuna pentupäiviä, kun kävin tapaamassa Pilvipolun etäpentuja. Maaliskuun 11. päivä syntyi Pilvipolun Virggo Vilgesjuolgille eli Hallalle 8 lapinporokoirapentua, joiden isä on Rossa. Pennut syntyivät Hallan haltijan Helena Seudun luona Kontiolahdella, jossa sijaitsee viehättävä Alapihan arboretum. Arboretumin puuvartisista saimme idean pentujen nimiin. 


Halla kotipihallaan kesällä 2021. Hallan emä on rotuunotettu Unna ja isä Pilvipolun Eemeli. Kaikki innokkaita paimenkoiria ja Eemeli myös etsintäkoira.


Isäksi valitsin Rossan (keskellä). Rossan  emä on Pilvipolun Vienan Runo (Luna) ja emä Cirki (Nemo). Kaikki toimineet Vapepan hälytyskoirina. Kuvassa peltoporokoirahommissa omistajiensa Anu ja Mika Tauriaisen kanssa.


Nyt pennut ovat jo reilun kuusi viikkoa. Kaikille on hyvät kodit odottamassa. Osa menee vanhoille ystäville, joihin olen tutustunut pitkän kasvatustyöni aikana ja muutama uusille ihanille perheille. Yksi suuri rikkaus koirankasvatustyössä koirien lisäksi ovatkin ihmissuhteet ja uudet tuttavuudet.


Halla on ollut täydellinen emo. Synnytys sujui ongelmitta ja samoin imetys. Halla jaksaa vieläkin leikkiä pentujen kanssa, vaikka ne ovatkin melkoisia riiviöitä. 


Ryhmäkuvat ovat tämän tyylisiä. Tässä koko jengi, neljä tyttöä ja neljä poikaa. Kaikki ovat avoimia ja rohkeita. Vilkkaudessa pieniä eroja. 


Mustaa porukkaa, jossa vähän pitempää karvaa. Vasemmalta Pilvipolun Picea (kuusi) eli Början, takana Tilia (metsälehmus) kutsumanimeltään Aivi, edessä Ulmus ( jalava ) eli Roihu , oikealla Myrica (suomyrtti) alias Nasti. 


Börjanista taitaa tulla jalkapalloilija. Se onkin hyvä harrastus perheen lasten kanssa. 


Roihu on pitkäkarvaisin ja ehkä rauhallisin. 


Aivi on Pilvipolun sijoitusnarttu, josta toivotaan myös paimenkoiraa maatilalle. 


Suloinen Nasti jää Hallan ja kissojen kaveriksi syntymäkotiin. 



Mustista lyhytkarvaisin, pienin ja pippurisin on Pilvipolun Betula Nana (vaivaiskoivu), joka sai kutsumanimekseen Nana. Siitä toivotaan työkaveria terapiakoirana. 

Riistanväriä oli kolme, kaikki lyhytkarvaisia:


Pilvipolun Juniperus (kataja), jota kutsutaan Vilpuksi.


Pilvipolun Pinus (mänty) eli Haukku.


Haukku ja Vilppu, veljekset kuin ilvekset. Toivottavasti kasvavat mukaviksi lenkki- ja retkikavereiksi ja harrastuskoiriksi. 



Pilvipolun Daphne (näsiä) alias Pinna, pieni kaunotar. Jos kaikki menee hyvin, se tulee jatkamaan sukua lapinporokoirakasvatuksen aloittavassa kotikennelissä.








Hallalle, Helenalle ja Timpalle sydämelliset kiitokset, että he mahdollistivat tämän Pilvipolun 25. pentueen.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Reposaaren jännittävä kevätluonto

Tänä keväänä minulla on taas ollut mahdollista seurata kevään tuloa ja lintujen kevätmuuttoa Reposaaressa. Räpsöö tarjoilee värikkäitä luontoelämyksia.


Merilokki


Naurulokki

Ensimmäisenä muuttolinnuista tulevat lokit. Kalalokkeja, merilokkeja, harmaalokkeja, naurulokkeja, pikkulokkeja ja selkälokkeja. Lokit ovat minulle edelleenkin vaikeita tunnistaa. Siksipä kuuntelenkin tätä tehdessäni toisella korvalla radion luontoiltaa, jossa on tänään aiheena lokit. 


Merimetsot saapuvat komeasti suurina parvina.



Riviin järjesty!


Isokoskelot hajoittavat pakan.




Harmaahaikarat viihtyvät maaliskuussa jään reunalla.





Merihanhet tuovat mieleeni lempikirjani Selma Lagerlöfin Nils Holgerssonin.



 
Smirre-kettukin saapui paikalle.



Meriharakka muutti Räpsööseen huhtikuun puolessa välissä.


Huhtikuun puolenvälin jälkeen Junnilanlammelle ilmestyi värikäs yllätys, kun kaksi mandariinisorsakoirasta saapui vierailulle. Viiime kesänä täällä viihtyi kolme sorsaa. Lieneekö tämä samaa porukkaa? Toivottavasti lintubongarit ja kuvaajat kunnioittavat lintujen ja Junnilan rauhaa. 




Takarannan metsikössä tulee usein tunne, että joku tuijottaa.



Kaksivuotiaasta lapsenlapsestani Valmusta metsäkauris on pelottava. Jotain aavemaistahan tässä aamuisessa kohtaamisessa on. 






Rantakäärme oli entisaikojen maatilojen elättikäärmeenä, joka saalisti jyrsijöitä. Muinaiset suomalaiset arvostivat käärmeitä elämänpiirissään eläen sovussa rinnakkain niiden kanssa. Rantakäärmettä ei ole nykypäivänäkään mitään syytä pelätä, saati inhota. Rantakäärme ei voi vahingoittaa ihmistä – päinvastoin ihminen on sen pahin uhka. Räpsöössä niitä on vielä runsaasti.