Kulkuri ja hymyilevät lampaat

Pitkänä perjantaina tein valokuvausretken Pohjois-Savoon Lapinlahdelle. Olin sopinut, että pääsen kuvaamaan lampaita Haukivillan lammastilalle. Edellisenä iltana kuulin, että lähistöllä Niskasen Johannan Ilotar kyyttö oli synnyttänyt sonnivasikan. Sain tutustua kauniiseen Ilottareen ja sen vuorokauden ikäiseen Kulkuriin. Kiitos Johanna, kun ison karjan lypsykiireiden lomassa kerkisit esittelemään karjasi ilon tuojaa Ilotarta ja Hurmuri-Kulkuria!

Minne vie Kulkurin tie? Jos mahdollista, seuraan kameroineni Kulkurin elämää.

Lammas on minua aiemminkin kuljettanut. Pirkanmaalta Rämsööstä Valamoon ja sieltä Kontiolahden Pilvilampaat-kehräämöön. Lampolan uuhien tyytyväinen yninä, heinien rouskutus, karitsoiden bää-ää-ääkäisyt, iloinen polska emojen selässä ja koko katraan pauhaava huutokuoro, kun ruoka-aika lähestyy. Ne toivat mieleeni lämpöä, lempeä, valvottuja öitä, uupumusta ja haikeita luopumisia. Niin paljon lammas on tuonut elämääni!
Kiitos Ellis, että sain vierailla Haukivillan huväntuulisessa lampolassa. Vaatii kovaa työtä huolehtia suuresta katraasta niin, että jokaisen lampaan ja karitsan tarpeet otetaan huomioon. Palkintona ovat tyytyväiset, lampaat.

 Olisiko aika toteuttaa yksi unelma, kiireetön kesä lammaspaimenena?

Hyvästi talvi,tervetuloa kevät!

Lopulta taivaan tulet loimusivat maaliskuun revontulipäivänä Kortelahdenkin yllä.

Talvi jättti komeat hyvästit.

Toinen tämän talven ilmiö on ollut isot urpiaisparvet. Kohta nekin varmasti häipyvät pihapiiristä.

Metsissä on jo keväinen valo. Kolilla riittää upeita ulkoilumaastoja. Minä sujuttelen potkukelkalla.

Kanat tuulettavat höyheniään kevätauringossa. Vasemmalla Ukko-kukko ja oikealla Yrjö, joka on kasvanut talven aikana kukon mittoihin.

Toistaiseksi Ukko on kunkku. Toivotaan, ettei kukkotappelua synny. Ukkohan lähteen kolmen kanansa kanssa kesätöihin Kolin kansallispuistoon Mattilaan.
Maatiaismuorin kanakirjaan Omat kanat, omat munat kirjoitan viimeisiä lukuja. Kirjasta on jo enakkomainos Tammen sivuilla Tammenlehdessä syksy 2013, sivulla 85
http://www.tammi.fi/web/10157/153
Kirja ilmestyy elokuussa.

Kortelahdessa ei ehkä lennä pääsiäisnoidat, mutta kanat lentää.
Mämmistä ja muutenkin herkullista pääsiäistä!

Poroja, petoja, porokoiria ja Lapin taikaa

Maaliskuun alussa tein perinteisen matkan Lappiin poropaimennuskisoihin Savukosken Tanhuaan.

  Menomatkalla poikkesimme Kuukasjärven Juhan  luona Ranualla harjoittelemassa paimennusta.

Veeran Hukka löysi paimnnushaukun Juhan vinkkien avulla.Tanhualla se läpäisikin poropaimennuskokeen vauhdikkaasti.

Mansi oli mukana ensimmäisellä Lapin matkalla. Hieman ensin porot peloittivat ja selkäkarvat nousivat pystyyn.

 Mutta kovasti sarvipäät kiinnostivat ja varmuus lisääntyi.

Mansilla oli hyvä haukku ja saihan se porot liikkeelle. (Mansin kuvat Veera Lackman)

 Kun Ranualla oltiin, pitihän meidän käydä Ranuan eläintarhassa. Saukko tuli moikkaamaan.

 Villisiat olivat villillä päällä.

 Julkkis jääkarhunpoikanen oli jo emonsa kokoinen.

Ilves oli pulskassa kunnossa. Ja urosilves rakastunut. Sen kiimahuuto oli kova ja kiihkeä.

 Susien elekieli oli selkeää.

Vanha karhuherrakin oli jo hereillä. Varsin kevätvirkku niin kuin viereisessä aitauksessa asustava nuoriparikin.

Tanhuassa Luiro-joen varrella  leimusivat revontulet.

Manalaisen poroaidalla aitoa Lapin tunnelmaa.

Pilvipolun Ulappa eli Papu sykähdytti kauniilla paimennuksellaan, josta se sai kunniapalkinnon. Ulappa on Lauran koiran Syystyynin tytär, Pilvipolun Taiku on sen isoäiti.