Pieni kesäsinfonia, kapellimestarina kottarainen

Minulle oli iloinen yllätys, että täällä  Räpsöössä sain taas naapurikseni lapsuuteni linnut. Olen kuljeksinut parina aamuna ja iltana Reposaaren katuja kottaraisia bongailen.  Toivottavasti räpsööläiset eivät kummeksu kamera kaulassa maleksivaa  hiippailijaa.
Satamapuiston nurmikolla oli yhtä aikaa ruokailemassa kymmenkunta lintua.  Maatalouden ja karjatilojen vähentyessä kottarainen alkoi uhkaavasti harvinaistua. Nyt kanta on pikkuhiljaa lisääntynyt. Kottarainen viihtyy myös puutarhamaisessa ympäristössä, jossa se löytää ruokansa leikatuilta pihanurmikoilta. Ensi kesäksi pitää yrittää saada kottaraisenpönttö pihapiiriin.

Mansi ja Unna ovat yleensä mukana ja odottavat kärsivällisesti, kun minä tähtäilen kameralla lintuja. Käytän 600mm putkea, joten voin kuvata lintuja kauempaa niitä häiritsemättä.

J H Erkon runo kottaraisesta:

Murhelintu

Kottarainen, se murhelintu,

jota harvasti mainitaan,

oli oppinut elämältä

pienen, pienosen laulun vaan.

Kottarainen, se tumma lintu,

lauloi pienosen säveleen,

minkä lauloi, sen totta lauloi,

se koski kuulijan sydämeen.

Murhelintu sopii hyvin koranakevään tunnelmaan. Murhe kuitenkin kirkastaa tärkeät asiat ihan niin kuin kottaraisen musta väri voimistaa sen sulissa välkkyvän metallinkiiltoisen turkoosin ja violetin, purppuran ja keltaiset pilkut. 

Kottaraisen oma laulu on melko vaatimaton, mutta se on taitava matkija. Ja totuushan on aina kuulijan korvissa. Siitä olen taas tänä keväänä saanut muistutuksen.

Kiirettä piisaa  kottaraisilla. Katonrajan pesässä taitaa olla kohta poikaset. Haahkaemot jo hoivaavat omiaan.

Kottaraisen myötä toivotan kaikille armasta aikaa ja suloista suvea!

Reposaaren lintuja

Opiskelen  Selkämeren  ja Reposaaren lintuja. Korjatkaa, jos tunnistaminen on mennyt pieleen.

Kyhmyjoutsenen erottaa laulujoutsenesta pään tuntomerkkien avulla. Kyhmy-nimitys tulee kyhmystä nokan tyvessä. Nokka on väriltään mustan ja oranssinpunainen, nuorella kyhmyjoutsenella hailakan harmaa. Laulujoutsenella nokassa on keltaista.

Aikuisen kyhmyjoutsenen höyhenpuku on hohtavan valkoinen niin kuin  laulujoutsenellakin. Nuorella kyhmyjoutsenella höyhenpuku on ruskea. Kyhmyjoutsen pitää kaulaa uidessaan usein s-kirjaimen muodossa, laulujoutsen suorana. Kyhmyjoutsen on hiljaisempi kuin laulujoutsen. 

Kyhmyjoutsenia täällä on paljon. Siikarannassa oli noin 50 joutsenen parvi.

Hieman haikeana muistelin ensimmäistä kevättäni Kolilla, jolloin  kuvasin Merilänrannassa isoa parvea nuoria laulujoutsenia.

Nyt maisemat ja joutsenet ovat vaihtuneet

Mukava tavata täällä myös telkkiä. Niillä oli kosiomenot kiivaimmillaan.toukokuun alussa.

Seuraavaksi olivat vuorossa isokoskelot.

Samoin sinisorsat parveilivat

Haahka on minulle uusi tuttavuus

Mutta entäs lokit, apua tunnistankohan niitä oikein?

Tämä kalalokki nököttää usein naapuritalon savupiipun päällä.

Kalatiira nappasi kalan

Naurulokki

Nuori ja vanha merilokki, luulisin.

Ihanaa, täällä on myös kottaraisia. Minun lapsuuteni pihalintu saa  nyt kunnian kesäviestin tuojana, kun ei täällä varmaankaan kuule käen kukuntaa.

Haarapääskyt näin ensimmäisen kerran helatorstaina

Hevostelua porilaisittain

Sunnuntaina teimme retken Rehulan tilalle Noormarkkuun. Talli oli siitosorimme Pilven Pojan koti ja sinne Pilven Poika on myös haudattu. Marian ja Matin  toimesta moni pipolainen sai alkunsa ja tallilla on asunut useampia Pipon jälkeläisiä. Nyt sain kuvata nuorta kolmivuotiasta oria Loiste Priimusta, jonka omistaa Minna Maunola. Loisteen emänisä on Pilven Poika ja kyllä sen sukulaiseksi tunnisti.

Loiste Priimus ( i Säkkärän Sälli, e Päijänne Priima ei Pilven Poika)

Loistetta ratsasti Maria Rehula

Mukana oli myös innokas  hevostytön alku.

 Kahden vuorokauden ikäinen varsa

Pieta pääsi toista kertaa elämässään ponin selkään. Heti tuli äitille komento, että ei tarvii pitää kiinni.

Kultainen orimme Pilven Poika Rehulassa Lauran kanssa kesällä 2010.

Täällä kuvia 6 v takaa Pilven Pojan perilliset

Tervetuloa Toivolan keltaiseen taloon

Museoviraston sivuilta:
Reposaaren taajaman säännöllinen, pitkänomainen ruutuasemakaava valmistui 1874. Yhtenäinen, vaatimaton puinen rakennuskanta on pääasiassa merenkulun kulta-ajalta 1800-luvun jälkipuolelta ja 1900-luvun alusta. Poriin kuuluva Reposaaren kaupunginosa kirkkoineen, kouluineen, hotelleineen ja vehreillä tonteilla olevine klassillishenkisine puutaloineen muodostaa pienoiskaupungin. Reposaaren kuusikulmainen puukirkko ja kahdeksankulmainen tapuli rakennettiin 1876, kansakoulu 1877, luotsiasema 1800-luvun loppupuolella ja arkkitehti Johan Nordstrandin suunnittelema VPK:n talo 1901.

Kirkkokatu 7 tontilla on kaksi taloa. Ensin on valmistunut katujen kulmaukseen matalampi talo joskus 1900 -luvun alussa. Seuraavaksi  tontille rakennettiin Toivolan leipomo ja viimeisenä tämä vuokraamani talo. Leipomo on purettu. Varmaan saan tarkennusta historiaan , kunhan pääsen paremmin tututumaan reposaarelaisiin kanta-asukkaisiin.

Kun nyt näyttää vielä tämä eristys koronan takia jatkuvan, kutsun teidät kaikki blogini seuraajat virtuaalitupareille kotiini. Puolitoista viikkoa olen purkanut muuttolaatikoita ja pikkuhiljaa tavarat ovat löytäneet omille paikoilleen. Ei nyt tietenkään ihan valmista ole eikä varmaan tule olemaankaan. Kyllä tämä kuitenkin jo vahvasti omalta kodilta tuntuu. Tervetuloa !

Lasikuistille vai sanotaankohan täällä verannalle paistaa  aamuaurinko. 

Keittiö on ihan sopivan kokoinen. Kaikki lähellä, mutta hyvin mahtuu muutama vieraskin pöydän ääreen. 

Emmin lehmät ja muut rakkaat esineet löysivät paikkansa.

Keittiön vieressä on olohuone, jossa  voi myös nukkua. 

Reposaarelaisilla on hyvin toimiva virtuaalinen kirpputori "Räpsöö kierrättää" . Sieltä löysin tämän kattokruunun ja muutakin tarpeellista.

Huovutettu Taisto-kukko on päässyt takanreunalle.

Huoneen toisessa päässä katselen telkkaria tai teen töitä koneen ääressä.

Yläkerrassa on suihkuhuone. Vessa on onneksi sekä ylä- että alakerrassa. Mansi viihtyy ylhäällä, mutta Unna on toistaiseksi sitä mieltä, että avoimet portaat ovat epäillyttävät. Parveke odottaa remonttia. 

Yläkerran makuuhuone toimii myös vierashuoneena.

Pihalla en ole vielä ehtinyt tehdä muuta kuin että hankin keinun. 

Odotan innolla, kun reposaarelaisten viehättävien pihojen hedelmäpuut puhkeavat kukkaan. Erityisesti arvostan sitä, että suurin osa räpsööläisistä ei tunge autojaan  pihaan, vaan autot saavat nököttää leveiden katujen varsilla. Hyvä räpsööläinen tapa!