Tarvitaan lisää vastuullisia maatiaiskissankasvattajia

Mistä ratkaisun avaimet kissapopulaatioihin ja maatiaiskissan säilyttämiseen?

Suomalainen maatiaiskissa on osa kulttuuriperintöämme. Kissojen alkukoti on Mesopotamiassa, jossa kissoja tiedetään olleen jo 5000 v eKr. Ensimmäiset kissat tulivat meille noin tuhat vuotta sitten viikinkien ja myöhemmin hansakauppiaiden matkassa. 

Vilja-aittojen kissanluukut kertovat, että kissa oli talonpojalle arvokas apulainen.

Kaikki kissarodut on jalostettu alunperin eri maiden maatiaiskissoista. Suomeen rotukissat tulivat vasta 1800-luvulla, jolloin porvaristo hankki niitä lemmikiksi. Suomen Kissaliiton rekisterissä on nykyään yli 40 kissarotua. 

Kuusiviikkoiset kissanpennut alkavat laajentaa elinpiiriä ja opetella tärkeitä taitoja.

Suurin osa suomalaisten kotikissoista on maatiaisia. Enimmäkseen kissat edelleenkin lisääntyvät perinteiseen tapaan niin,  että paikkakunnalla on muutama vapaana liikkuva kolli. Näin on muodostunut alueille tyypillisä maatiaiskissakantoja.

Kissanpentu tarvitsee emon hoivaa kolmen kuukauden ikäiseksi. 

Maatiaiskissan mainetta pilaavat kissapopulaatiot. Kissojen annetaan lisääntyä ilman kontrollia. Näin on syntynyt kodittomia, sukusiitettyjä ja sairaita kissakantoja, joita eläinsuojelijat ovat joutuneet pelastamaan. Kansalaisaloitella ”Kissakriisi hallintaan” yritetään lopettaa villien kissalaumojn syntyminen. Olen itsekin allekirjoittanut aloitteen, jossa vaaditaan, että vapaana liikkuvat kissat pitäisi olla tunnistusmerkittyjä ja leikattuja.

  

Kymmenen päivän ikäinen kissapentue. Silmät ovat juuri avautuneet. Nämä pennut kasvavat  emon ja ihmisten hyvässä hoivassa.

Sitä ennen olisi kuitenkin pelastettava maatiaiskissojen geeniaines. Jo nyt  on hyvin vaikea löytää maatiaiskissalle kollia, koska kaikki kotikissat kastroidaan yleensä alle vuoden ikäisenä. Hyvin tärkeää olisi säilyttää erisukuisia siitoskissoja ympäri Suomea. Kissojen sukutauluja väreineen ja paikkakuntatietoineen olisi kirjattava ylös. Kasvatuksen tavoitteena ei kuitenkaan rotukissojen tapaan saisi olla ahdas ulkomuoto- ja värimääritykset, vaan kannan säilyttäminen sekä ulkomuodollisesti että geneettisesti monimuotoisena.

Kuusiviikkoinen maatiaiskissanpentu Lyyti

Ulkonäöllisesti kissaroduista eurooppalainen muistuttaa eniten suomalaista maatiaiskissaa.Vuonna 2017 Suomen Kissaliitto julisti Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomen kansalliskissaksi eurooppalaisen. Eurooppalaisen omilla sivuilla kerrotaan, että kissarodun kasvatus aloitettiin ruotsalaisista maatiaiskissoista Ruotsissa 1940-luvulla. Suomessa eurooppalaisen kasvatus aloitettiin 1960-luvulla. Suomalaisia maatiaiskissoja on rekisteröity näyttelytulosten perusteella rotuun. Eurooppalainen on hyvin pieni kissarotu. Pentuja syntyy Suomessa alle sata vuodessa. Eurooppalainen yrittää maatiaiskissojen suosion avulla päästä kansalliskissaksi. Tosiasia kuitenkin on, että se on käyttänyt suomalaisia maatiaiskissoja vain muutaman yksilön hätävarana rodun geeniaineksen laajentamiseksi.

Suomalainen maatiaiskissa on konstailematon peruskissa, joka on luonteeltaan leikkisä ja seurallinen. Se soveltuu kotikissaksi sekä maalle että kaupunkiin. Se toimii edelleen myös hiirestäjänä  maalla taloissa, navetoissa  ja talleissa. 

Maatiaiskissan kasvatus pitää hoitaa vastuullisesti niin, että huolehditaan kissanpennuille hyvä elämä ja myös sukujen säilyminen. Tarvittaisiin yhteinen järjestö, joka tekisi töitä maatiaiskissan säilyttämiseksi ja aseman parantamiseksi. Toivoisin myös, että tutkijat kiinnostuisivat selvittämään suomalaisten maatiaiskissojen geneettistä perimää. 

Kuvissa esiintyvät pennut ovat omien kissojeni Hillan ja Liinun jälkeläisiä kolmannessa ja  neljännessä polvessa. Hienoa, että ystäväni ovat jatkaneet vastuullista kissankasvatusta. 

Blogissani aiheesta aiemmin:

Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista

Suomalainen kansalliskissa, eurooppalainenko?

Ihanat naiset pyörillä, Tour de Räpsöö

Tour de Räpsöö, reposaarelaisten naisten räväkkä pyöräilytapahtuma aloitti iloiset Röpsöö-viikot. Täällä on seuraavat neljä viikkoa joka viikonloppu jotain mielenkiintoista tapahtumaa. Viikon päästä Reposaari-päivät ja avoimet pihat, seuraavana viikonloppuna Reposaaren neulepäivät ja sitten elokuun puolessa välissä Reposfääri, jossa kotimainen vaihtoehtoinen sekä kokeellinen musiikki kohtaa uniikin yhteisöllisyyttä ja aktiviteetteja pursuavan Reposaaren miljöön.

Reposaaren Kunto järjestää joka kesä hauskan hattupyöräilyn ympäri Räpsöötä. Matkalla kierretään paikallisia ravitsemusliikkeitä ja lopuksi grillataan makkaraa rannalla ja pidetään arpajaiset. Paras hattu palkitaan. Tänä vuonna pyöräiltiin jo kymmenettä kertaa. 

Paras hattu. Lontoonrannalla itse hattu oli jo pudonnut matkasta ja jäljellä oli vain ankkakranssi.

Kierroksen lopulla pyöräilijät pyörähtivät takaisin Kirkkokadulle. Kaikkiaan matkaa oli kertynyt 15 km. 

Ensi vuonna aion osallistua itsekin. Minulla on jo tilauksessa pyörä, jonka selästä kuvaaminenkin onnistuu.

 

Zorro-kanan ja Pekka-kukon perheonnea

Zorro ja Pekka elelivät talven Rehulan tallissa hevosten kaverina. Kesän tullen Zorro yhtäkkiä katosi, kunnes se lopulta löytyi piilopaikastaan hautomassa 8 munaa. Kolmen viikon kuluttua niistä kuoriutui 7 tipua. Kuvasin vajaan viikon ikäisiä piikkiönkannan kananpoikasia, kun ne pääsivät eka kertaa ulos Zorron ja Pekan huolehtivassa valvonnassa.

Toivottavasti seitsemän joukossa on muitakin kuin veljeksiä niin että Marian kanaparvi vähän kasvaisi!

Täällä Zorron ja Pekan elämästä talvella hevosten kanssa Pekan ja Zorron laskiaisrieha

Helle hellii. Hellittääkö helle?

Miten täällä Räpsöössä on pärjättty kesä kuumuudessa?

Tämä hämmentävä kesä on nyt puolessa välissä, jos kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu. Ensin oli ihanaa, kun aurinko helli ja lämpöä riitti. Helleaalto alkoi ja toukokuun puolella. Juhannuksen jälkeen ensin kummasteltiin sitten kauhisteltiin. Eikö tämä paahde ollenkaan lopu! Pelolla seurattiin Kanadan tappavaa helleaaltoa. Jos tästä pitäisi jotain hyötyä etsiä, niin toivottavasti maapallon pelastamista jarruttavat ilmastoskeptikot ovat hiljenneet ja harvenneet. Ymmärrän ja annan tukeni nuorille, elokapinallisille ja muille, jotka vaativat päättäväisiä, nopeita toimia.

Itselläni ei ole ollut hätää Toivolan keltaisessa talossa paitsi tämä maailman murhe. Reposaaressa meren äärellä eivät lämpötilat ole kohonneet kolmeenkymmeneen ja aina tulee hieman. Pahimman kuumuuden aikaan olen voinut hyödyntää ilmalämpöpumppua. 

Yleensä kuitenkin on riittänyt luonnollinen läpiveto talossa niin, että ovet parvekkeelle ja pihalle ovat auki. Täällä ei onneksi ole hyttysiä kiusana.

Virkistävä poikkeus kesäpäivissä

Koirien kanssa olemme käyneet lenkillä aamuvarhain. Olemme seurailleet rantojen lintumaailmaa ja yrittäneet opetella ohittamaan metsäkauriit rauhallisesti.

Yhden korttelin päässä kodistani oleva uimalaituri Satamarannassa on ollut kuumien päivien pelastus. Olen käynyt uimassa joka aamu ja joskus myös iltaisin. Meri on hellinyt eikä täällä ole onneksi näkynyt sinilevää. 

Välistä mietin, että jos Suomi on maailman onnellisin maa, niin onko Reposaari maailman onnellisin saari.

Reposaaren pihat avutuvat taas tänä kesänä 1. 8. kaikille kiinnostuneille. Edellisenä päivänä 31. 7. on Reposaaripäivät. Tervetuloa kylään!

Minulla on valokuvanäyttely "Maatiaiset maisemassa" Reposaari-talolla puukoulukorttelissa. Tulkaas moikkaamaan ja juttelemaan maatiaisista, jotka ovat tärkeä osa monimuotoisuutta. Ja monimuotoisuus on taas tärkein asia luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuden kannalta.